Mistä mä saisin apua itselleni? (ero-asia)

["emmi"]

Mies haluaa erota ja minä vain roikun ja roikun hänessä... En saa töissä mitään aikaiseksi, kotona vaan itken. Siis en pääse tästä nyt jotenkin millään yli, enkä osaa ajatella elämää eteenpäin ilman häntä.
Luulen että tarttisin jotain apua...ehkä puhua jonkun kanssa tai jotain.... En tiedä.
Onko kellään mitään vinkkiä antaa miten tästä pääsee yli?

 

["Sari"]

onko teillä lapsia?
oletteko käynyt tai ehdottanut miehelle pariterapiaa tms?

 

[Dina*]

sä et oo valmis eroon. Mulla oli eka kerta just tuota, palattiin vielä melkein kahdeksi vuodeksi yhteen kunnes nyt päätettiin lopullisesti erota, ja kas, tää kerta ei oo enää ollenkaan niin vaikea. Nyt oon valmis. 2 vuotta se silti vei nähdä ettei meitä tarkoitettu yhteen.

Jos tilanne kuitenkin se että mies ei enää halua yrittää, ei sulla oo vaihtoehtoa. Ei siinä välttämättä terapiaa tarvii, eikä sitä joka paikassa ole saatavilla, mutta yks tehokas lääke on: hakeudu ihmisten pariin. Järjestä itselles tekemistä, jos on lapsia niin puistoilua, lenkkejä, kirppareita, mitä vaan. Kunhan et jää kotiin suremaan. Hyvä että oot töissä!

Oisko mahdollista lähteä opiskeleen tai aloittaa harrastus? Mulla auttaa todella paljon tää elämän muutenkin uusi suunta, luen just uutta ammattia itselleni. Se tuo motivaatiota, ei oo aikaa eikä haluakaan surra menetettyä.

 

["a p"]

Lapsia on 2, molemmat koululaisia jo.
Tilanne on tosiaan se että MINÄ en ole valmis eroon, mies ON. Ei halua terapiaan, ei halua yrittää...tällainen "välitila" on, koska haluaa jollain tasolla miellyttää minua... Näin olen ymmärtänyt. Tiedän että pitää hakeutua ihmisten ilmoille. Mutta en jaksa! En jaksa kun käydä töissä ja sielläkin kun on pakko. Teen vaan sen mikä on pakko, muuta en jaksa. Tuntuu että pää hajoo! Kaipaan miestä ja ruikutan sitä takasin koko ajan...sitten se säälii minua, tulee, rakastellaan ja taas mulla on toiveet kympissä. Vaikka tiedän että en sitä enää henkisesti takasin saa.
Mutta en osaa päästää irti, en nää sitä kuuluisaa valoa tunnelin päässä.
Minulle on sanottu, että nyt teet mitä ITSE HALUAT, mutta en halua kun miehen takas....

 

[....]

Perheasiain neuvottelukeskus
Ota sinne yhteyttä ja varaa aika

 

[Dina*]

[QUOTE="a p";22287940]Lapsia on 2, molemmat koululaisia jo.
Tilanne on tosiaan se että MINÄ en ole valmis eroon, mies ON. Ei halua terapiaan, ei halua yrittää...tällainen "välitila" on, koska haluaa jollain tasolla miellyttää minua... Näin olen ymmärtänyt. Tiedän että pitää hakeutua ihmisten ilmoille. Mutta en jaksa! En jaksa kun käydä töissä ja sielläkin kun on pakko. Teen vaan sen mikä on pakko, muuta en jaksa. Tuntuu että pää hajoo! Kaipaan miestä ja ruikutan sitä takasin koko ajan...sitten se säälii minua, tulee, rakastellaan ja taas mulla on toiveet kympissä. Vaikka tiedän että en sitä enää henkisesti takasin saa.
Mutta en osaa päästää irti, en nää sitä kuuluisaa valoa tunnelin päässä.
Minulle on sanottu, että nyt teet mitä ITSE HALUAT, mutta en halua kun miehen takas....[/QUOTE]

