Kun mä olen sitten se toinen nainen.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kiva"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"kiva"

Vieras
Tilanne siis tämä:

Tapasin reilu kk sitten mukavan miehen, jonka kanssa juttelimme baarissa ja vaihettiin puhelinnumerot. Hän soitti seuraavana päivänä, juteltiin tuntikausia. Illalla tuli kahville.

Nyt ollaan siis kuukausi tapailtu ja soiteltu päivittäin, työvuorojen salliessa.

Eilen sitten kuulin että mies onkin naimisissa!! Tiesin kyllä että hänellä on edellisestä liitosta kaksi lasta, mutta uudesta vaimosta en todellakaan ollut tietoinen! Eräs tuttuni oli eilen kahvilla kun mieskin tuli, on siis miehen vaimon työkaveri.

Raivosin miehelle puhelimessa ikuisuuden!! Mies kertoi etsivänsä koko ajan asuntoa, ajatteli ettei kerro minulle koska olen alusta asti hokenut että varattuihin en koske, omaa onneanihan minä etsin.

Nythän mulle on ihan sama eroaako se oikeasti vai ei, ikinä en voi edes hengittää sinnepäin kun on niin verisesti loukattu ja hyväksikäytetty olo.

MUTTA. Mikä saa miehen toimimaan noin? Mikä antaa heille oikeutuksen olla uuden perässä, ennenkuin nykyinenkään tietää että ero olisi tulossa? Ja mikä hyvinkin todennäköistä, sitä eroa ei olisi koskaan tullut.

Aivan kamala olo, ekaa kertaa kahteen vuoteen päästin jonkun lähelleni ja sitten käy näin :/
 
Ei se oo oikeutettua mutta mies on niin heikko että se ei lähde suhteesta ennenkuin on uusi katottu valmiiksi...

ihan idioottimainen ajattelutapa sellaisilla miehillä, millainen nainen enää rupeaisi suhteeseen?? Johan sitä saisi vaan odotella päivää kun itsellekkin käy niin.

Puhumattakaan myötätunnosta jota tuntee tuota nykyista vaimoa kohtaa, joka luulee että he ovat niin onnellisia :/
 
Useimmat naiset ei ajattele niinkuin sinä. Näyttää ainakin itsekunnioitusta olevan. Itse olen ollut se petetty vaimo ja kun olen nähnyt mitä se tekee koko perheelle ja varsinkin pienille lapsille. En voisi koskaan olla mukana toisen naisen asemassa. Ei ole sellaista miestä olemassakaan joka saisi minut satuttamaan pieniä viattomia lapsia.
 
Naimisissa oleminen ei ole aina sama asia, kuin parisuhteessa oleminen.

Jos mies on oikeasti tekemässä eroa ja etsimässä asuntoa, niin ei tuo maailman pahin teko ole. Eri asia, jos mies on vain muka muuttamassa pois.
 
Minusta on jos ei ole voinut sitä suoraan kertoa...

Mä kyllä toisaalta ymmärrän tuota miestä.

Jos hän on tavannut aivan älyttömän upean naisen, joka suunnilleen ekassa lauseessaan puhuu siihen suuntaan, että varattuihin ei koske niin mä kyllä ymmärrän ettei mies siinä kohtaa kerro asuvansa vaimonsa kanssa yhdessä, vaikka mies sinänsä ei välttämättä enää vaimollensa varattu olisikaan. En tarkoita että se kertomatta jättäminen olisi maailman hienoin teko, mutta kyllä mä toisaalta ymmärrän miksi mies niin teki.
 
Mä en ymmärrä. Minusta mies on silloin osoittanut epäluotettavuutensa ja sen, että valehtelu on sen mielestä ok jos valheet jollain tavalla edesauttaa miehen omaa eloa.
 
Etkö sä ole ikinä elämäsi aikana valehdellut...tai jättänyt jotakin asiaa kertomatta oman etusi vuoksi?

Mä olen, mutta silti pidän itseäni ehdottoman luotettavana ihmisenä.

Mä itse olen ollut tietyllä tapaa toinen nainen ja nyt olen sille mielelle ensimmäinen ja ainoa nainen. Tilanteita on niin monia ja kuten elämässä on huomattu, harvemmin mikään on mustavalkoista.

Sun logiikan mukaan mun mies on epäluotettava YHDEN tekonsa vuoksi, josta on jo 4 vuotta aikaa. Sen jälkeen hän ei ole KERTAAKAAN osoittanut pienintäkään epäluotettavuuden merkkiä minkään asian suhteen. Mä en kertakaikkiaan pysty ketään littaamaan kertalaakista, koska itse ihan omassa elämässäni olen niin monasti nähnyt että ihmiset tekee virheitä, eikä yhden virheen tekeminen tarkoita sen toistoa myöhemmin. Toki joidenkin kohdalla se sitä tarkoittaa, mutta ei läheskään kaikkien.
 
