Yrittäjäperheen arki

  • Viestiketjun aloittaja Vituttaa
  • Ensimmäinen viesti
Vituttaa
Miten jaksaa eteenpäin, mies on yksityisyrittäjä ja muutenkin työhullu, päivät aamukahdeksasta yöyhteen. Itse olen kotona vajaa 2-vuotiaan tyttären kanssa, mies ei kiireiltään ehdi olla lapsen eikä minun kanssa, ja mummutkin asuvat kaukana joten olen AINA lapsen kanssa. syksyllä aloitan työt, mutta kodin- ja lapsen hoito sekä kaupassakäynti jää silloinkin minun harteilleni. Meillä ei miehen kanssa ole yhteistä aikaa. Olen ollut kohta vuoden itkuinen, väsynyt ja ahdistunut, tuntuu etten ole mitään energisen mieheni rinnalla. en jaksa edes tavata ystäviä heillä kun tuntuu niin kaikki olevan paremmin. Ja mieheni ei ymmärrä ahdistustani vaan kehottaa ottamaan niskasta kiinni. Ennen firmaa meillä oli hauskaa ystäviemme kanssa, mutta nyt elämä on vaan yhtä rahantekoa. Välillä käy erokin mielessä.
oma isäni oli aikoinaan yksityisyrittäjä ja aina töissä ja purki ahdistustaan minuun. Olin hyvin kiltti ja huomaamaton lapsi, joka vihasi isäänsä. Kävin ammattiauttajalla parikymppisenä ja elämäni alkoi hymyilemään. Vuosia vietin antoisaa elämää ja tapasin elämäni miehen. Alkuun kaikki meni hienosti, mutta Nyt tuntuu että tilanne alkaa muistuttaa liiaksi lapsuudenkotia, jossa oli paha olla. Tulipa pitkä tarina, mutta kertokaa mitä teen. Lähteäkö vai jäädä!!!


 
Hanskin mamma
kuulostaa tutulta... meillä ihan sama tilanne... kai miehillä on se, että ovat niin kiinni siinä omassa elämässään ja tekemisessään että ei sen toisen tunteille riitä aikaa... musta ainakin tuntuu välillä siltä...
 
sama täällä
Tilanteeni on melkein sama kuin sinulla, vaikka mies on palkollinen. Miehen työtahti on tiukka ja joskus hän tekee töitä myös kotona, että saa kaikki tehdyksi ja viime vuosina on ollut myös paljon työmatkoja. Kun mies on sitten kotona, niin hän vain istuu TV:n ääressä ja nollaa muistiaan.

Hyvää juhannusta ja jaksamista Sinulle ja kaikille palstalaisille.
 
heippa :) tuttu tunne myös täällä!mies yrittäjä ja hyvin harvoin yhteistä aikaa :/ välillä on aikoja kun olen aivan loppu tähän yksinoloon,mut onneksi mulla on sentään pari hyvää ystävää jotka hoitavat lasta silloin tällöin että saan itsekkin vapaata.sun täytyy vaan ajatella niin että miehes tekee töitä teidän perheen eteen ja haluaa teille hyvän elämän.tiedän että on vaikeaa pyörittää yksin kotia mutta ehkä sitten myöhemmin tilanne helpottuu ja teidät palkitaan ;) koita jaksaa ja paljon voimia sulle ja hyvää juhannusta B)
 
Kovin samanlaista arkea eletään meilläkin. Lapset ovat 5-vuotias, 1 v 9 kk ja 1 kk. Enimmäkseen olen yksin lastemme kanssa eikä säännöllistäapua lasten hoitoon ole saatavilla. Mieheni kuitenkin ymmärtää myös perheen ja parisuhteen tärkeyden. Vietämme aikaa kahden kesken ana kuin voimme ja sääntönä on, ettei lapsista saa puhua kuin tietyn ajan. Näin olemme välttyneet olemasta vain äiti ja isä. Olemme säilyneet myös ystävinä ja rakastavaisina. Mutta helppoa se eiole kolmen lapsen ja oman firman kanssa. Puhu miehellesi toiveistasi. Ottakaa joku hoitamaan lasta illaksi ja tehkää jotakin kahdestaan. Siitä se lähtee ja voi muuttaa suuntaa. Pienikin hetki silloin tällöin voi tehdä ihmeitä. Jaksamista teille. =)
 
Onko miehesi ollut minkä aikaa yrittäjä?
Ensimmäiset 2v on juuri tuollaista.
Mieheni on ollut yrittäjä 15vuotta. Koeta kestää vie lapsi hänelle töihin, kyllä sitä aikaa alkaa löytymään.
Eikö yhteinen aika voi olla tv:n katselua viinilasin kera.

