Ystävä ollut onneton avioliitossaan 6 vuotta, mutta ei eroa. En jaksa enää kuunnella..

[lilycrush]

Alan olla lopen kyllästynyt tukemaan ystävän kriisiliittoa. Ensimmäisen kerran kuulin kriisistä 6vu sitten ja sen jälkeen koko liitto on ollut yhtä pettymystä, masennusta ja yrityksen yritelmää saada tilanne hallintaan. Mies on ilmeisen kykenemätön / haluton tekemään asialle mitään. Heillä on kouluikäinen lapsi.

Ystäväni hakkaa päätään seinään, yrittää puhua, hakee keskusteluapua itselleen ja pariskuntana, mies ihmettelee että minkä tähden. On NIIIIN selvästi sanonut, ettei häntä kiinnosta mikään keskustelu (on myös pettänyt).

Olen useamman kerran kysynyt ystävältä, että mitä tekisit jos tietäisit tilanteen olevan sama vaikkapa 5 vuoden kuluttua. Hän ei uskalla/halua tehdä ratkaisua. On masentunut, ruokahaluton (laihtunut hirveästi), uneton, mutta kuulemma TODELLA kaukana eroajatuksesta.

En voi katsella enää vierestä, kun hän heittää elämänsä hukkaan. Enkä toisaalta jaksa enää kuunnella samoja asioita, uudelleen ja uudelleen, niitä joita hän on vatkannut nyt KUUSI VUOTTA putkeen! Mitä tehdä? Mitään konsteja herättää ihminen näkemään oma tilanteensa??

 

[Jehnny Tightlips]

Ärsyttävä piirre ihmisessä tuollainen vetelyys. Ensimmäinen idea mikä tulee mieleen on, että ota ystäväsi esim. pariksi viikoksi pois tuosta tilanteesta, teille asumaan tms. Vaikka en kyllä tiedä onko siitäkään apua.

 

["Realisti"]

Joskus totuus voi olla se paras herättäjä. Tiedät varmaan että puhutaan alkoholismin mahdollistajista? Niistä puolisoista/perheenjäsenistä jotka antavat rahaa, siivoavat oksennukset, peittelevät poissaoloja jne. He luulevat auttavansa, mutta oikeasti ovat osa ongelmaa, kun mahdollistavat tilanteen jatkumisen.

Voit ajatella, että itse olet hieman samassa jamassa. Kaverisi on jumittunut marttyyrin ja kärsijän rooliin, ja sinä "ruokit" sitä olemalla kuuntelevana korvana. Itse en näkisi tuossa muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa se - sanoa rakkaudella kaverille, että "hei, olen kuunnellut tuota nyt 6 vuotta. Mikään ei ole muuttunut eikä mikään tule muuttumaan, jos et itse tee sitä muutosta. Olen tukenasi sitten kun olet siihen muutokseen valmis, mutta en ikävä kyllä suostu enää toimimaan terapeuttinasi tässä asiassa, se kuluttaa minuakin liikaa. Selkeästi kuunteluni ei auta sinua, koska tilanne jatkuu yhä samana. Olet minulle rakas ja tärkeä, mutta tässä en pysty sinua auttamaan ennen kuin olet valmis auttamaan itse itseäsi".

Ja sen jälkeen et suostu enää aiheesta keskustelemaan, vaan vaihdat aihetta. Voi kuulostaa julmalta, mutta olethan huomannut ettei kuuntelusi ja tsemppaamisesi auta yhtään, oikeasti. Se, että ystäväkin laittaa stopin tilanteelle, voi toimia kaverille suurena herätteenä - jotain pitää oikeasti tehdä, sillä tilanne ei jatku enää samana ( = hän valittaa, sinä kuuntelet).

 

[lilycrush]

Ärsyttävä piirre ihmisessä tuollainen vetelyys. Ensimmäinen idea mikä tulee mieleen on, että ota ystäväsi esim. pariksi viikoksi pois tuosta tilanteesta, teille asumaan tms. Vaikka en kyllä tiedä onko siitäkään apua.