meillä oli just tollasta. Älä kiusaa itseäs oon surullinen sun puolesta, on niin hyvin muistissa vielä mitä se oli. Välillä tuntu ihan hyväksikäytetyltä, mutta toisaalta sitä oli sen rakastelun ajan niin onnellinen ja toiveikas. Laita stoppi tuolle tilanteelle, se on aivan hirveän vaikeaa mutta sun parhaaksi. Mieheen yhteydessä vain käytännön asioissa ja lasten asioissa. Ota etäisyyttä, mieskin voi tulla vielä toisiin ajatuksiin, toi miellyttämisen halu ja se että se tulee sun luokse, kertoo ettei sekään ehkä ihan täysin selvillä oo siitä mitä tahtoo. Päivä kerrallaan.

ja lähde ihmisten ilmoille, lähde bailaamaan jos pääset. Se piristää, saat ihan uusia näkökulmia asioihin kun huomaat että on muitakin miehiä. mitään ei tarvi edes tapahtua, katsekontaktikin jonkun kans tuntuu hyvältä tossa tilanteessa, tuo tiettyä itsevarmuutta.

 

["Piude"]

Pääkaupunkiseudulla toimii www.paksy.net Auttaa ilmaiseksi, katso sivuja rauhassa. Saa sinne soittaa vaikkei pks seudulla asukkaan. Myös lakipalvelua.

 

["a p"]

meillä oli just tollasta. Älä kiusaa itseäs oon surullinen sun puolesta, on niin hyvin muistissa vielä mitä se oli. Välillä tuntu ihan hyväksikäytetyltä, mutta toisaalta sitä oli sen rakastelun ajan niin onnellinen ja toiveikas. Laita stoppi tuolle tilanteelle, se on aivan hirveän vaikeaa mutta sun parhaaksi. Mieheen yhteydessä vain käytännön asioissa ja lasten asioissa. Ota etäisyyttä, mieskin voi tulla vielä toisiin ajatuksiin, toi miellyttämisen halu ja se että se tulee sun luokse, kertoo ettei sekään ehkä ihan täysin selvillä oo siitä mitä tahtoo. Päivä kerrallaan.

ja lähde ihmisten ilmoille, lähde bailaamaan jos pääset. Se piristää, saat ihan uusia näkökulmia asioihin kun huomaat että on muitakin miehiä. mitään ei tarvi edes tapahtua, katsekontaktikin jonkun kans tuntuu hyvältä tossa tilanteessa, tuo tiettyä itsevarmuutta.

Kiitos Dina! Huomaa että ymmärrät oikeasti miltä musta tuntuu.
Me on tässä n. puolen vuoden aikana otettukin tuota etäisyyttä ja mies on todellakin itsekkiin epävarma sen on myöntänytkin. On tullut jo muutaman kerran takaisin...mutta ei vie kauan kun kaikkoaa taas... Ja tietysti tällävälin minulle on tullut sitä toivoa...
Sekään ei oo tehny tätä eroo lopulliseksi... muualla asuu, mutta ei oo esim ottanut tavaroitaan. Tulee tänne katsomaan lapsia jne. Ja minä annan. Koska odotan hänen käyntejään.

Olen koittanut mennä ulos...mutta tiiätkö mitä teen? Juon itteni rapakuntoon ja textaan/soittelen miehelle koko ajan. En pysty ajattelmaan muuta. Kerran lähdin jo liikenteeseen ajatuksella, että nyt etsin ja otan jonkun laastari-suhteen että saan muuta ajateltavaa, mutta kaikki miehet suorastaan oksetti. Vain oma mies on komein ja ihanin... Vaikka tiedän ettei oo.

 

["enska"]

Tuota miestä et saa takaisin. Rakkautta ei voi pakottaa ja miehelläsi on jo kauan ollut toinen. Haluaisitko olla sellaisen kanssa, joka ei rakasta sinua, vaan kärvistelee kanssasi säälistä? Erosta selviää kyllä ajan kanssa vaikka se voi tosi vaikeaa ollakin.

