Mikä on mielestäsi pielessä lasten kasvatuksessa nykyään?

Minusta lasten opettaminen itsesäätelyyn ja itsekuriin, omaan ongelman ratkaisuun puuttuu.(vrt erityislasten ja agressivisuuden lisääntyminen, väkivallan tekijöiden nuorentuminen ja väkivallan raaistuminen, tekojen suhteettomuus "syyhyn" nähden)

Lasten syy-seuraus hahmottamista ei tueta ja heitä varjellaan liikaa tekojensa seurauksilta.teiosta ei seuraa mitään ( vrt vanhempien kyvyttömyys johdonmukauuteen ja jaksaminen yleensä, ragaistuskäytännöt nuorilla )

Huomion puute ja julkisuuden tavoittelu on äärimmäistä ei ole väliä onko se negatiivista vai posittiivista kunhan sitä on....
(vrt bb ja ja monet muut TV formaatit uhmakkuushäiriöiset lapset ja nuoret jne...)

tässä muutama asia mikä mun mielesta mikä "hautoo" ongelmia tulevaisuuteen ja on jo nähtävissä yhtkunnan tasolla

 

no mä en ymmärrä miten lapsenkasvatukseen vaikuttaa joku bb, jota vanhemmat ei katso, saati lapset? mä oonkin sellainen maalaistollo et en ymmärrä muutakaan, miten erityislasten määrä vaikuittais mun kultiini? kun nekin nykyisin pannaan eri luokille koulussa. ja meillä on tapana kyllä opettaa hyvät tavat ja myöskin sen että on oikea ja väärä.

eniten niitä häirikköjä ilman sairautta syntyy varmasti puhtaasta välittämisen puutteesta, ei katsota lapsen perään ja annetaan vapauksia heti kun osaa itse vaan lähteä ovesta, kyllä ne pärjää oppii ajatellaan.

 

tämä oli nyt vähän laajempi näkökullma ja vrt kohteena oli ilmiöt ja paikka missä ko asia näkyy yhteiskunnan tasolla
tärkeä asia :välittämisen puute on varmasti yksi suuremmista ongelmista

 

Viime keväänä joku erikoistutkija kirjoitti, että ylihuolehtivat nykyvanhemmat kasvattavat turvaistuinsukupolvea, jonka elinpiiri on kapeampi kuin koskaan ennen. Hän oli huolissaan lasten liikkumatilan katoamisesta. Turvallisuuden kaipuu voi mennä liiallisuuksiin, eivätkä lapset ole vuosikymmenten saatossa muuttuneet. Motorisia, psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja kehittääkseen lapsi tarvitsee omaa vapautta liikkua. Yritys poistaa riskit sekä sisätiloista että ulkomaailmasta on todella ongelmallinen. Ei ehkä kaikkein suurin ongelma, mutta ihan mielenkiintoinen näkökulma tämäkin.

 

Aina kun puhutaan kasvatuksesta, pitäisi ensin etsiä syytä aikuisten maailmasta ylipäänsä. Jos aikuisilta puuttuu muista välittäminen, vastuunkanto jne., ei sitä ole lapsillakaan.

Muita mitä tulee mieleen. Neuvotteleva ja keskusteleva kasvatus viety äärimmilleen. Vanhemmat eivät uskalla enää suuttua ja rankaista lapsiaan, koska oppaissa lukee, että silloin aikuinen menettää auktoriteettinsa. Niinpä tenavia vähän torutaan ja sama meno jatkuu. Odotetaan, että joku ikävaihe menee ohi sen sijaan että pistettäisiin piste lapsen riekkumiselle. Itkun ja kiukun sieto on joillain heikkoa. Vauvojakin pidetään vaikka vessassa sylissä, etteivät itkisi. Sama meno jatkuu myöhemmin. Huonoa käytöstä selitetään lapsen persoonallisuudella sen sijaan että määriteltäisiin samat rajat perheen kaikille lapsille ja pidettäisin niistä tiukasti kiinni. Toisissa erheissä ei vietetä arkea oikeastaan koskaan, aina pitää olla ohjelmaa ja tekemistä lapsille kun viikonloppu koittaa. Lapsi saa heti alkuunsa käsityksen, että elämä on viihtymistä, ja kaikki pyörii hänen ympärillään. Kun tyhjiä hetkiä ei ole, ei kehity oma-aloitteisuus eikä luovuus. Myöhemmin arjen ja pettymysten sieto onkin heikkoa, ja julkisuudentavoittelu muodissa.