Tätä paremmin en olis omia ajatuksiani voinut ilmaista :flower:
 
Ei ole mikään pikku-juttu tai valkoinen valhe, jos perheenisä deittailee...

Yleensäkään en voi käsittää miksi parisuhdetaan päätetään hyppäämällä seuraavaan suhteeseen... ei siinä ehdi käydä eroasioita/edellistä suhdetta läpi ja lopulta toistetaan samaa kuviota uudelleen.
 
Etkö sä ole ikinä elämäsi aikana valehdellut...tai jättänyt jotakin asiaa kertomatta oman etusi vuoksi?

Mä olen, mutta silti pidän itseäni ehdottoman luotettavana ihmisenä.

Mä itse olen ollut tietyllä tapaa toinen nainen ja nyt olen sille mielelle ensimmäinen ja ainoa nainen. Tilanteita on niin monia ja kuten elämässä on huomattu, harvemmin mikään on mustavalkoista.

Sun logiikan mukaan mun mies on epäluotettava YHDEN tekonsa vuoksi, josta on jo 4 vuotta aikaa. Sen jälkeen hän ei ole KERTAAKAAN osoittanut pienintäkään epäluotettavuuden merkkiä minkään asian suhteen. Mä en kertakaikkiaan pysty ketään littaamaan kertalaakista, koska itse ihan omassa elämässäni olen niin monasti nähnyt että ihmiset tekee virheitä, eikä yhden virheen tekeminen tarkoita sen toistoa myöhemmin. Toki joidenkin kohdalla se sitä tarkoittaa, mutta ei läheskään kaikkien.

Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos miehesi parhaillaan tapailisi jo seuraavaa naista?
 
Mikä saa miehen tai ihmisen toimimaan noin. No vastaan sulle siihen, se katsos kun ei ole halunnutkaan koskaan vaimostaan eroon vaan halusi itselleen sivusuhteen. Siinä hommassa teki kyllä väärin, että jätti sulle kertomatta vaimostaan. Kunnon pelimies kertoo reippaasti heti, että mikä meininkin, niitäkin naisia kun on joita ei suinkaan hiukkaakaan haittaa se pelkkä sivusuhde.
 
[QUOTE="vieras";22062875]Ei ole mikään pikku-juttu tai valkoinen valhe, jos perheenisä deittailee...

Yleensäkään en voi käsittää miksi parisuhdetaan päätetään hyppäämällä seuraavaan suhteeseen... ei siinä ehdi käydä eroasioita/edellistä suhdetta läpi ja lopulta toistetaan samaa kuviota uudelleen.[/QUOTE]

Jos mies on kertonut vaimolleen, että hän etsii omaa asuntoa ja että he eivät ole enää parisuhteessa, niin en näe tilanteessa silloin mitään pahaa. Mikäli mies ei ole asiasta vaimonsa kanssa jutellut, on tilanne tietenkin täysin toinen.

En usko, että ap:n tapauksessa tämä mies on etsimällä ketään etsinyt.

Kun oman mieheni tapasin, oli se puhdas sattuma, eikä sekään ollut mitenkään suunniteltu juttu, että meillä oli ihan mielettömän hauska ilta.

Mies oli omalta osaltaan pohtinut eroa pitkään ja käynyt sitä siis jo itsekseen läpi. Tapasimme perjantaina ja maanantaina mies jätti avopuolisonsa. Meidään tarkoituksemme oli alkuun tapailla hillitysti ja pitää matalaa profiilia, koska emme halunneet loukata ketään, mutta hyvi nopeasti aloimme tapailemaan julkisesti.
Pohdin kyllä itse sitä, että mitä jos mies katuukin eroaan tms. mutta kuten jo sanoin, mies oli itsekseen käynyt tulevaa eroa jo pidemmän aikaa läpi, enkä minä ollut eroon syy, vaan ne syyt oli siinä suhteessa.

Me olemme olleet kohta nelisen vuotta yhdessä. Samoja kuvioita ei ole tässä suhteessa näkynyt, kuin mitä miehen edellisessä suhteessa oli ollut. Toki monasti ne uudet, nopeasti pystytetyt suhteet kuihtuvat ja kuolevat, mutta meille ei ainakaan käynyt niin. Ja varmasti löytyy muitakin pareja joiden kohdalla se uusi suhde on ollut aivan eri luokkaa, kuin se entinen.

Kuten jo sanoin, ei nämä asiat ole mustavalkoisia. Tilanteita on niin monenlaisia.
 
[QUOTE="vieras";22062893]Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos miehesi parhaillaan tapailisi jo seuraavaa naista?[/QUOTE]

Mielestäni tämä on hassu kysymys, joka ei liity tähän juttuun mitenkään.

Ap:n tapauksessa miehen parisuhde oli jo siinä pisteessä, että mies oli etsimässä uutta asuntoa.

