Ystävä suuttui, kun annoin palautetta hänen uudesta ukostaan..

Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Ja kerran viikossa vällyjen alla valot sammuksissa...niinhän se on.

Ei ole tavatonta että ihmiset ilmaisevat selkeästi tunteita ja halujansa etenkin _Baarissa_.

Ei ole kysymys ravintolasta varsinaisesti edes.

Eipä sillä ei se mukavalta näytä semmonen lääppiminen ja pussailu siellä baarissa minustakaan, mutta ei se sen arvoista ole että jotain ihmistä voidaan haukkua perseestä olevaksi juntiksi.

Kouriminen ja käsien tunkeminen naisen housuihin julkisella paikalla ON perseestä ja junttimaista.

Mitä tuohon "kerran viikossa vällyn alla"- teoriaasi tulee, niin voin sanoa että ei se ainakaan meidän kohdalla pidä paikkansa, vaikka emme tuollaista kourimista baareissa tai muutenkaan ihmisten ilmoilla harrasta :xmas:
 
No mun mielestäni, jos tyypin käytös oli ihan ala-arvoista, niin hyvä ystävä kyllä sanoo sen suoraan. Vaikka toinen loukkaantuisikin. Se olisi eri asia, jos vaikka ei vain sattuisi huumorintajut kohtaamaan kaverin uuden poikaystävän kanssa - silloin olisi korrektia vain todeta jotain "ihan mukava" -tyylistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Alkuperäinen kirjoittaja muumuu:
Niinhän siinä yleensä käy jos totta puhuu tuollaisessa tapauksessa. Mut ei pitäis kysyy jos ei kestä kuulla :whistle:

Kenenkä totuutta?

Maailma on täynnä näitä "totuuden torvia" , useimmiten se on vain tekosyy kykenemättömyydelle käyttäytyä hyvin, tai kykenemättömyydelle hillitä itseänsä.

Totuden kertomiselle on aika ja paikkansa, vaatii tietysti vaivaa että _ei_ sano asiaa suoraan näppärästi totuuden varjolla.

Harva jaksaa sitä vaivaa nähdä joten he vaan väistävät kysymyksen, osa taas on opetettu huonoille tavoille tai ei tavoille ollenkaan ja he "paukasevat sanoa suoraan" sen miltä heistä tuntuu.,

Joskus tuntuu silt että nämä ovat niitä "perheen ainoita lapsia" sellaista omahyväistä käytöstä se on.

No tuota meillä on hiukka eri käsitys hyvistä käytöstavoista kun sitä tuossa niin hehkutit. Minusta hyviin käytöstapoihin ei kuulu kouria toista julkisella paikalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
[
Ei ole tavatonta että ihmiset ilmaisevat selkeästi tunteita ja halujansa etenkin _Baarissa_.

Jokainen voi tunkea KOTONAAN vaikka kaulimen perseeseensä, ihan sama mulle, mutta osoittaa todellakin junttiutta/sivistymättömyyttä/käytöstapojen puutetta, jos toista kourii JULKISELLA paikalla.

Toki Hidelberg.

Muuta en ole väittänytkään mielestäni.

Tosin odottaisin tuollaisessa tapauksessa sen ystävän tajuavan sen myös itse, koska hän oli "kourimisen" kohde.

Ja on eri asia keskustella asiasta kuin ilmoittaa toiselle "ai niin btw, poikaystäväsi on perseestä oleva juntti"

Ei tämmösellä kommentilla ajatella sitä ystävää tai hänen parastaan, vaan omaa itseänsä, oli pakko päästä sanomaan.

Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Kenenkä totuutta?

Maailma on täynnä näitä "totuuden torvia" , useimmiten se on vain tekosyy kykenemättömyydelle käyttäytyä hyvin, tai kykenemättömyydelle hillitä itseänsä.

Totuden kertomiselle on aika ja paikkansa, vaatii tietysti vaivaa että _ei_ sano asiaa suoraan näppärästi totuuden varjolla.

Harva jaksaa sitä vaivaa nähdä joten he vaan väistävät kysymyksen, osa taas on opetettu huonoille tavoille tai ei tavoille ollenkaan ja he "paukasevat sanoa suoraan" sen miltä heistä tuntuu.,

Joskus tuntuu silt että nämä ovat niitä "perheen ainoita lapsia" sellaista omahyväistä käytöstä se on.

Ai.... Siis mulla ei ole käytöstapoja, kun sanoin kaverille suoraan, mitä mieltä olen hänen uudesta aarteestaan? Mutta äijän on ok. kouria naista julkisella paikalla, koska silloin ilmaisee vain olevansa kova jätkä sängyssä.

Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:

Joo mutta ei rajata keskustelua nyt liikaa sen "kourimis" sanan ympärille, en tiedä onko se edes oikea termi koska kysymyksessä olisi positiivinen teko heidän kahden välillä, vaikka sitä se ei meille muille ole oikein.

Käden vieminen toisen takapuolelle tanssin aikana on lääppimisitä ja vastenmielisen näköistä myös, ja ´imeskely´ kanssa.

Ei voida vetää jtoain rajaa yksipuolisesti että "noh tämä voidaan sallia koska minusta tämä on hellyydenosoitus ja me naiset pidämme niistä".

Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Ei tämmösellä kommentilla ajatella sitä ystävää tai hänen parastaan, vaan omaa itseänsä, oli pakko päästä sanomaan.

:o :o :o Kuten jo aiemmin sanoin, meidän välisemme kielenkäyttö on muutenkin ronskia, joten siitä hän ei ole suuttunut, vaan siitä, että en näe hänen junttimaista poikaystäväänsä samojen vaaleanpunaisten lasien läpi, kuin hän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Kenenkä totuutta?

Maailma on täynnä näitä "totuuden torvia" , useimmiten se on vain tekosyy kykenemättömyydelle käyttäytyä hyvin, tai kykenemättömyydelle hillitä itseänsä.

Totuden kertomiselle on aika ja paikkansa, vaatii tietysti vaivaa että _ei_ sano asiaa suoraan näppärästi totuuden varjolla.

Harva jaksaa sitä vaivaa nähdä joten he vaan väistävät kysymyksen, osa taas on opetettu huonoille tavoille tai ei tavoille ollenkaan ja he "paukasevat sanoa suoraan" sen miltä heistä tuntuu.,

Joskus tuntuu silt että nämä ovat niitä "perheen ainoita lapsia" sellaista omahyväistä käytöstä se on.

Ai.... Siis mulla ei ole käytöstapoja, kun sanoin kaverille suoraan, mitä mieltä olen hänen uudesta aarteestaan? Mutta äijän on ok. kouria naista julkisella paikalla, koska silloin ilmaisee vain olevansa kova jätkä sängyssä.

Sen miehen motiivit eivät minua kiinnosta eivätkä ne ole meidän tiedossamme, joten niitä on turha spekuloida.

Mutta sinun motiivisi ovat ehkä tiedossa.

Sinulla ei ole käytöstapoja silloin kuin...
-Sanot ´totuuden´ vain koska sinun on päästävä sanomaan se
-Haukut ihmistä perseestä olevaksi juntiksi
-Loukkaat tarpeettomasti omaa ystävääsi.

Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Alkuperäinen kirjoittaja muumuu:
Niinhän siinä yleensä käy jos totta puhuu tuollaisessa tapauksessa. Mut ei pitäis kysyy jos ei kestä kuulla :whistle:

Kenenkä totuutta?

Maailma on täynnä näitä "totuuden torvia" , useimmiten se on vain tekosyy kykenemättömyydelle käyttäytyä hyvin, tai kykenemättömyydelle hillitä itseänsä.

Totuden kertomiselle on aika ja paikkansa, vaatii tietysti vaivaa että _ei_ sano asiaa suoraan näppärästi totuuden varjolla.

Harva jaksaa sitä vaivaa nähdä joten he vaan väistävät kysymyksen, osa taas on opetettu huonoille tavoille tai ei tavoille ollenkaan ja he "paukasevat sanoa suoraan" sen miltä heistä tuntuu.,

Joskus tuntuu silt että nämä ovat niitä "perheen ainoita lapsia" sellaista omahyväistä käytöstä se on.

Kerrankin peesaan Jaskaa. :)" Totuus" on vain yksi näkökulma asiaan, mutta osalla ihmisistä on tarve laukoa näitä "totuuksia" välittämättä siitä miten asiansa esittää ja kuinka paljon tällä omalla "totuudellaan" toisia loukkaa. Asiat voi esittää monella tavalla ja yleensä näillä "totuudentorvilla" puuttuu käytöstavat ja kyky punnita asiansa merkitysarvoa. Kaikki omat "totuudet" koetaan niin helkatin tärkeiksi. että ne on pakko heittää toisen naamalle rumimmalla mahdollisella tavalla ja sitten paetaan sen turviin,että: "minä vain kerroin totuuden". "Sinä oot tosi ruma. Sori, mutta mä olen niin rehellinen ihminen, että sanon asiat suoraan - ei millään pahalla." Ei millään pahalla - ei varmasti. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Joo mutta ei rajata keskustelua nyt liikaa sen "kourimis" sanan ympärille, en tiedä onko se edes oikea termi koska kysymyksessä olisi positiivinen teko heidän kahden välillä, vaikka sitä se ei meille muille ole oikein.

