Ystävyyden puuttumisesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ella
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Ella

Vieras
Minä olen ihminen, joka ei saa yrityksistä huolimatta ystäviä.Olen kokeillut monia keinoja: harrastuksia, työpaikkaa, leikkipuistoja, perhekerhoja ja jopa nettiä. Edes täältä palstalta en ole saanut ystäviä.
Olen henkilö, joka on hyvän päivän tuttu kaikkien kanssa. Minun kanssani voi jutella omiakin asioita, mutta en ole se jolle soitellaan tai jonka kanssa käydään kahvilla/ harrastamassa. Minulle voidaan uskoutua, mutta kukaan ei minua kuuntele.
Olenko sellainen, jolle ei ole suotu ystäviä?Mikä minussa on vikana, kun en ystävysty kenenkään kanssa lujista yrityksistä huolimatta? Olenko niin luotaan työntävä ihminen?
Töissä jopa kesätyöläisiä on tutustunut alta muutaman viikon vakityöläisten kanssa niin,että mennään harrastamaan yhdessä tai kahville. Minä ole tarjoutunut mukaan, mutta en enää sillä en halua istua porukassa niin ettei minulle puhuta.
Kun olen hiljaa ja teen työni, kysytään mikä on vikana. Olen pahalla päällä mukamas.
Olen vain niin pirun yksinäinen,että itken sitä nytkin ja tekisi mieli huutaa. Voin tarjota lapsille seuraksi vain oman itseni. Masentaa ja tämä on ainoa syy ajoittaiseen pahaan olooni: kontaktien puuttuminen.
Onhan minulla mies, mutta ei se riitä. Tunnen olevani vain iso kivi hänelle jos joudun tilittämään hänelle kaikki asiani, sillä minulla ei ole ketään muuta.
Joskus sattuu niin paljon,että tekisi mieli kuolla. Ei, tuskin tekisin asialle mitään.

Olen varmasti vain niin huono.Itsesääliä tai ei, tämä on ainoa tulos mihin olen päätynyt viiden vuoden turhien yritysten ja pettymysten jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Soitteletko sä ihmisille? Pyydätkö niitä kahville tai harrastamaan?

Kuulostaa tosi surulliseltasun tilanne. :/

Olen soitellut, itse ollut aktiivinen kontaktien pitäjä. Ketään ei vain tunnu kiinnostavan minun seura.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Vilppu:
Joskus tulee vain aikoja jokaiselle et huomaa olevansa ikäänkuin sivustakatsojan roolissa... Elä ny hättäile siäl! Kyl niitä kamuja viel sullekin tulee!


En tiedä. Alan luopumaan toivosta sen suhteen ja suhtautua elämään niin, että minulla vain ei ole ketään ja saan katsoa kun mm mies harrastaa aktiivisia ystävyyssuhteita.
Jos mies minut vaikka nyt jättäisin, ei minulle jäisi yhtään ketään. Se olisi varmasti minunkin loppuni.
 

Yhteistyössä