Huuda lujaa kyllä hän kuuntelee kun pakotat...
 
vituttaaa
Kolmisen vuotta on nyt takana, miehen työmaa on eteläsuomi ja kun kotiutuu, tekee papruhommia kotona. Ja täytyy sanoa että muuten on ihana mies, ei ryyppää eikä raivoa, mutta niin rahanahne, ärsyttää kun vähemmälläkin tultas toimeen. \|O
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.06.2004 klo 15:02 katjaana kirjoitti:
heippa :) tuttu tunne myös täällä!mies yrittäjä ja hyvin harvoin yhteistä aikaa :/ välillä on aikoja kun olen aivan loppu tähän yksinoloon,mut onneksi mulla on sentään pari hyvää ystävää jotka hoitavat lasta silloin tällöin että saan itsekkin vapaata.sun täytyy vaan ajatella niin että miehes tekee töitä teidän perheen eteen ja haluaa teille hyvän elämän.tiedän että on vaikeaa pyörittää yksin kotia mutta ehkä sitten myöhemmin tilanne helpottuu ja teidät palkitaan ;) koita jaksaa ja paljon voimia sulle ja hyvää juhannusta B)
Minä määrittelen hyvän elämän ihan muulla tavalla kuin niin, että olen naimisissa oleva yksinhuoltaja ja yritän vaan ajatella että mies tekee töitä perheen eteen ja haluaa meille hyvän elämän.

Ajamme romuautolla ja asumme talossa, jonka remontoimiseen menee loppuelämä! Teemme molemmat töitä ja pärjäämme hyvin.

Saamme kohta esikoisemme, ja olemme sopineet, että mieheni tekee silloin vähemmän töitä kuin nyt. Nyt hän onkin tehnyt vähän 'varastoon', että sitten voidaan olla enemmän yhdessä ja lapsen kanssa.

Ihmiset toimivat arvojensa mukaan. Meille hienot talot ja tavarat ja autot eivät merkitse mitään. Rahaa on hyvä olla sen verran, että saadaan ruokaa ja laskut maksettua. Ja ihan tavallisella työnteollakin rahaa tuntuu jäävän yli. Emme käy etelässä emmekä pukeudu merkkivaatteisiin ja elämme muutenkin arvojemme ja varojemme mukaan.
Arvostamme molemmat vapaa-aikaa ja toistemme ja ystäviemme seuraa ylitse muun. Siksi emme varmasti olekaan yksityisyrittäjiä...

Lapsi on pieni todella vähän aikaa, ja sitä aikaa ei saa koskaan takaisin, vaikka olisi rahaa ja tavaraa kuinka paljon tahansa. Elämä kulkee ohi vain keskittymällä työntekoon. Sitten kun -elämä on tuttua monille, mutta useimmat heräävät liian myöhään.

Työssäni olen kuullut oppilailta todella surullisia tarinoita siitä, miten he kokevat sen, kun joko toinen tai molemmat vanhemmista vain tekevät työtä. Lapset kaipaavat aikuista lähelleen ja heistä olisi kiva että nimenomaan omat vanhemmat olisivat heidän kanssaan kotona ihan arjen keskellä. Lapset tarvitsevat MOLEMPIEN vanhempiensa AIKAA.

Lapsen kanssa olemalla välitätte taitonne ja arvonne eteenpäin. Toivottavasti ne eivät ole sitä, että nyt on kiire, nyt tehdään työtä, nyt ei ole aikaa, äiti tulee kymmeneltä töistä, jos ehtii, ota tästä rahaa ja osta jotain kivaa itselles, jouluna lähdetään Karibialle, jos isä jaksaa.

No, silti kaikki elävät sellaista elämää kuin haluavat ja ovat valinneet, ja jos eivät elä, pitää valita uudelleen ja toisella tavalla!!! Mutta lapsia ei myöskään kannata unohtaa ja aliarvioida. Voihan sitä tulla yksinäinen vanhuus, kun lapsi sanoo, että nyt ei ehdi, nyt ei ole aikaa...
 
Moikka!

Kyllä on kiva huomata että muidenkin miehet ovat paljon töissä.
Meillä on myös yritys ja töissä oloon on kulunut vuosien aikana todella paljon aikaa. Oikeastaan suurin osa mieheni hereilläoloajasta.

