halpa ja hyvä turvaistuin vauvalle?mistä moinen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja klementine
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jaa-a. Joka ainoan kerran kun itse olen kolaroinut (okei, ei onneksi kovin montaa kertaa) vakuutusyhtiö on kertonut minne korjaamoon auto viedään ja ovat keskustelleet keskenään. Joten yksittäistapaus tai ei, vaikea sanoa. Näin kuitenkin olivat toimineet.

No kuten jo sanoin, riippuu ihan vakuutusyhtiöstä. Meillä ei vakuutusyhtiö sanele minkäänlaisia ehtoja, vaan ainoastaan haluaa korjausraportin, korjaamon saa valita itse. Valitettavasti on meilläkin kokemusta, varsinkin yrityksen autoista ja koskaan ei ole annettu minkäänlaista ohjetta mihin viedä.

Ja tuohon että minkälainen vanhempi laittaa myyntiin kolaroidun istuimen. Vanhempi, joka ei lue tätä palstaa, eikä muutenkaan ole kiinnostunut ottamaan mitään selvää asioista, vaan katsoo, että istuin on päällisin puolin ehjän näköinen ja oma lapsi tarvitsee kohta toisen laisen, joten hyvä sauma hankkia vakuutusrahoilla uusi ja laittaa vanha eteenpäin. Valitettavasti tunnen henkilökohtaisestikin moisia ihmisiä. Eräskin ystävä ihmetteli viime viikolla, että onko niitä sellaisiakin turvaistuimia, jotka saa selkämenosuuntaan ja hänellä kuitenkin saman ikäinen ja kokoinen lapsi kuin minullakin (2 vuotias), joten olisi luullut olevan jonkinasteista kiinnostusta ottaa selvää, mutta samaan hengenvetoon kertoi hänen lapsensa istuvan turvavyöistuimessa kun se on niin näppärä laittaa autoon ja siihen saa lapsen kaikkein helpoimmin kiinni. Kaikkia ei siis vain yksinkertaisesti kiinnosta.
 
Niin, ostaakohan juuri kukaan käytettynä kaukaloa?
Mihin te muut saatte kaukalonne "laitettua" kun vauva kasvaa ulos?

Ja anteeksi ap kun tulin tähän moista ihmettelemään, lähinnä vaan mietin että koitanko edes viedä kirpparille tuota omaani.
 
ostin itse käytettynä ja myin sen vielä eteenpäinkin. Joten kyllä ostaa, ihan hyvin ne liikkuvat esimerkiksi huutiksessakin.
 
Niin, ostaakohan juuri kukaan käytettynä kaukaloa?
Mihin te muut saatte kaukalonne "laitettua" kun vauva kasvaa ulos?

Ja anteeksi ap kun tulin tähän moista ihmettelemään, lähinnä vaan mietin että koitanko edes viedä kirpparille tuota omaani.

Me myytiin 50e 6kk käytössä ollu ja taatusti kolaroimaton jne. En suoraan kirpulta ostas ja täytys olla tuttu myyjä.
 
kyllähän ne kirppiksellä menevät hyvin kaupaksi. Meillä on käytetty istuin vain mummolassa käytössä. Sitä käytetään niin harvoin että uskon että kirppisistuin on ihan yhtä hyvä kuin halpa istuin. Varmistin että malli oli ok. Ja toivotaan että naapuri oli rehellinen.
 
Yhteistyössä