Aloittajan tavoin samaa mieltä ongelmaratkaisukyvystä. Johtunee monesta syystä, yksi tärkeimmistä on lasten vapaan ulkona leikkimisen puute (vrt. oma lapsuus). Monien lasten vapaa-ailka on hyvin ohjelmoitua harrastuksineen ja kyläilyineen ja ympäriinsä pihoilla juoksentelu kavereiden kanssa on vähentynyt. Samalla on menetetty mahdollisuuksia lasten oman ajattelun ja ongelmanratkaisun kehittymiseen.

 

[QUOTE="vieras";21903096]Viime keväänä joku erikoistutkija kirjoitti, että ylihuolehtivat nykyvanhemmat kasvattavat turvaistuinsukupolvea, jonka elinpiiri on kapeampi kuin koskaan ennen. Hän oli huolissaan lasten liikkumatilan katoamisesta. Turvallisuuden kaipuu voi mennä liiallisuuksiin, eivätkä lapset ole vuosikymmenten saatossa muuttuneet. Motorisia, psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja kehittääkseen lapsi tarvitsee omaa vapautta liikkua. Yritys poistaa riskit sekä sisätiloista että ulkomaailmasta on todella ongelmallinen. Ei ehkä kaikkein suurin ongelma, mutta ihan mielenkiintoinen näkökulma tämäkin.[/QUOTE]

Jos ei tunne ihmisiä ympäristössään, ei voi luottaa lapsenkaan pärjäämiseen. Siinä se ydin. Perheet elävät nykyään tiiviisti omissa lokeroissaan sen sijaan että olisivat osa jotakin. Auttaminen, välittäminen, asioiden huomaaminen ja niihin puuttuminen, lähes sukupuuttoon kuolleita asioita kaikki.

 

Minusta lasten opettaminen itsesäätelyyn ja itsekuriin, omaan ongelman ratkaisuun puuttuu.(vrt erityislasten ja agressivisuuden lisääntyminen, väkivallan tekijöiden nuorentuminen ja väkivallan raaistuminen, tekojen suhteettomuus "syyhyn" nähden)

Lasten syy-seuraus hahmottamista ei tueta ja heitä varjellaan liikaa tekojensa seurauksilta.teiosta ei seuraa mitään ( vrt vanhempien kyvyttömyys johdonmukauuteen ja jaksaminen yleensä, ragaistuskäytännöt nuorilla )

Huomion puute ja julkisuuden tavoittelu on äärimmäistä ei ole väliä onko se negatiivista vai posittiivista kunhan sitä on....
(vrt bb ja ja monet muut TV formaatit uhmakkuushäiriöiset lapset ja nuoret jne...)

tässä muutama asia mikä mun mielesta mikä "hautoo" ongelmia tulevaisuuteen ja on jo nähtävissä yhtkunnan tasolla

Se on kanssa huono juttu että lapsia ei saa kurittaa jos tekee pahaa.Kerran tuolla ostarillakin muksut (teinit) sotki paikkoja ja niille huomautettiin siitä niin yksikin sanoi:Me ollaan alaikäisiä ja saadaan tehdä mitä halutaan.

 

Ihan vaan mitä omassa ympäristössä olen huomannu, on läheisyyden puute. Se että lapsi otettaan syliin sillon ko se sitä pyytää, aina pittää olla aikaa lapselle jos lapsella on asiaa. Monet vaan tiuskasee lapselle että "ei nyt".... Ja ihan spontaanistikki vois ottaa lähelle, harva sitä tekkee mitä mie olen nähny. Mie haalin veljenki lapset syliin aina ko mahollista ja juttelen niitä näitä, kyselen kuulumisia ja annan aikaa, onneksi vanhempansakki sitä tekkee.