 

["ccc"]

Öö, mistä sä enska tiedät onko jonkun miehellä toinen? =O

 

["a p"]

[QUOTE="enska";22288149]Tuota miestä et saa takaisin. Rakkautta ei voi pakottaa ja miehelläsi on jo kauan ollut toinen. Haluaisitko olla sellaisen kanssa, joka ei rakasta sinua, vaan kärvistelee kanssasi säälistä? Erosta selviää kyllä ajan kanssa vaikka se voi tosi vaikeaa ollakin.[/QUOTE]

En varmaankaan saa...Mutta hän edelleen sanoo että rakastaa minua. Miksi? Haluaako tahlleen loukata vai mitä? Sanoo vaan ettei rakkautta voi napista kääntämällä ottaa pois päältä. Ollaan kuitenkin oltu yhdessä yli 15 vuotta. Eli onhan siinä sitä tottumusta ja tapaakiin, sen ymmärrän. Ottaa välillä "pesäeron" ja sitten menee jokunen päivä ja tulee taas... On ihana, kunnes taas loittonee, henkisestikin, ja lähtee... Haluaako se tahallaan repiä minut rikki?!? Jos, niin on onnistunut kyllä!

 

[Dina*]

[QUOTE="a p";22288113]Kiitos Dina! Huomaa että ymmärrät oikeasti miltä musta tuntuu.
Me on tässä n. puolen vuoden aikana otettukin tuota etäisyyttä ja mies on todellakin itsekkiin epävarma sen on myöntänytkin. On tullut jo muutaman kerran takaisin...mutta ei vie kauan kun kaikkoaa taas... Ja tietysti tällävälin minulle on tullut sitä toivoa...
Sekään ei oo tehny tätä eroo lopulliseksi... muualla asuu, mutta ei oo esim ottanut tavaroitaan. Tulee tänne katsomaan lapsia jne. Ja minä annan. Koska odotan hänen käyntejään.

Olen koittanut mennä ulos...mutta tiiätkö mitä teen? Juon itteni rapakuntoon ja textaan/soittelen miehelle koko ajan. En pysty ajattelmaan muuta. Kerran lähdin jo liikenteeseen ajatuksella, että nyt etsin ja otan jonkun laastari-suhteen että saan muuta ajateltavaa, mutta kaikki miehet suorastaan oksetti. Vain oma mies on komein ja ihanin... Vaikka tiedän ettei oo.[/QUOTE]

mä tein ihan samaa. Mulla pomppas puhelinlaskutkin pilviin kun soiteltiin ja pommiteltiin, välillä puolin ja toisin mut useimmiten minä aloitin. yritä ajatella niin että asiat teidän välillä tuskin tulee muuttumaan. Ja ota se laastarisuhde, yllätyt kuinka mukavaa se pitkän ajan jälkeen on. Mulla se auttoi, muistin taas kuka oon, ja että mullakin on mahdollisuus onneen. Se tuntui ihan mielettömän hyvältä kun huomasi etten mä jää yksin, mulle on vielä kysyntää. teidän suhteessa on varmasti ollut häikkää, jos olisitte molemmat yhdessä ollu onnellisia niin tuskin olisitte nyt tässä tilanteessa. Aivan hirveältä varmasti kuullostaa, mutta se on fakta joka pitää hyväksyä. Mun piti kans, aikaa se vei kyllä.

Onko teillä omistusasunto? Jos ei, niin etsi itselles ja lapsille uusi kämppä, sellainen ihana joka sua miellyttää. Sisusta sitä, aloita uus elämä sitä kautta. Miehelle oma koti, tuo välitila mikä teillä on, tekee hallaa teille kaikille. Se on sekavaa myös lapsille, ja mitä kauemmin sä kidutat itseäs noin, sitä huonommin voi käydä.

Nuo ratkaisut ei tarkoita sitä etteikö teidän suhde vois joskus jatkua, mut nyt se on sellaisessa tilanteessa että se vaatii ihan oikeasti nyt sen stopin,täydellisen.

