Yritetty vauvaa 10kk ja vaimo masentui ja luovutti - mikä avuksi?

Kirjoittelen tälle foorumille varmaankin melko poikkeuksellisesti miehenä... Eli tilanne on meillä se että ollaan yritetty vauvaa nyt 10kk ja tämä viikko viime menkkojen jälkeen on ollut elämämme raskain. Jotenkin se oli "viimeinen niitti" - vaimo masentui täysin eikä ole pystynyt edes nukkumaan kunnolla koko viikkona. Päivät itketään ja yöt valvotaan. Vaimo sanoi että psyyke ei vain enää kestä uutta pettymystä ja haluaa luovuttaa koko lapsen yrittämisen, vaikka tiedän että oma vauva olisi hänelle maailman ihanin asia ja hän ei ole mitään muuta niin paljoa toivonut elämässään (samoin kuin minä). Joten hän sanoi että haluaa tästedes käyttää ehkäisyä seksin aikana ettei olisi mahdollistakaan tulla raskaaksi, koska sitä pettymystä ei vain enää kestä. Hän on ihan varma siitä että me ei ikinä tulla saamaan lasta, ja vaikka olen kuinka yrittänyt puhua hänelle että on monia jotka yrittävät vielä kauemmin ja saavat lapsen joko ihan luomumenetelmillä tai hoitojen kautta, niin hän on vakuuttunut että meille sitä ei ikinä tule. Asiaa ei helpota yhtään, että laajasta kaveripiiristämme joka ikinen pari on raskautunut ihan viimeistään 6kk yrittämisen jälkeen, useimmat 1-2kk jälkeen.

Olen sanalla sanoen neuvoton enkä tosiaankaan tiedä mikä avuksi! Olen yrittänyt puhua järkeä ja ehdottaa että käytäisiin juttelemassa jonkun kanssa tästä mutta mikään ei auta. Kertokaa miten tällaisesta masennuksesta selviää?

 

No mä tuossa tilanteessa pistäisin homman hiukan jäihin, mutten upoksiin Eli nyt kannattaa tehdä niin kuin vaimo haluaa. Käytätte ehkäisyä ja annatte ajan kulua. Nyt voitte kertoa ystävillekin, jotka utelevat perheenlisäyksestä, että " ehkä joskus". On psyykkeelle helpompaa antaa nyt vaan itsellekin se tietoisuus, että peli ei ole menetetty, mutta nyt ei tarvitse pelätä ja jännittää joka kuukausi tuleeko se plussa vai ei. Huomioi vaimoasi kuitenkin nyt entistä enemmän, että hän saisi muuta ajateltavaa. Vie ulos syömään ja puhu lapsesta vain ja ainoastaan, jos vaimosi tekee aloitteet. Uskon, että ei mene kauankaan, kun vaimosi saattaa nähdäkin asiat paremmassa valossa ja voitte alkaa yrittää uudestaan....ehkä sitten jo enemmän ilolla, kun pakonomaisella "heti-nyt-tai ei koskaan" fiiliksellä saada lasta.

 

Minäkin olen sitä mieltä, että olisi hyvä antaa puolisolle aikaa surra pettymyksiä. Homma jäihin hetkeksi, niin mieli ja kehokin saa palautua. Sitten sopivan tilaisuuden tullen voisit ehdottaa josko molemmat kävisitte selvittelemässä tilannetta, onko jotain vialla. Sitten voisi hakea apua, jos sitä tarvitaan. Saisitte tietää onko sitä toivoa. Yleensä tuossa tilanteessa on, sillä suurin osa saa raskauden alkuun luomusti vuoden sisällä tai viimesistään hieman sen jälkeen. On kuitenkin hyvä selvittää tilanne, kun noinkin kauan on yritystä ollut. Lääkärille voitte sanoa, että olette pitäneet taukoa yrittämisessä henkisen hyvinvoinnin syistä, mutta ette halua jatkaa tietämättä onko jotain vialla.