Jos ei ite ota huomioon lasta, oppiiko lapsi ottaan huomioon muita? Sitte se ettei opeteta lapselle miten suuttumusta voi hillitä, vaan jätetään yksinään johonki riehumaan kiukku pois. Mullekki on näin tehty, äitin toimesta. Seurauksena olen pitäny sitä että en ossaa kunnolla hillitä itteäni enkä rauhottaa itteäni. Siihen tarvitaan aina jotaki muuta...

Ja piru vie pitäs vaikka vitsan kanssa iskostaa sinne kalloon että ÄLÄ TEE MUILLE MITÄ ITSELLESI ET HALUA TEHTÄVÄN. Olkootki raamatusta, mut se on niin totta. Esim. koulukiusaukset ym...

 

minun mielestä:

määrätiedottomuus - toinen vanhempi määrää toista ja toinen toista eikä toinen kunnioita toisen vanhemman sääntöjä..
liian kiire - ei ehditä olemaan lapsen kanssa - lapsen kiukuttelu - huono käytös voi olla myös huomionhakuisuutta
vaaditaan liikaa - pitäisi keskittyä myös lapsen hyviin piirteisiin, ei puutteisiin..
häilyvät rajat - määrätään toista muttei jakseta/ehditä seisoa itse sanojensa (sääntöjen!) takana..
omapäisyys vanhemmilla - on asioita joihin myös lapsi voisi saada vaikuttaa, esim jos lapsi haluaa oranssin paidan päällensä, niin hän voi itse sen mielestäni päättää jos paita on muuten sopiva..

 

kiitos lisää

 

Se, että ei realiteetit kohdillaan. Ihan yleisesti, kaikilla.

 

Läsnäolon puute on mun mielestä yksi tärkeimmistä. Mutta sitä se on kaikkialla, ihmiset eivät osaa olla läsnä edes toisille aikuisille, monet eivät edes itselleen. Lastenkin kanssa ehkä ollaan, mutta heitä ei nähdä yksilöinä eikä heille olla aidosti läsnä. En sano että se olis tämän ajan ilmiö pelkästään, oli sitä jo mun lapsuudessani (vm 1978). Mutta se on silti se kaiken alku ja juuri.

Epäjohdonmukaisuus. Ei lapsi voi osata toimia, jos hän saa koko ajan ristiriitaisia viestejä vanhemmiltaan.

Etääntyminen elämästä ja elämän kiertokulusta. Lapsi tai aikuinen jolla ei ole mahdollisuutta nähdä ja kokea luontoa todellisena ja aitona, se ei samalla tavalla kykene ymmärtämään sitä miksi kaikkea elollista pitää kunnioittaa, oli ne sitten ihmisiä ja eläimiä tai kasveja.

 

Aikuisten liika kiire, heijastuu armottomasti lapsiin. jos lapsi ei saa tarpeeksi vanhempiensa huomiota, hän hakee sen auttamatta muualta. Sitten vielä monen monta harrastusta kiireisen elämän perään, eikä lapselle anneta olla laspi, vaan sama rytmi päälle pienestä pitäen, kuin vanhemmilla on.Tää on vaan mun mielipide, ei pidä suutua.:x

 

Aika läheltä oon nähnyt, että sellasilla varhaisteineillä ja siitä eteenpäin se kasvatus voi mennä aika hitosti metsään jos äiti on vain kaveri (tai tietty isäkin). Eli kurinpito löystyy, halutaan vaan olla niin kiva äiti, ja sit sitä kehitystä ei pysäytäkään enää mikään...

 