 

[nuop]

[QUOTE="a p";22288113]Kiitos Dina! Huomaa että ymmärrät oikeasti miltä musta tuntuu.
Me on tässä n. puolen vuoden aikana otettukin tuota etäisyyttä ja mies on todellakin itsekkiin epävarma sen on myöntänytkin. On tullut jo muutaman kerran takaisin...mutta ei vie kauan kun kaikkoaa taas... Ja tietysti tällävälin minulle on tullut sitä toivoa...
Sekään ei oo tehny tätä eroo lopulliseksi... muualla asuu, mutta ei oo esim ottanut tavaroitaan. Tulee tänne katsomaan lapsia jne. Ja minä annan. Koska odotan hänen käyntejään.

Olen koittanut mennä ulos...mutta tiiätkö mitä teen? Juon itteni rapakuntoon ja textaan/soittelen miehelle koko ajan. En pysty ajattelmaan muuta. Kerran lähdin jo liikenteeseen ajatuksella, että nyt etsin ja otan jonkun laastari-suhteen että saan muuta ajateltavaa, mutta kaikki miehet suorastaan oksetti. Vain oma mies on komein ja ihanin... Vaikka tiedän ettei oo.[/QUOTE]

Minulla auttoi se, että kerroin miehelle tunteistani ja pyysin häntä pysymään erossa minusta, sillä olin ihan yhtä epätoivoinen kuin sinäkin.
Lisäksi kävin juttelemassa ihan psykologin kanssa.
Se oli ihan hirveää aikaa, tapaamiset oli pakko järjestää niin, ettemme nähneet miehen kanssa kuin minuutin tai pari. Kaikki käytännön asiat "juteltiin" tekstarein tai meilaten. Jo pelkästään hänen äänen kuuleminen oli niin repivää, että toivoin vain voivani lysähtää lattialle kasaksi ja jäädä siihen koko loppuelämäksi.
Se tunne kuitenkin helpotti aikaa myöten ja puolen vuoden kuluttua olin jo suht tolpillani. Elämä alkoi jo hieman hymyilemään ja tapasin oikein kiinnostavan miehenkin. No ei siitä mitään vakavampaa kehkeytynyt, mutta tunne oli aivan älyttömän ihanan vapauttava. Olo oli kuin uudesti syntynellä, tuntui, että kaikki on taas mahdollista.

Paljon jaksamista sinulle elämääsi. Vaikka se ei paljoa lohdutakaan, niin se helpottaa kyllä, usko siihen. Vaikka tuntuu, ettet jaksa, niin kyllä sä jaksat ja pystyt. Ihan todella. Susta tulee vielä ehjä ja onnellinen ihminen, luota siihen.

 

[E]

Jos et halua jatkaa tuota (ja tämä on nyt siis ihan sun oma valinta), niin sun pitää ottaa vaan itseäsi niskasta kiinni, ja lopettaa se yhteydenpito mieheen. Ei mitään muuta yhteyttä kuin lapsiin liittyvien asioiden hoitaminen. Toi on vähän sama asia kuin laihduttaminen tai karkkilakko tai muu vastaava. Aluksi se tuntuu ihan mahdottomalta ja koko ajan vaan tekee mieli mässäillä jne, mutta sitten kun päättää lopettaa, niin vähän ajan kuluttua se alkaa sujua eikä sitä edes mieti.

Tsemppiä!

 

[Dina*]

jatkan vielä: toi että sun mies palaa sinne, ei varmaankaan tarkoita sitä että se haluais sua satuttaa ja repiä rikki, vaikka se just niin tekeekin. Se kertoo siitä että sillä on tunteita sua kohtaan edelleen, tai ainakin sen että sä oot se tuttu ja turvallinen josta sen on ihan yhtä vaikeaa luopua kuin sinunkin. Puoli vuotta oli meillä just tuota samaa seilaamista ja asioiden selvittämistä aina uudelleen ja uudelleen, eikä mikään johtanu mihinkään. Itkin koko ajan miehen perään, en voinu kestää sitä etten enää sais olla sen lähellä. Sitten päätettiin palata yhteen, huomatakseni ettei mikään tosiaankaan muutu. Se on vaan se mielikuva omassa päässä tutusta ja turvallisesta ihmisestä, ja se tuntematon tulevaisuus pelottaa.