Naulan kantaan - VETELYYS! Se tässä muuten onkin juuri todella ärsyttävää, kun tarkemmin ajattelee. Mies ei selvästi ole näiden 6 vuoden aikana osoittanut minkäänlaista halua kehittää suhdetta saati yrittää korjata pieleen menneitä asioita edes jotenkin siedettäviksi. Vaimo ei halua tätä nähdä, eikä tee tarvittavaa korjausliikettä vaan kiertää ongelmia kuin kissa kuumaa puuroa. Näennäisiä korjausyritelmiä - ystäväni ei kuitenkaan ole valmis esim. asumuseroon tai aloittamaan omaa pitkää hoitosuhdetta saadakseen oman masennuksensa ja oireensa hallintaan. Mankuu, kun kaikki maksaa ja on niin kallista ja töistäkin pitää lähteä ajoissa jos mielii terapiaan. Eli mitään ei todellisuudessa olla valmiita tekemään asian selvittämiseksi, mutta valittaa jaksetaan...

 

[vierassss]

Kyllä minäkin suosittelisin tuota suoraan puhumista ja sitten vaan korvien sulkemista asialta jos ei kerran muutokseen halua ryhtyä-omakin jaksaminen on tärkeää.Muutoksessa tukisin toki!Paras ystäväni oli 11v ex-miehensä kanssa ja 10v siitä pelkkää valitusta(eikä todellakaan kyse mistään pienestä marmatuksesta,perheessä alkoholismia,pettämistä yms),silti oli naimisiin pakko mennä ja lapsia hankkia.Tuntui että itsellä repeää pää enkä vaan enää kestä kun melkein päivittäin oltiin tekemisissä.Loppuvaiheessa oli pakko aukaista suu ja kertoa oma näkemykseni asioihin,meno ei muuttunut ja sitten eleltiin reilu vuosi vähän vähemmän tekemisissä ollen kunnes nainen päätti vihdoin erota ja muuttaa elämänsä suuntaa.Erossa olen yrittänyt parhaani mukaan olla tukena ja konkreettisena apuna,asunnonhankinnan,lastenhoidon ym kanssa.Nyt ystäväni on muuttunut ihan silmissä,on onnellinen,avoin,oma itsensä ja elää omaa elämäänsä kuyten haluaa-ja puhuu usein että miksi hemmetissä ei saanut aiemmin erottua.

 

[ap.]

Joo tässä tapauksessa myös asioita mutkistavat alkoholismi, miehen puhumattomuus, pettämiset, solvaamiset jne.. En voi ymmärtää miksi ystäväni ei vain lähde - lapsikin on jo isompi, kyllä hän pärjäisi. Heilläkin lomat mennään aina miehen ehdoilla, ystäväni saa sitten mennä tai olla menemättä miehen suunnitelmien mukaan.

Täytyy varmaan puhua suoremmin. Sanoa oma näkemys, että ei tuo tuosta miksikään muutu, olisko aika ottaa se ratkaiseva askel.

 

["Realisti"]

Täytyy varmaan puhua suoremmin. Sanoa oma näkemys, että ei tuo tuosta miksikään muutu, olisko aika ottaa se ratkaiseva askel.

Öh, et ole siis kuuden vuoden (!!!) aika saanut vielä tuota sanottua? Mitä ihmettä olet siis sanonut? "There there, kyllä se siitä"?!

Sinun pitäisi saada itsellesi selväksi, että sinä et ole toisesta aikuisesta vastuussa. Otat ihan turhaan stressiä asiasta, jolle et oikeasti voi yhtään mitään. Sinun kaverisi taas pitää saada ymmärtämään että HÄN on vastuussa omasta elämästään. Muuten mitään parannusta ei tapahdu.

Niin pitkään kun sinä kannat sitä vastuuta, ei kaverisi sitä ota itselleen - vaikka saisitkin puhuttua hänet eroamaan, olisi tilanne yhä se, että kaveri on "ajopuu" eikä hän osaa itse huolehtia itsestään. Mitään todellista muutosta ei olisi tapahtunut.

Eli opettele sinä omat rajasi ja vastuusi, niin annat kaverillekin mahdollisuuden löytää omansa. Niin kauan kuin joku häntä holhoaa eikä osoita toimillaan että tilanteeseen jääminen on hänen oma valintansa, niin hän jää siihen tilanteeseen.

 

[sattuipas]

Ihan samanlainen mun ystävän tilanne. Olisko jopa sama ihminen.

 

[endis]

Joskus on mentävä kauaksi nähdäkseen lähelle. Menkää yhdessä vaikka parin viikon matkalle ja johdattele ihminen ajattelemaan asioita. Älä syyllistä, älä anna valmiita ratkaisuita, vaan johdattele puhetta siihen suuntaan, että onko hän ajatellut asioita siltä ja tältä kannalta. Mikäli ihminen itse hiffaa jotain, on se aina parempi kuin muiden ohjeet.