Itse olen herkkä ja vahvatunteinen persoona. Esikoinen sai alkunsa helposti luomuna, mutta tätä toista on kuumeiltu ja yritelty pian kolme vuotta lääkkeellisestikin avustettuna. Jaksamista on helpottanut se, että ennen yrityksen aloitusta kävin gynellä oireilun vuoksi ja todettiin pco/pcos eli olen osannut varautua pitkään odotukseen. Sittemmin on todettu vikaa myös kilpirauhasessa, mutta sekään ei taida olla ratkaiseva asia. Ivf olisi seuraava askel ja sen myötä toivon onnistuvamme. Odotuksen odotus on kipeä asia ja välillä masentaa. Tieto lisää tuskaa, mutta myös rauhoittaa. On helpottavaa tietä missä on vika, sillä silloin asiaa voi käsitellä ja hakea ongelmaan apua.

Jokainen kokee pettymykset omalla tavallaan. Ehkä puolisosi on pitänyt raskautumista itsestäänselvänä tai ainakin uskonut sen tapahtuvan itselläänkin kohtuullisessa ajassa. Lapsettomuudesta ja raskautumisen vaikeudesta ei juurikaan puhuta. Osa raskautuneista saatata kertoa muunneltua totuutta, jos totuus onkin toinen ja asia kipeä.

Muutama taukokuukausi ei ole ikuisuus. Onko teillä ollut hormonaalinen ehkäisy ennen raskaustoivetta? Onko puolisollasi säännölliset kuukautiskierrot? Onko kummallakaan mitään asiaa, joka voisi viitata raskautumista vaikeuttavaan asiaan? Tällä hetkellä olis varmaan tärkeintä osoittaa ymmärtämtystä ja tukea, mutta myöhemmin rohkaista puhumaan ja selvittämään tilannetta. Toivottavasti puolisosi toipuu pettymyksistä ja jaksaa innostua uskomaan siihen, että vielä onnistutte. Tsemppiä!

 

Hei,

minulla itselläni luomulapsi. Hän sai alkunsa ensimmäisestä kierrosta kun olin jättänyt pillerit. Jossain vaiheessa uuden miehen kanssa päätettiin yrittää toista lasta, mutta se ei onnistunutkaan. Reilu vuoden yritimme ja minäkin jo vähän masennuin ja ihmettelin voisiko meissä olla jotain vikaa.

Viime kesänä kävimme juttelemassa yksityisellä, josta saimme molemmat lähetteen verikokeisiin ja mieheltä tutkittiin siemeneste. Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, joka hoitamattomana aiheuttaa lapsettomuutta ja miehellä siittiövika oligoteratizoospermia. Edessä olikin sitten ehdotus ICSI-hoitoon ja jonotus julkiselle puolelle lapsettomuushoitojonoon, yksityisellä hoito olisi ollut meille liian kallista.

Ilman tutkimuksia ja hoitoja luomulapsen saaminen olisi ollut aika vaikeaa, mutta nyt lapsettomuushoitojen jälkeen odotamme lasta ja toivotaan, että saadaan hänet syliin saakka. Me toivoimme näin jälkikäteen, että olisimme hakeutuneet tutkimuksiin ja hoitoihin aiemmin.

 

Samaa neuvoa antaisin minäkin. Hetkeksi yritys jäihin. Ehkäisy käyttöön ja mieli saa levätä. Lopullisia päätöksiä yrityksen kokonaan lopetamisesta ei kannata tehdä tunnekuohussa.

Meillä on yritetty esikoista 3 vuotta. Nyt lapsettomuushoitojen kautta on alkanut kaksi raskautta. Ensimmäinen keskenmeno raskausviikolla 8+ ja toinen kuukausi sitten raskausviikolla 15+2. Nämä molemmat ovat siis vuoden sisällä tapahtuneita. Ne ovat olleet keskeytyneitä keskenmenoja joissa lapsi (alkio/sikiö) on kuollut kohtuun, mutta ei tule itsestään ulos. Lääkkeellisesti on tehty tyhjennykset.