 

["a p"]

mä tein ihan samaa. Mulla pomppas puhelinlaskutkin pilviin kun soiteltiin ja pommiteltiin, välillä puolin ja toisin mut useimmiten minä aloitin. yritä ajatella niin että asiat teidän välillä tuskin tulee muuttumaan. Ja ota se laastarisuhde, yllätyt kuinka mukavaa se pitkän ajan jälkeen on. Mulla se auttoi, muistin taas kuka oon, ja että mullakin on mahdollisuus onneen. Se tuntui ihan mielettömän hyvältä kun huomasi etten mä jää yksin, mulle on vielä kysyntää. teidän suhteessa on varmasti ollut häikkää, jos olisitte molemmat yhdessä ollu onnellisia niin tuskin olisitte nyt tässä tilanteessa. Aivan hirveältä varmasti kuullostaa, mutta se on fakta joka pitää hyväksyä. Mun piti kans, aikaa se vei kyllä.

Onko teillä omistusasunto? Jos ei, niin etsi itselles ja lapsille uusi kämppä, sellainen ihana joka sua miellyttää. Sisusta sitä, aloita uus elämä sitä kautta. Miehelle oma koti, tuo välitila mikä teillä on, tekee hallaa teille kaikille. Se on sekavaa myös lapsille, ja mitä kauemmin sä kidutat itseäs noin, sitä huonommin voi käydä.

Nuo ratkaisut ei tarkoita sitä etteikö teidän suhde vois joskus jatkua, mut nyt se on sellaisessa tilanteessa että se vaatii ihan oikeasti nyt sen stopin,täydellisen.

Voi Dina... Sä olet NIIN oikeassa! Mullakin puhelinlaskut pilvissä. Aina kun tulee tuo "ollaan erossa"-kausi, niin tehdään kyllä tikusta asiaa sitten....Vaikka siis mukamas vain käytännön- ja lasten asioista ollaan yhteydessä....mutta 20krt/päivässä?!?

Tuota laastarisuhdetta noin mietin itsekkin. Kai minun on pakotettava itseni siihen...että joku nostaisi itsetuntoani, sanoisi että olen sittenkin ihana...ja kelpaan.

Ei ole omistusasunto ja liian isohan (ja kallis!!!) tämä on minulle ja lapsille. Mutta olen puhunut siitä että muutan kun ei ole varaa tässä olla, niin miehen vastaus on tyyliin "älä nyt vielä mitään hätäile sen asian suhteen...." Se ei jostain syystä halua että teen mitään. Miksi? Ei ota lapsia luokseen vaan tapaa heitä täällä, etten pääse minnekkään. Miksi se ei anna MUN edes yrittää jatkaa eteenpäin... Haluaa erota, muttei halua että minä olen eronnut. WTF?
Ehkä mä alan pikkuhiljaa tajuta, että se haluaa itsekkäästi vaan että hän on vapaa, mutta minun pitää olla täällä jotenkin ikäänkuin reservissä häntä varten. On sanonutkin joskus ettei kestäisi jos minulla olisi toinen. Täh?
Siis välillä minä ymmärrän kuinka älytöntä tämä on, mutta yleensä tunteet on liian pinnassa...

 

["a p"]

Minulla auttoi se, että kerroin miehelle tunteistani ja pyysin häntä pysymään erossa minusta, sillä olin ihan yhtä epätoivoinen kuin sinäkin.
Lisäksi kävin juttelemassa ihan psykologin kanssa.
Se oli ihan hirveää aikaa, tapaamiset oli pakko järjestää niin, ettemme nähneet miehen kanssa kuin minuutin tai pari. Kaikki käytännön asiat "juteltiin" tekstarein tai meilaten. Jo pelkästään hänen äänen kuuleminen oli niin repivää, että toivoin vain voivani lysähtää lattialle kasaksi ja jäädä siihen koko loppuelämäksi.
Se tunne kuitenkin helpotti aikaa myöten ja puolen vuoden kuluttua olin jo suht tolpillani. Elämä alkoi jo hieman hymyilemään ja tapasin oikein kiinnostavan miehenkin. No ei siitä mitään vakavampaa kehkeytynyt, mutta tunne oli aivan älyttömän ihanan vapauttava. Olo oli kuin uudesti syntynellä, tuntui, että kaikki on taas mahdollista.