Käden tunkeminen housuihin JULKISELLA paikalla on ositus huonosta mausta, ja käytöstavoista, olkoonkin vaikka kuinka pariskunnan mielestä hellyydenosoitus.

(Ja ystäväni toistuvasti huomautti miehelle tästä kourimisesta, joten ei se hänenkään mielestään erityisen kivalle varmaankaan tuntunut)

Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Ei tämmösellä kommentilla ajatella sitä ystävää tai hänen parastaan, vaan omaa itseänsä, oli pakko päästä sanomaan.

:o :o :o Kuten jo aiemmin sanoin, meidän välisemme kielenkäyttö on muutenkin ronskia, joten siitä hän ei ole suuttunut, vaan siitä, että en näe hänen junttimaista poikaystäväänsä samojen vaaleanpunaisten lasien läpi, kuin hän.

Olet varma tästä?

Jos näin on, niin ok sitten.

Mutta jos aihe liippaa läheltä niin ei ole harvinaista että se mitä sinä kutsut "ronskiksi" kielen käytöksi muuttuu hänen silmissään erittäin loukkaavaksi ja itsekkääksikin jopa.

Vaikka muutoin se tapa millä sanoit asian saattaisi olla ihan ok, jopa arvostettuakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Joo mutta ei rajata keskustelua nyt liikaa sen "kourimis" sanan ympärille, en tiedä onko se edes oikea termi koska kysymyksessä olisi positiivinen teko heidän kahden välillä, vaikka sitä se ei meille muille ole oikein.

Käden tunkeminen housuihin JULKISELLA paikalla on ositus huonosta mausta, ja käytöstavoista, olkoonkin vaikka kuinka pariskunnan mielestä hellyydenosoitus.

(Ja ystäväni toistuvasti huomautti miehelle tästä kourimisesta, joten ei se hänenkään mielestään erityisen kivalle varmaankaan tuntunut)

Voin vain kuvitella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Sen miehen motiivit eivät minua kiinnosta eivätkä ne ole meidän tiedossamme, joten niitä on turha spekuloida.

Mutta sinun motiivisi ovat ehkä tiedossa.

Sinulla ei ole käytöstapoja silloin kuin...
-Sanot ´totuuden´ vain koska sinun on päästävä sanomaan se
-Haukut ihmistä perseestä olevaksi juntiksi
-Loukkaat tarpeettomasti omaa ystävääsi.

Justjust... Mikä oli ystäväni motiivi, kun kysyi mielipidettäni hänen uudesta ukostaan...? Ja jos mies olisi ollut tavallinen, hyväkäytöksinen mies, olisi palautteeni ollut hieman erilaista.

Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Toki Hidelberg.

Muuta en ole väittänytkään mielestäni.

Tosin odottaisin tuollaisessa tapauksessa sen ystävän tajuavan sen myös itse, koska hän oli "kourimisen" kohde.

Ja on eri asia keskustella asiasta kuin ilmoittaa toiselle "ai niin btw, poikaystäväsi on perseestä oleva juntti"

Ei tämmösellä kommentilla ajatella sitä ystävää tai hänen parastaan, vaan omaa itseänsä, oli pakko päästä sanomaan.
Oliko tää kommentti vastaus mulle? Koska mä en ainakaan tietoisesti ollut kommentoimassa mitään muuta kuin ap:n ekaa viestiä. Arvoin kyllä vähän sen suhteen, mitä vastaisin...

Ymmärrän siis täysin sun ja muutaman muunkin pointin siitä, että joskus ihmiset sanovat "totuuden" todella rumasti vain ollakseen ilkeitä. Ehkä mun vastaukseeni vaikutti se, että mulla on yksi oikein hyvä ystävä, jonka voisin kuvitella sanovan jotain vastaavaa kuin ap. Ja koska mä tiedän, että tuo ihminen oikeasti välittää musta, mä luottaisin sen arvioon. Vaikka kieltämättä saattaisin loukkaantua siitä, että ystäväni ei tykkääkään mun uudesta seuralaisestani.