Jos tilanne on vain yksinkertaisesti se että töistä ei aluksi voi olla poissa niin silloin on hyvä kehittää itselleen tiettyja rutiineja ja harrastuksia. Itse olen vuosien mittaan pitänyt kiinni yhteisestä ruokahetkestä päivittäin.( Meillä mies tekee vuorotyötä) On siis jokin säännölllinen asia mikä toistetaan joka päivä. Mieskin on mukana syömässä oikeastaan aina. Lapset tietävät että se päivällisen tai miksi kukakin sitä pääruokaa kutsuu niin koko perhe on koolla.
Opettelin liikkumaan lasten kanssa vaikka missä. Mekin asutaan aika landella ja bussilla päsee kerran tunnissa kaupunkiin. No kaikki on asenteesta kiinni. Kun päättää lähteä kodin seinien ulkopuolelle niin kyllä sinne pääsee jos haluaa. Monet vaan tekee asia itselleen vaikeaksi.
Niin ja onhan noita seurakunnan kerhoja, ei siellä kaikki uskovaisia ole. Kyllä sieläkin puhutaan näistä normaaleista asioista. Ja pian huomaa että on niitä muitakin joilla on arjenpyörittäminen raskasta. Sitä kun vähän juttelee toisten kanssa niin sekin piristää kummasti!
Ainut mikä mua vuosien varrella on sapettanut on joidenkin mun kaverien suhtautuminen miehen työntekoon. Kysyvät missä mun vapaa-aika on jne. No olen sanonut että yrittäjän kanssa eläminen on elämäntapa ja sillä siisti. Olen tullut siihen tulokseen että turha surra jos ei ole hoitajia lapsille ja vapaa-aikaa ei ole. Täytyy sitten miettiä miten helpottaa omaa taakkaansa.
Töissä olokin piristää kummasti ( niiin jos lapset on riittävän vanhoja tarhaan vietäviksi). On jokin oma asia päivän aikana, sanoisko että oma juttu. Onhan se töissä käyminenkin raskasta ja arjen pyörittäminen yksin mutta meillä tuntui ettei ainakaan tarvi siivota niin usein kun kotona olessa. Ei olla kokoajan kotona sotkemassakaan.

Tsemppiä vaan kaikille, onneks on kesä ja nyt näyttää aurinkokin paistavan. :)
 
Lapset ensin
Oon "Katti" sun kanssas ihan samaa mieltä. Itsellä on omakohtaista kokemusta, miltä tuntuu olla "tiellisinä". Isälläni oli lapsuuteni ajan firma (20v) ja töitä tehtiin AINA, me lapset myös, leikki oli isän mielestä ajanhukkaa. Koskaan en muista istuneeni äidin tai isän sylissä, kun isä tuli kotiin pelkäsin ja muutenkin sain aina kuulla, miten huono ihminen olin, ei minusta koskaan mitään tulis! Vanhempiani ei kiinnostanut mitä minulle kuului, oli paha olla, heille oli tärkeää vain se vitun TYÖ. Kun vartuin, isä lakkasi olemasta ja viina vei mukanaan, muutin 16v pois kotoa kun en kestänyt siellä asua, masennuin ja yritin jopa itsemurhaa. Koskaan isä ei kysynyt, miksi? Olen nyt 30v, elämä takkuaa, en tiedä saanko sitä ikinä kuntoon. Eikä vois vähempää kiinnostaa, mitä ns isälle kuuluu. Miks ihmiset ei tajua, että ne tuhoaa jälkikasvunsa, jos vain työ ja raha on tärkeää. Tehdään pitkää päivää ja lapset menee missä sattuu. Lapsen sydäntä särkee, kun vanhemmat ei välitä. Mihin tämä yhteiskunta on menossa, hirvittää. Tänä päivänä on ihan tarpeeksi mielenterveysongelmaisia ja syrjäytyneitä lapsia, jotka vetää viinaa ja kamaa ja kun heille kertoo, et siihen voi vaik kuolla, vastaus on mitä sillon väliä...
 
-tikru-
Oikein tutulta kuullostaa !!
Minun miehellänikin on oma yrtys ollut jo 11v,töitä tekee 7pv viikos ja kellon ympäryksen ja vähän toistaki.yhteisiä lomia ei ole ollu koskaan.oma aikani on rajotettu kaupassa käyntiin.2v sitten otin lapseni ja muutin pois,vuosi elettiin eriosoitteissa ja käytiinterapiassa.viimesyksynä muutin takasi kun lupasi että tavat muuttuvat,muuttuhan ne 3kk kaikki suju,mutta joulun jälkeen huomasin että kaikki on taas ennallaan ja mun elämäni aikataulutettu...Nyt harkitsen lopullista eroa,koska mulla ei ole mitään muuta virkaa kuin olla taloudenhoitaja ja palkkojen sekä laskujen hoitaja....Palkkaa tästä en saa vaikka sitäkin luvattiin.eron aikana käytiin lomalla lapissa kun terapiassa ehottivat yhteistä lomaa,nyt jos ehottelen lomaa saan kuulla että #&%£$!* joo eikö sulla ole parempia ehotuksia.... :'(
 

Yhteistyössä