Paljon jaksamista sinulle elämääsi. Vaikka se ei paljoa lohdutakaan, niin se helpottaa kyllä, usko siihen. Vaikka tuntuu, ettet jaksa, niin kyllä sä jaksat ja pystyt. Ihan todella. Susta tulee vielä ehjä ja onnellinen ihminen, luota siihen.

Kiitos sinullekin nuop sanoistasi! Samanlaisia tunteita on juurikin!
Niin repivää. Niin repivää. Ehkä minunkin pitää pyytää häneltä tuota, että pysyy erossa minusta. Vaikka sydän huutaa muuta. Yritän kerätä voimia, pakkohan minun on. Hajoitan vaan itseni tässä.

 

["enska"]

[QUOTE="a p";22288214]En varmaankaan saa...Mutta hän edelleen sanoo että rakastaa minua. Miksi? Haluaako tahlleen loukata vai mitä? Sanoo vaan ettei rakkautta voi napista kääntämällä ottaa pois päältä. Ollaan kuitenkin oltu yhdessä yli 15 vuotta. Eli onhan siinä sitä tottumusta ja tapaakiin, sen ymmärrän. Ottaa välillä "pesäeron" ja sitten menee jokunen päivä ja tulee taas... On ihana, kunnes taas loittonee, henkisestikin, ja lähtee... Haluaako se tahallaan repiä minut rikki?!? Jos, niin on onnistunut kyllä![/QUOTE]

Uskoisin, ettei hän tahallisesti halua satuttaa. Oma vaimoni lakkasi rakastamasta minua 20 vuoden jälkeen. Ei ero silti hänellekään ollut helppo, vaan aika vaikea. Siinä oli myös muutama ollaan/ei olla yhdessä vaihe. Itse rakastin häntä eniten koko maailmassa. Tuntui kuin sydämeni olisi riivitty pieniksi palasiksi. Vuosien saatossa eron jälkeen omakin rakkauteni lopulta hiipui.

 

[Dina*]

[QUOTE="a p";22288361]Voi Dina... Sä olet NIIN oikeassa! Mullakin puhelinlaskut pilvissä. Aina kun tulee tuo "ollaan erossa"-kausi, niin tehdään kyllä tikusta asiaa sitten....Vaikka siis mukamas vain käytännön- ja lasten asioista ollaan yhteydessä....mutta 20krt/päivässä?!?

Tuota laastarisuhdetta noin mietin itsekkin. Kai minun on pakotettava itseni siihen...että joku nostaisi itsetuntoani, sanoisi että olen sittenkin ihana...ja kelpaan.

Ei ole omistusasunto ja liian isohan (ja kallis!!!) tämä on minulle ja lapsille. Mutta olen puhunut siitä että muutan kun ei ole varaa tässä olla, niin miehen vastaus on tyyliin "älä nyt vielä mitään hätäile sen asian suhteen...." Se ei jostain syystä halua että teen mitään. Miksi? Ei ota lapsia luokseen vaan tapaa heitä täällä, etten pääse minnekkään. Miksi se ei anna MUN edes yrittää jatkaa eteenpäin... Haluaa erota, muttei halua että minä olen eronnut. WTF?
Ehkä mä alan pikkuhiljaa tajuta, että se haluaa itsekkäästi vaan että hän on vapaa, mutta minun pitää olla täällä jotenkin ikäänkuin reservissä häntä varten. On sanonutkin joskus ettei kestäisi jos minulla olisi toinen. Täh?
Siis välillä minä ymmärrän kuinka älytöntä tämä on, mutta yleensä tunteet on liian pinnassa...[/QUOTE]

