tjam
tuo helpottaa kun on lapsia tai koiria-on pakko mennä. minulla ei mitään syytä...Alkuperäinen kirjoittaja Raffeli:
Erakko
Mulla sama. Voin olla kolme päivää kotona ja sitten on pakko lähteä käymään kaupass... Muuten välttelen julkisia paikkoja, inhoan mm. keskustassa käymistä.Alkuperäinen kirjoittaja tjam:
joo
no koirien takia oli pakko, mut vein ne piikille niin ei ole enään. lapsia en vie ulos vaan ulkona olemisen takia. vanhin menee itse, nuorimmainen silloin kun joutuu lähtemään jonnekin.
aaa
Haluaisin tietää mikä siinä tuntuu niin vaikealta?
Pelkäättekö että teille sattuu jotain pahaa ulkona, esim. joku ryöstää?
Miten se plko ilmenee? Jäättekö vaan ulko-ovelle seisomaan ja jalat eivät vain ota askeltakaan?
En nyt tosiaan tarkoita pahalla tätä kysyä vaan haluaisin ymmärtää vähän paremmin.
Pelkäättekö että teille sattuu jotain pahaa ulkona, esim. joku ryöstää?
Miten se plko ilmenee? Jäättekö vaan ulko-ovelle seisomaan ja jalat eivät vain ota askeltakaan?
En nyt tosiaan tarkoita pahalla tätä kysyä vaan haluaisin ymmärtää vähän paremmin.
ap
Kotona on vaan helpompi olla, turvallisempaa. Kaikki on tuttua ja tiedät miten homma toimii. Saa olla vaan eikä kukaan tuijota eikä sun tarvi miettiä, mitä ja miten sanot jotain jollekin vieraalle.Alkuperäinen kirjoittaja aaa:
Mulla ei mitään kohtausta tule vaikka tästä nyt ulos lähtisinkin. Se vaan tuntuu vaikealle ja huomaan siirtäväni asiaa aina vain eteenpäin
tjam
peesiAlkuperäinen kirjoittaja ap:Kotona on vaan helpompi olla, turvallisempaa. Kaikki on tuttua ja tiedät miten homma toimii. Saa olla vaan eikä kukaan tuijota eikä sun tarvi miettiä, mitä ja miten sanot jotain jollekin vieraalle.Alkuperäinen kirjoittaja aaa:
Mulla ei mitään kohtausta tule vaikka tästä nyt ulos lähtisinkin. Se vaan tuntuu vaikealle ja huomaan siirtäväni asiaa aina vain eteenpäin
Erakko
Mua alkaa ahdistamaan, en pelkää mitään sattuvan, mutta luulen että ihmiset tuijottavat ja inhoan sitä. Kotona on helppo olla itekseen, kukaan ei arvostele, huomaa eikä odota sulta tietynlaista käytöstä.Alkuperäinen kirjoittaja aaa:
Itse tuon läpi jo käyneenä ja ylitse päässeenä.
Niin sitä ei päässyt edes sinne ovelle, ei saanut kenkiä jalkaan. Katsoin itse ikkunan takaa ulos että tuolla olisi tuollaista ja tänään tuollaista. Ja itsellä oli muiden ihmisten pelkoa että jos joku kysyy miten menee ja kun kaikki meni päin puuta. Ja jos ihmiset katsoo ja tajuaa jo tuntemattomatkin että mun on paha olla. Ei välttämättä loogista mutta hankalaa se oli.
Niin sitä ei päässyt edes sinne ovelle, ei saanut kenkiä jalkaan. Katsoin itse ikkunan takaa ulos että tuolla olisi tuollaista ja tänään tuollaista. Ja itsellä oli muiden ihmisten pelkoa että jos joku kysyy miten menee ja kun kaikki meni päin puuta. Ja jos ihmiset katsoo ja tajuaa jo tuntemattomatkin että mun on paha olla. Ei välttämättä loogista mutta hankalaa se oli.
aaa
Tuntuuko siis muiden ihmisten kohtaaminen vaikealta? Miten esim. työpäivä sujuu jos joutuu tekemisiin jonkun vieraan kanssa?Alkuperäinen kirjoittaja ap:Kotona on vaan helpompi olla, turvallisempaa. Kaikki on tuttua ja tiedät miten homma toimii. Saa olla vaan eikä kukaan tuijota eikä sun tarvi miettiä, mitä ja miten sanot jotain jollekin vieraalle.Alkuperäinen kirjoittaja aaa:
Mulla ei mitään kohtausta tule vaikka tästä nyt ulos lähtisinkin. Se vaan tuntuu vaikealle ja huomaan siirtäväni asiaa aina vain eteenpäin
Kotoa poistuminen vaan tuntuu ahdistavalta ja turvattomalta. Ei sitä voi järjellä selittää. Eikä sitä pysty ymmärtämään jollei itse ole samaa kokennut.Alkuperäinen kirjoittaja aaa:
Saramaria
Enkö mä olekaan ainoa kellä on tällaisia fiiliksiä. Just toi et muut arvostelee ja muut. Mua ei uskottu kun yritin lääkärille selittää, sanoi että sinne vaan niin helpottaa. Mitä teillä diagnoosina, mikä on auttanut? Mikä taas vaikeuttanut
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalisten_tilanteiden_pelkoAlkuperäinen kirjoittaja Saramaria:
Diagnosoitiin hmm... reilu 6 vuotta sitten? Mulla oli samaan aikaan masennusta ym. joita lääkittiin ja kävin terapiassa, jonkun lääkkeen piti auttaa tuohonkin (ei auttanut).
Opettelin käymään kaupassa yksin, ilman puhelinta (yleensä puhuin jonkun kanssa matkalla kauppaan ym. jotta kestäisin paremmin sen) ja sellasta... Pieniä askeleita. Jonkin aikaa menikin hyvin mut sit loppu terapia kun käynnit tuli täyteen (joku 12 käyntiä varattu yhdelle henkilölle).
Nyt on mies ollut tukena viimeiset 3 vuotta ja on mennyt vähän paremmin välillä mut nyt oon taas samassa tilanteessa kuin 6v sitten, pitäis varmaan mennä taas johonkin juttelemaan aiheesta ja opetella alusta asti muille yksinkertaisetkin asiat yksin kuten esim. roskien vienti...
Saramaria
Siis niin samaa kuin mullakin. Yksin vaikea kävellä jossei puhu puhelimessa tms..toinen tapa se että poltan tupakkaa koko ajan mennessäni. Välillä miettii tosissaan että pystyykö lähtemään tossa lähikaupassa käymään. Tiettyjä pakkojuttuja on kuten se etten voi lähteä meikkaamatta mihinkään tai vaatteissa jotka on vähänkään typerän oloiset. Kerran ajelulta mies päätti poiketa kaupassa, olisin itsekin halunnut käydä mutta oli väärät kengät jalassa. Jäin sitten autoon ja itkuhan siinä tuli kun huomasi miten rajoittunut on kun valkoiset tennarit mustien sijaan pakotti jäämään siihen jumiin.Alkuperäinen kirjoittaja idunnor:
Mä olen täällä nyt ymmyrkäisenä kun näyttää olevan yleisempää tämä kuin olen kuvitellut. En mä näitä ole ikinä googlettanut tai muuta, tavallaan kun se tilanne ei ole päällä mä en halua näitä ajatellakaan. Nyt täytyy mennä mutta palaan varmasti illalla kurkkaamaan ketjua vielä. Ihmettelen kyllä sitä ettei mua otettu tosissaan tuolla kun yritin sanoa että ei vain pysty liikkumaan kämpästä pihalle aina.