Mä en ole mikään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin kun en mikään superäiti ole. Jos nyt kuitenkin oman mielipiteeni sanon niin yksi iso asia on lapsen etäännyttäminen arjesta. Lapsi sysätään pienestä pitäen lelujen maailmaan. Häntä ei oteta mukaan oikeaan elämään. "mene sinä leikkimään niin äiti siivoaa" "meneppä leikkimään niin äiti korjaa astiat ruokapöydästä" jne. Lapset ei saa olla mukana edistämässä kaikkien yhteistä hyvää ja olla hyödyksi. Jos mietin tällaista omalle kohdalleni niin se olisi järjen seisauttavan turhauttavaa elämää. Eihän lapsi kuulu olevansa osa perhettä jos ei liity sen toimintaan. Toki lapsi saa leikkiä mutta miellyttävämpää on itsellekkin olla lomalla kunnon työrupeaman jälkeen kuin aina jouten ollen. Äidit istuu lasten kanssa päivät pitkät keksien lapselle tekemistä. En ymmärrä miksi sitä täytyy jatkuvasti olla keksimässä. Arki riittää tosi pitkälle! Lapset on varmaan hyvin ymmällään miettiessään että tätäkö tämä on. Leikitään, leikitään ja hengaillaan. Vanhempien maailma on täysin eristetty lapsilta. Tämä on suurinpiirtein suoraan Anna Wahlgrenin kirjasta mutta tässä asiassa olen täysin samaa mieltä ko. tädin kanssa! Kannattaa lukea. On herättävää välillä avata tämä kirja ja ymmärtää ettei minulla oikeasti voi olla niin kiire. Voi olla piirun verran sekavaa tekstiä. Mää olen väsynyt!

 

Vanhemmat (eikä muutkaan aikuiset) edusta lapselle auktoriteettia kuten ennen vanhaan. Vanhemman sanaa ei uskota enää lainkaan, lapset jopa uhkailevat poliisilla vanhempiaan.

Liiallinen koneiden edessä istuminen ja vielä yksin; pelit, tv, tietokone, kännykkä. Ennen oltiin paljon ulkona ja leikittiin toisten lasten kanssa sosiaalisia leikkejä, esim. hippa, poliisi ja rosvo. Nykyajan tenavilla ei mielikuvitus riitä ulkona olemiseen ja siellä leikkimiseen.

Vanhemmat eivät ehdi/halua viettää aikaa lastensa kanssa, kun oma napa on se tärkein. Läsnä oleminen puuttuu ja välittäminen.
Lapsilla ei ole hengähdystaukoja; kuljetetaan jo pienestä pitäen harrastuksiin ja elämä on yhtä suorittamista. Missä rauhalliset koti-illat ja vanhempien kanssa ajan viettäminen?

Tässä nyt muutama, mitä tuli ekana mieleen. Eli rajoja ja rakkautta sekä välittämistä ja läsnäolemista.

 

Ei rangaistuksia tai kuritusta.

Lapsen annetaan istua vain mamman sylissä, kaikki muu on kiellettyä pedofiilien takia.

Annaetaan kaikki lapselle.

 

Mä en jaksanut lukea koko ketjua, mutta musta tää menee jo överiksi, että lastenlaulujakin jo sensuroidaan (esim. rölliä), ettei vaan pienoiset kullannuput saa traumoja, kun rölli sai isä rölliltä selkään kiukuttelusta.

Muutenkin kunnioitus vanhempaa sukupolvea kohtaan on vissiin unohdettu kokonaan....
Opettajien pitää kyllä joo puuttua koulukiusaamiseen, mutta mitään ne ei saa tehdä!!

 

No minusta siinä on joku outo juttu, että täysipäinen äiti miettii ihan oikeasti, että isommat lapset on vauvan syntyessä parempi laittaa hoitoon kun hän ei ennätä tarjota lapsille sitä samaa kuin päivähoito.

Äidin tai isän ja pikkusisaruksen kanssa kotona oleminen tarjoaa lapselle paljon paljon enemmän kaikkea muuta. Ei ehkä samaa kuin päivähoito, mutta sellaisen tunnekokemuskirjon ja sen sisaruussuhteen muodostumisen ettei päivähoidossa ole samaan mahdollisuuksia.

Toinen nykyajan ongelmailmiö on se uuden ls-lain tulkinta joillakin paikkakunnilla. Uskaltaako vanhemmat edes neuvolassa huokaista, että kyllä välillä väsyttää, kun henkilökunta voi tulkita tilanteen niin, että lapsen kotioloja pitäisi vähän vilkaista ja selvitellä millaista ls-apua perhe tarvitsee? Eli on pidettävä sen pärjäävän ja kaikenjaksavan perheen kulissia vaikka mikä olisi.

