narsisti isä
Hyvä Rukoilijasirkka kun olet kasvattanut itseäsi. Lapsesi tuskin ihan ensimmäisistä vuosista muistaa ja on poika. Sanotaan että muistamattomat asiat, pienenä tapahtuneet tulevat mieleen lasta odottaessa, ahdistavat, masentavat tai vauvan kanssa ollessa.Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Ikävä kyllä en ole osannut olla paras äiti pojalleni ensimmäisinä vuosina, vaan sitä on pitänyt opetella ja oivaltaa. On vaikea oppia eroon, kun tulee joku tilanne, mikä on lapsuudesta tuttu.Alkuperäinen kirjoittaja narsisti isä:Samatapaisia syita mullakin ja sä sentään uskis mutta nehän taitaa pahinpia ollakin, toivottavasti et sinä lapsillesi. Minä päätin jo nuorena etten mahdollisia lapsiani koskaan lyö ja on pitänyt.Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:Joskus, kun en syönyt ruokaa mukisematta, koska se oli paskan makuista. Olin alle kouluikäinen, koska olin seurakunnan lastenleirillä äidin mukana, en siis vielä leiriläisenä, kun se oli keittiöllä. Oikea syy oli vissiin se, että kävin hermoille.
Joskus siksi, että menin ilman kenkiä ulos.
Tai kun söin kyniä, tai kynsiä.
Tai kun sanoin takaisin. Useimmiten siitä, että sanoin takaisin ja yhä silti sanon, eli ei tepsinyt.
En muista yhtä ainutta järkevää syytä, selkään sain useita kertoja, vaikka en laskisi niitä kertoja kun vaan tönäistiin tai heitettiin huoneen poikki tai revittiin. Jälkikäteen äiti luonnehti minua kiltiksi lapseksi.
Muistele vain omia kokemuksiasi niin jaksat olla lapsillesi parempi vanhempi