joo, eli mies tahtoo olla vapaa mutta ei halua luopua susta. Sun pitää nyt vaan tiedostaa se ettei sun tarvitse sietää tollasta. Joko ollaan kunnolla, tai ei olla ollenkaan. Mies tuskin tajuaa kuinka paljon suhun sattuu. Ole sä nyt vahvempi ja etsi sitä asuntoa. Rohkeasti vaan kohti uutta. Mä tiedän niin hyvin kuinka raskasta se on, mutta kukaan ei tee sitä sun puolesta. Sitten vaan lastenvalvojalle miettimään tapaamis ja elatusasiat kuntoon. Kun saat arjen rullaamaan, sitä valoa siellä tunnelin päässä alkaa taas häämöttää.

Mä toivotan sulle ihan äärettömän paljon voimia. Olis mukava jos ihan kirjautuisit tänne niin voitais vaikka laittaa yv:täkin Itselläkin oli täältä silloin yks ihana tyyppi tukena joka oli saman käynyt läpi.

 

["enska"]

[QUOTE="a p";22288361]Voi Dina... Sä olet NIIN oikeassa! Mullakin puhelinlaskut pilvissä. Aina kun tulee tuo "ollaan erossa"-kausi, niin tehdään kyllä tikusta asiaa sitten....Vaikka siis mukamas vain käytännön- ja lasten asioista ollaan yhteydessä....mutta 20krt/päivässä?!?

Tuota laastarisuhdetta noin mietin itsekkin. Kai minun on pakotettava itseni siihen...että joku nostaisi itsetuntoani, sanoisi että olen sittenkin ihana...ja kelpaan.

Ei ole omistusasunto ja liian isohan (ja kallis!!!) tämä on minulle ja lapsille. Mutta olen puhunut siitä että muutan kun ei ole varaa tässä olla, niin miehen vastaus on tyyliin "älä nyt vielä mitään hätäile sen asian suhteen...." Se ei jostain syystä halua että teen mitään. Miksi? Ei ota lapsia luokseen vaan tapaa heitä täällä, etten pääse minnekkään. Miksi se ei anna MUN edes yrittää jatkaa eteenpäin... Haluaa erota, muttei halua että minä olen eronnut. WTF?
Ehkä mä alan pikkuhiljaa tajuta, että se haluaa itsekkäästi vaan että hän on vapaa, mutta minun pitää olla täällä jotenkin ikäänkuin reservissä häntä varten. On sanonutkin joskus ettei kestäisi jos minulla olisi toinen. Täh?
Siis välillä minä ymmärrän kuinka älytöntä tämä on, mutta yleensä tunteet on liian pinnassa...[/QUOTE]

Laastarisuhteista ei ole paljon hyötyä, muttei paljon haittaakaan - jotain iloa kuitenkin. Joidenkin itsetunto kaipaa laastarisuhteita. Tärkeätä eron jälkeen on olla ryntäämättä heti uuteen vakavaan suhteeseen, vaan kannattaa ensin itsenäistyä ja kasvaa vahvemmaksi.

 

["a p"]

[QUOTE="enska";22288399]Uskoisin, ettei hän tahallisesti halua satuttaa. Oma vaimoni lakkasi rakastamasta minua 20 vuoden jälkeen. Ei ero silti hänellekään ollut helppo, vaan aika vaikea. Siinä oli myös muutama ollaan/ei olla yhdessä vaihe. Itse rakastin häntä eniten koko maailmassa. Tuntui kuin sydämeni olisi riivitty pieniksi palasiksi. Vuosien saatossa eron jälkeen omakin rakkauteni lopulta hiipui.[/QUOTE]

Sama tunne minullakin nyt, rakastan eniten koko maailmassa ja sydän on revitty palasiksi. Ja kysyy vain miksi, miksi hän ei voi rakastaa minua niinkuin ennenkin? Mikä muuttui? Miksi me ei ollakaan loppuelämä yhdessä? Miksi?
Sitä vaan miettii että kuinka tästä pääsee ikinä yli. Kuinka minusta voi enää tulla minä sen jälkeen kun me oltiin ME?