Tämä viimeinen keskenmeno on aiheuttanut enemmän ajatuksia vieläkö uskallan ja jaksan yrittää. On epätoivon päiviä ja parempia päiviä. Mutta päätin että annan ajan kulua ja kuulostelen itseäni (ja miestäni) miten ajatukset muotoutuvat. Nyt kuitenkin kun on ehditty jo surra jonkin aikaa, on selvää että me yritämme vielä ja palaamme hoitoihin. Toki pelottaa että miten tulee sujumaan, onnistuuko ja kuinka pitkälle.

Eli antakaa ajan kulua ja keskustelkaa välillä tuntemuksista asian suhteen. Älkää ajatelko pelkkää raskautumista ja vauvan saamista vaan sitä haluaisitteko elää lapsiperheen arkea.

 

Ei ole vielä mitään syytä toivottomuuteen! Me yritettiin 13 kk ja sitten vasta tärppäsi. Minua ainakin helpotti se, kun luin uutisen jonka mukaan aiempi käsitys siitä että stressi vaikuttaa raskautumiseen on uskomus eikä tieteellinen fakta. Sitä ennen stressasin sitä että olin jo niin stressaantunu ja arvelin että ei voi mitenkään onnistua kun olen jo nyt niin epätoivoinen.

 

Ihanaa, "Maippi", SUURI KIITOS tuosta tiedosta! Mä oon stressannu ihan hirveesti sitä, että stressaan ja pelännyt, että se jotenki estäis raskautumisen... Vaikka tuleehan ne naiset vaikka pakolaisleireilla ym raskaaksi, sota-aikana sikisi valtava sukupolvi Suomessakin, että jos se stressi muka niin paljon vaikuttais, niin eihän ihmiskunta olis enää täällä... Et pieni raskaaksitulo-stressi, työstressi ym tuskin vaikuttaa jos se ihan normaalirajoissa on, eli ei mitään burn outia... Näin oon iteki järkeilly, mut kiva kun joku on sen tutkimuksellakin todennut : )

 

Stressi vaikuttaa raskautumiseen siinä vaiheessa kyllä jos se vaikuttaa kiertoon! Jos säännölliset menkat stressin myötä muuttuvat epäsäännölliseksi niin silloin on jokin hormooniepätasapaino meneillään, ehkä ovista ei tapahdu tms.

Mitähän mahtaa kuulua aloittajalle ja vaimolleen? Itse olen esimerkki siitä, että yli 2 vuoden yrittämisen jälkeen, ikääkin jo 35 nyt, ja masennuksen ja henkisen romahduksen jälkeen päätimme, että meille ei sitten lapsia kai tule luomusti, eli aloitetaan hoidot, mutta niihinkin suhtaudun skeptisesti joten päätimme toteuttaa erään toisen haaveen: otimme koiran. Kuukausi koiran pennun tulosta, ja poksis, olinkin raskaana! Emme yrittäneet, en testannut ovulaatiota, odotimme vaan hoitojen alkamista. Nyt rv 16 alkanut.

 

Kuten edellä jo mainittu,yritys jäihin ja ehkäisy mukaan. Annatte ajan kulua,mielen ja kehon levätä. Ei ole syytä vaipua synkkyyteen,meillä yritettiin vauvaa melkein 9v,koettiin kaksi kemiallista raskautta ja kun sitten lopetettiin yrittäminen ja luovutettiin,tärppi tulikin luomusti ja nyt tyttö on 8kk. Kyllä te vielä vauvan saatte,ihan varmasti. Nauttikaa toisistanne ja tulevasta kesästä. Jaksamista sinne teille ja tsemppiä!