S
satu86
Vieras
meillä on kaksi lasta, 2,5 v ja vuoden ikäinen. Päätettiin toisen lapsen syntymän jälkeen että ainakaan viiteen vuoteen ei suunnitella lasten tekoa, ollaan nuoria vielä ja keretään jos vaan onnistuu niin tekemään toinenkin sarja vielä myöhemmin (typeriä sanavalintoja, mutta siis lykätään nyt lapsihaaveita)
Nyt mies on kuitenkin alkanut puhua kolmannen lapsen teosta, miksei jopa neljännenkin. Perustelee sillä että ei tulisi isot ikäerot lapsille ja toivoisi kotiin vielä pientä tuhisijaa, on siis ilmeisesti vauvakuume kun puhuu siihen malliin pikku vauvoista.
Itse toivoisin kovasti lapsia lisää ja tahtoisinkin niitä heti, mutta järkisyyt pyytää odottamaan. Toivon helpompaa ajanjaksoa kunhan nämä lapset kasvavat tästä ja ehkä aikaa enemmän miehenkin kanssa. Ja taloudellinenkin puoli huolettaa vaikka molemmilla vakityöt on ja kotona ylimääräisiä huoneita löytyy.
Mitenkä sitä nätisti toppuuttelisi miestä haaveissaan, kun pelottaa että nostattaa minunkin vauvakuumeen niin yli että kohta kuljetaan taas ison mahan kanssa..
Positiivisia kommentteja kolmilapsisilta joilla kolmas lapsi vuosia nuorempi muista, leikkiihän ne isommat vielä toisen kanssa ja "kuuluu porukkaan"?