 

["enska"]

Miehesi haluaa pitää sinua varalla siltä varalta, ettei muiden kanssa löydykään onnea. Siksi ei anna sinun jatkaa elämääsi. Sinun kannattaakin tehdä ratkaisu itse. Tietenkin miehen pitää tavata lapsia omassa kodissaan, eikä tulla sinun kotiisi. Ja myös sinä tarvitset omaa aikaa - vapaita viikonloppuja.

 

["a p"]

joo, eli mies tahtoo olla vapaa mutta ei halua luopua susta. Sun pitää nyt vaan tiedostaa se ettei sun tarvitse sietää tollasta. Joko ollaan kunnolla, tai ei olla ollenkaan. Mies tuskin tajuaa kuinka paljon suhun sattuu. Ole sä nyt vahvempi ja etsi sitä asuntoa. Rohkeasti vaan kohti uutta. Mä tiedän niin hyvin kuinka raskasta se on, mutta kukaan ei tee sitä sun puolesta. Sitten vaan lastenvalvojalle miettimään tapaamis ja elatusasiat kuntoon. Kun saat arjen rullaamaan, sitä valoa siellä tunnelin päässä alkaa taas häämöttää.

Mä toivotan sulle ihan äärettömän paljon voimia. Olis mukava jos ihan kirjautuisit tänne niin voitais vaikka laittaa yv:täkin Itselläkin oli täältä silloin yks ihana tyyppi tukena joka oli saman käynyt läpi.

Mä tiedän että noin on, haluaa itse olla vapaa, mutta ei halua minun olevan. Ja käytöksellään pitää minua otteessaan, niin etten pääse mihinkään.
Mä yritän olla vahvempi.
Ollaan käyty lastenvalvojalla. Asiat on sovittu paperilla.
Olen kyllä "vanha musta", eli kirjautunut. Tätä asiaa en ole halunnut vaan kirjautuneena purkaa...mutta jos laitan sinulle yv:tä tässä. Tunnut niin järkevältä ja huomaa että tiedät mistä puhut.

 

["a p"]

[QUOTE="enska";22288442]Miehesi haluaa pitää sinua varalla siltä varalta, ettei muiden kanssa löydykään onnea. Siksi ei anna sinun jatkaa elämääsi. Sinun kannattaakin tehdä ratkaisu itse. Tietenkin miehen pitää tavata lapsia omassa kodissaan, eikä tulla sinun kotiisi. Ja myös sinä tarvitset omaa aikaa - vapaita viikonloppuja.[/QUOTE]

Tiedän että juuri noin asia on!
Yritän tässä juuri kerätä niitä voimia joita järki sanoo että PITÄÄ löytyä. Mutta ne hemmetin tunteet...

 

["enska"]

[QUOTE="a p";22288422]Sama tunne minullakin nyt, rakastan eniten koko maailmassa ja sydän on revitty palasiksi. Ja kysyy vain miksi, miksi hän ei voi rakastaa minua niinkuin ennenkin? Mikä muuttui? Miksi me ei ollakaan loppuelämä yhdessä? Miksi?
Sitä vaan miettii että kuinka tästä pääsee ikinä yli. Kuinka minusta voi enää tulla minä sen jälkeen kun me oltiin ME?[/QUOTE]

Niinpä. Itse tunsin, että toinen puoli itsestäni riuhtaistiin erilleen ja jakaannuimme kahtia. Olimme niin yhtä. Lopulta minusta kasvoi paljon vahvempi ihminen kuin ennen. Olen onnellinen itsenäisenä ja sinkkunakin, mutta nykyään jos rakkaus kolahtaa, mikään ei estä sitä. Laastarisuhdevaiheessa joskus kuvitteli, että suhde voisi muodostua vakavaksi, mutta ei se voi, niin kaunan kuin on kiiinni entisessä.