Yrittääkö ystäväni päästä minusta eroon

[mitä pitäisi ajatella]

Eli tutustuin opiskeluaikoinani tähän ystävääni, ja vietimme paljon aikaa yhdessä ja mielestäni olimme varsin läheisiä ja ymmärsimme hyvin toisiamme, vaikka olemmekin tietyiltä luonteenpiirteiltämme varsin erilaisia, eikä minulla ollut (eikä ole vielkään) mitään syytä olettaa, että tämä ystäväni olisi eri mieltä asiasta.

No, aika sitten kului ja työt veivät minut asumaan toiselle paikkakunnalle, ja samoihin aikoihin tämä ystäväni sai miehensä kanssa ensimmäisen lapsensa, ja luonnollisesti yhteydenpito tässä vaiheessa väheni ja suorastaan katkesi kokonaan. Itse jopa tietoisesti vähensin yhteydenpitoani, koska ajattelin, että heillä ei nyt ole aikaa ja energiaa perheen ulkopuolisiin asioihin, ja oletin,että tämä ystäväni sitten aloittaa aktiivisemman yhteydenpidon, kun on siihen valmis.

Paitsi että niin ei koskaan käynyt, vaikka tuosta on jo useampi vuosi aikaa. Ja nykyisin olen aina se, joka soittelee ja muuta sellaista. Eli oma-aloitteisesti tämä ystäväni ei koskaan ota minuun yhteyttä. Valittelee vain perhe- ja työkiireitään ja muuta sellaista.
Mutta ei hän kuitenkaan vaikuta mitenkään loukkaantuneelta ja siltä että häiritsisin, jos soitan hänelle, vaan on hyvinkin ilahtunut yhteydenotostani. Ja kun kerran kysyin suoraan, että onko jotain vialla välillämme, niin hän vakuutti, että mitään tällaista ei ole,

Eli periaatteessa kaiken varmaan pitäisi olla kunnossa välillämme ja on ymmärrettävää, että perheellisellä ihmisellä ei välttämättä ole aikaa ystäville. Mutta jokin tässä kuitenkin kaihertaa mieltä; meinaan kun onhan niitä muitakin perheellisiä ihmisiä olemassa, eikä se kuitenkaan tunnu estävän soittelua ystäville ja muuta sellaista.

 

["vieras"]

Minullakin on paljon tuollaisia ystäviä. Jotkut vaan ovat sellaisia ja kyse ei ole siitä, etteikö haluaisi olla kaveri.

 

["meemi"]

En nyt kovin ajatuksella jaksanut tekstiä lukea, mutta itselle on tooodella vaikeaa pitää yhteyttä edes siihen parhaaseen kaveriin ja yleensäppä he ovatkin, niitä jotka soittelevat minulle. . onneks, niin tekevät eivätkä vaan häviä.. Ei olisi varmaan tällähetkellä enää yhtään ystävää.

Itse en tätä aina tajua ja aika oikeasti hurahtaa mennä ohitseni.. ja sitten, kun jossain vaiheessa sen tajuan, niin on vaan aina hankalampi ottaa yhteyttä Kierre on valmis.

Niin ja mä kyllä osaan sen kaks viikkoo joskus toisinaan pitää yhteyttä ja se taas unohtuu :/

 

[Ei jaksa]

Voi ei, taidan olla itse juuri tuollainen. Tosi huono ottamaan yhteyttä tai kyläillä. Nytkin on pitänyt kutsua yks tuttu pariskunta meille kylään jo keväästä lähtien ja vielä se on tekemättä (sovittiin, että tulevat meille, kun ei me saatu soviteltua menoa koskaan sinnepäin). Koskaan ei vaan tunnu olevan sopivaa aikaa. Olen huono ihminen ja viihdyn turhan hyvin ihan omineni

 

["vieras"]

Mä olen onnellinen siitä, että mulla on muutama kaltaisesi ystävä, jotka jaksavat pitää yhteyttä, vaikka itse olen näissä asioissa niin saamaton.

 

[pdkg]

Mää oon välillä passiivinen ja välillä aktiivinen ystävä. Silloin kun tulee energiapiikki kirjotan facebookissa kaikille viestejä ja soittelen kuulumisia ja sovin tapaamisia. Välillä taas töissä ja kotona kiireisempää nin hädin tuskin saan aikaiseksi vastata jos joku kaveri soittaa. Ystävät ja kaverit silti mulle tosi tärkeitä ja yritän sitä sanoa heille aina kun muistan

Ehkä sinunkin kaverisi elämä on aika epässäännöllistä vauvan kanssa eikä kertakaikkiaan muista tai saa aikaan soittaa. Minusta olet huippukaveri, kun jaksat hänelle soitella