Musta tuntuu, että tosi moni nainen on jossain vaiheessa ajautunut suhteisiin jonkun ei-itsensä-arvoisen kanssa vain sen takia, että kuvittelee, ettei parempaakaan saa. Ja silloin herkästi myös hyväksyy toisen ala-arvoisen käytöksen jotenkin asiaankuuluvana. Mun mielestäni toi ap:n kommentin jälkimmäinen puolikas (saat varmasti 100 kertaa paremmankin) antaa ymmärtää, että ap ajattelee nimenomaan ystävänsä parasta eikä vain nauti siitä, että voi olla ilkeä.

Ja sä olet ihan oikeassa varmaan siinä, että jossain määrin toisen käpälöinti myös muiden nähden kuuluu siihen ihastumiseen. Missä menee sopimattomuuden raja, se riippuu ihan ihmisistä itsestään.

Mitä mä siis yritän sanoa - en oikeasti tiedä, mitä tapahtui enkä sitä, miten tilanne olisi pitänyt hoitaa. Kunhan kävin miettimään, että itse arvostaisin sitä, jos ystäväni nähdessään mut täysin sopimattoman tyypin seurassa sanoisi mulle suoraan, että hyypiö ei ole arvoiseni. Vaikkakaan en lupaa, ettenkö saattaisi siinä tilanteessa loukkaantua.

Alkuperäinen kirjoittaja Mahoton mirri:
Olisin suuttunut minäkin. Ja jos se oli se sun ystäväs jota tää kouri niin entä sitten. Ettet ois kateellinen B)

Miksi olis pitäny valehdella, kun hän kerran kysyi? Kateellinen, siitä että äijä yrittää laittaa kättään toisen housuihin baarissa, kaikkien edessä? No en.

Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Alkuperäinen kirjoittaja Mahoton mirri:
Olisin suuttunut minäkin. Ja jos se oli se sun ystäväs jota tää kouri niin entä sitten. Ettet ois kateellinen B)

Miksi olis pitäny valehdella, kun hän kerran kysyi? Kateellinen, siitä että äijä yrittää laittaa kättään toisen housuihin baarissa, kaikkien edessä? No en.

Siis niinku oikeen kaivamismielessäkö sen käden laitto? niinku etu-vai takapuolelta? :$
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Alkuperäinen kirjoittaja Mahoton mirri:
Olisin suuttunut minäkin. Ja jos se oli se sun ystäväs jota tää kouri niin entä sitten. Ettet ois kateellinen B)

Miksi olis pitäny valehdella, kun hän kerran kysyi? Kateellinen, siitä että äijä yrittää laittaa kättään toisen housuihin baarissa, kaikkien edessä? No en.

Ei himmot paikkaa kato. Baarissa, hnmm, baarissa muutenkaan tartte meiningin olla niinku pyhäkoulussa. Ne on erikseen.

Jospa ystäväsi vain järkyttyi koska on loukkaantunut. Hänelläon huono miesmaku, kun on juntin kelpuuttanut.
alkujärkytyksestä toivuttuaan on kiitollinen, kun sait hänet ajattelemaan asiaa?

Naisilla on tapana olla huonoja ystäviä. Ystävän puolella ollaan aina (teki hän miten väärin toiselle) ja aina ollaan samaa mieltä ja jos kysytään mielipidettä odotetaan vain peesausta ja ylistystä. (miehistä en tiedä, ehkä ovat aivan samanlaisia)
 
Jaa, mun mielestä toimit ihan täysin oikein. Mitäs olis pitänyt sanoa? "Oi, ihana,himokas löytö sulla, kumpa saisin samanlaisen..."? Ja kyllä minun mielestä aikuisen ihmisenkin pitää vähän niitä "himojaan" hillitä, jopa baarissa :) Enkä tuota baari - pyhäkoulu vertausta ymmärtänyt muutenkaan, aikasen lapsellinen :)

Ja joo, jos mun ukko tunkisi kätensä mun housuihin ihan missä vaan julkisella paikalla, vaikka kaatopaikalla, saisi sellaisen täyslaidallisen ettei ole tosikaan. Onneksi ei niin juntti oo, että niin tekisikään.

Varmasti ystäväsi itse tajusi uuden kaverinsa junttiuden, ja suuttui ihan omaa nolostustaan :)
 
No todellakin juntti! Ja ihmettelen syvästi että onko jaskakin samanlainen juntti kun moista käytöstä puolustaa? :o Ja mitä siihen tulee niin kyllä mä sanon kaverille jos kerran kysytään että mitä mieltä asiasta olen ;) jos on juntti niin kyllä mä sen sanoisin että todella junttia käytöstä! huhhuh!
 
Yhteistyössä