Mieheni tapauksessa tilanne oli siinä pisteessä, että suhde oli jo teoriassa loppu, vaikka käytännönpuolta ei oltu vielä toteutettu.

Minä ja mieheni emme ole eroamassa teoriassa, käytännössä, tai misään muussakaan muodossa. Me emme ole myöskään muuttamassa erilleen tms. Jotta miten ihmeessä tuota voi verrata?
 
Tämä toinen asia mitä ei voi ymmärtää... miten niitä parisuhdeasioita käydään "itsekseen" läpi ja sitten vaan ilmoitetaan että heippa... liitossa on kuitenkin kaksi ihmistä, jollian näyttää tosin olevan enemmänkin.

Mies oli omalta osaltaan pohtinut eroa pitkään ja käynyt sitä siis jo itsekseen läpi.
 
Mielestäni tämä on hassu kysymys, joka ei liity tähän juttuun mitenkään.

Ap:n tapauksessa miehen parisuhde oli jo siinä pisteessä, että mies oli etsimässä uutta asuntoa.

Mieheni tapauksessa tilanne oli siinä pisteessä, että suhde oli jo teoriassa loppu, vaikka käytännönpuolta ei oltu vielä toteutettu.

Minä ja mieheni emme ole eroamassa teoriassa, käytännössä, tai misään muussakaan muodossa. Me emme ole myöskään muuttamassa erilleen tms. Jotta miten ihmeessä tuota voi verrata?

"etsimässä" uutta asuntoa on aika laaja käsite... lehdet ovat pullollaan vuokra-asuntoja, vuokraus käy hetkessä.
 
[QUOTE="vieras";22062966]Tämä toinen asia mitä ei voi ymmärtää... miten niitä parisuhdeasioita käydään "itsekseen" läpi ja sitten vaan ilmoitetaan että heippa... liitossa on kuitenkin kaksi ihmistä, jollian näyttää tosin olevan enemmänkin.

Mies oli omalta osaltaan pohtinut eroa pitkään ja käynyt sitä siis jo itsekseen läpi.[/QUOTE]

Mä iemnomaan olen sitä mieltä, että eroa ei kannata ottaa puheeksi ennen, kuin itse on asiasta varma. Toki siitä pitää puhua, jos menee huonosti ja että haluaa asioiden muuttuvan, mutta erosta olen itse hiljaa niin pitkään, kunne tiedän varmaksi haluavani erota. Mä olen eronnut paisuhteista muutamia kertoja ja pohtinut asian itsekseni loppuun asti ennen kuin olen erosta miehelle ilmoittanut. En ole MILLOINKAAN katunut erojani, joten mielestäni olen toiminut äärimmäisen järkevästi.

On asioita joita voi käydä läpi toisen kanssa ja sitten on asioita joihin sen toisen lässytykset ei auta. Otetaan esimerkiksi vaikka parisuhdeväkivalta. Jos mies lyö minua ja pohdin siitä syystä eroa, niin mitä se auttaa, että puhun asiasta sen miehen kanssa? Jos olen ottanut turpiini jo useamman kertaa ja kuullut jo ne "en enää lyö"-lässytykset...miksi enää kuuntelisin sitä samaa ja taas siihen uskoisin?
Mielestäni tässä kohtaa on järkevää pohtia se ero yksinään ilman että toinen painostaa hengittäen niskaan ja kääntäen taas pään vain siksi, että päästään taas josakin vaiheeessa siihen tilanteeseen että otan turpiini.

On eri asia siis pohtia parisuhdeasioita ja eroa.

Mies oli omassa suhteessaan kokenut avopuolisonsa tiimoilta jotakin sellaista jonka vuoksi hän tosiaan oli jo pitkään pohtinut eroa. Suhteessa siis oli tapahtumia jota ei oltu voitu enää puhumalla pelastaa.
 
[QUOTE="vieras";22062987]"etsimässä" uutta asuntoa on aika laaja käsite... lehdet ovat pullollaan vuokra-asuntoja, vuokraus käy hetkessä.[/QUOTE]

Ai...no me kyllä jouduttiin odottamaan 1,5v jotta saatiin uusi asunto. Jotta ei se aina mene, kuten elokuvissa :)
 
Minä en taaskaan ymmärrä miksi ihmisen pitää murehtia tai ottaa jotenkin omalletunnolleen jos uusi ihastus onkin varattu. Eihän "kolmennella" osapuolella ole asian kanssa mitään tekemistä. Jos joku lopettaa parisuhteensa niin se on vain ja ainoastaan näiden kahden välinen asia. Jos mies/nainen katselee aidan toiselle puolelle niin kyllä siinä suhteessa on jo jotain vialla ja peiliin katsomisen paikka ihan molemmilla. Ei siinä tarvitse enää sitä ulkopuolista syytellä tai hänen potea huonoa omaatuntoa. Vaikka toki täällä mielellään kaikki akat lynkataankin kun pokaavat viattomat perheenisät!:D
 
Yhteistyössä