Tutkimus: Yrittäjäksi ryhtyminen kasvattaa tuloja
29.8.2024 Tiedote
vatt.fi
Tuoreen tutkimuksen mukaan parhaiten menestyvien yritysten perustajat ovat usein entuudestaan hyvätuloisia tai tulevat yrittäjäperheestä.
Yrittäjäksi ryhtyminen kasvatti kuitenkin merkittävästi tuloja pidemmällä aikavälillä taustasta ja aiemmista tuloista riippumatta.
Tutkijat
Jarkko Harju Tampereen yliopistosta,
Toni Juuti Laboresta ja
Tuomas Matikka Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT) tarkastelivat laajojen väestötason aineistojen avulla suomalaisten yrittäjien tulokehitystä ja menestymistä yrittäjänä. Tutkimuksen mukaan vanhempien yrittäjätausta ja aiempi menestys työelämässä ovat yhteydessä yrittäjänä menestymiseen,
mutta yrittäjät ansaitsivat keskimäärin paremmin kuin palkansaajat taustasta tai aiemmasta tulotasosta riippumatta.
Yrittäjäksi ryhtyminen kasvattaa tuloja kaikilla tulotasoilla
Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten listaamattomien yritysten perustajien tuloja ennen yrittäjäksi ryhtymistä ja sen jälkeen. Tutkimuksen perusteella uuden listaamattoman osakeyhtiön perustajat tienasivat kymmenen vuotta yritystoiminnan aloittamisen jälkeen keskimäärin noin 20 prosenttia enemmän kuin palkkatyössä olevat, kun tuloerot ennen yrittäjäksi ryhtymistä huomioidaan.
Iso osa yrittäjistä oli hyvätuloisia jo ennen yrittäjäksi ryhtymistään. Peräti 17 prosenttia yrittäjistä kuului parhaiten tienaavan viiden prosenttiin joukkoon väestöstä ja yli viisi prosenttia kuului parhaiten tienaavan prosentin joukkoon. Aiemmin työmarkkinoilla menestyneet korkeapalkkaiset henkilöt myös menestyvät erityisen hyvin yrittäjinä.