 

Mä en jaksanut lukea koko ketjua, mutta musta tää menee jo överiksi, että lastenlaulujakin jo sensuroidaan (esim. rölliä), ettei vaan pienoiset kullannuput saa traumoja, kun rölli sai isä rölliltä selkään kiukuttelusta.

Muutenkin kunnioitus vanhempaa sukupolvea kohtaan on vissiin unohdettu kokonaan....
Opettajien pitää kyllä joo puuttua koulukiusaamiseen, mutta mitään ne ei saa tehdä!!

No johan tätä ketjua onkin jo melkein täys sivu!

 

Liiallinen pumpulissa kasvattaminen, siis sellainen että lasta suojellaan aivan liikaa kaikelta. Pistetään konttauskypärä päähän, silmälaput silmille ja korvatulpat korviin ja otetaan pikku Maija/Matti kainaloon eikä päästetä pois. Siis näin kovin karkeasti sanottu. Pointti lähinnä se, että ei se lapsi opi ikinä itse varomaan mitään jos vanhempi liiallisesti ylisuojelee kaikelta. Eikös se nyt lähinnä ole niin että virheistään oppii, karkeasti siis. No en minäkään tietenkään anna lapsen mennä katsomaan kaivoon ja kokeilla voiko sinne tippua, mennään sitten yhdessä kiinnipitäen ja katsotaan ja tietenkin perustelen miksi kyseistä paikkaa pitää välttää. Ei siis rakenneta valtavaa betonimuura ympärille. Ymmärsiköhän tästä pointin.
Ja se, että kaikki tuodaan eteen. Ainakin vähän isommalle lapselle. Siitä katoaa se käsitys että oikeasti asioiden eteen on tehtävä työtä. Teinit saa skootterin 15v lahjaksi tuosta vaan ja täysikäisyyden reunalla isi ostaa bemarin.. Siinä on jo mun mielstä johdannallisuutta siihen, miksi ihmiset tulee olemaan tulvaisuudessa vielä laiskempia työnteon suhteen. Kun luullaan lapsesta asti että asioita voi vain saada tekemättä mitään.
Tietysti myöskin se liiallinen kiire aikuisella ja sitten ei ehditä olemaan läsnä lapsille..
Olen niin samaa mieltä monessa asiassa mitä tässä on jo moni kirjoittanut.
Ja nämä mun näkemykset oli hyvin karkeita ja jopa ehkä liioiteltuja joillainosin.

 

se ettei lapsia uskalleta kieltää mistää, koska luullaan, että ne saa sanasta ei traumoja

ja se että lapsista opetetaan minä keskeisiä ihmisiä, jotka ei ota muita ihmisiä huomioon.

ja se ettei opeteta työn tekoon, vaan lapsi saa pyytämällä kaiken, eikä tarvitse tehdä mitään sen eteen.

 

Se että vanhemmat juoksee rahan ja tavaran perässä ja lapset jätetään suoranaisesti heitteille eskari-iästä lähtien!!! Kännykkä korvaa liian monessa perheessä aikuisen huolenpidon ja turvan!

 

No, se, että on edelleen paljon isiä, jotka jäävät kodin arjen ulkopuolelle eivätkä osallistu lastensa hoitamiseen tasavertaisena vanhempana.

 

Liika virikkeellisyys- tarkoitan tällä kaikenmaailman kuoroissa ja harrastuksissa hyppäämistä jo vauvaikäisestä.
Mä olen sitä mieltä että normaali kotielämä pikku askareineen on edelleen lapsen paras virike eskari-ikäiseksi asti.
Kovasti käsi poskella pohditaan että mitäs nyt kun äitin pitää jäädä vauvan kanssa kotiin, mitä virikkeitä tarjoan edelliselle lapselleni? Kasvaako se kieroon ellei pääse tarhaan joka päivä?

Ja toisena asiana se että lapsille ei uskalleta/voida sanoa EI ja käytetään kaikenmaailman jäähypenkkejä. Yhtä tyhjän kanssa sano aamuäree.

Lisään vielä sen kirjan mukaan kasvattamisen- eli tätä ruokaa tämän ikäisenä- ei päivääkään aikaisemmin, tismalleen oikea määrä aterioita joka päivä- ei siis kuunnella ja lueta sitä omaa lasta.