A
"aloittaja"
Vieras
Olen vajaa vuoden ikäisen lapsen yksinhuoltaja. Mulla on jostain syystä kauhea tarve olla täydellinen äiti (mikä se nyt sitten onkaan....), ja tunnen kauheaa uupumusta ja huolehdin KOKO AJAN teenkö kaiken oikein. Lapseni on suht helppo tapaus, mutta esim. yöt on tosi repaleisia, tyttö vaatii maitoa edelleen väh. 4krt yössä, vaikka syö iltapuuron ja vellin.
Neuvolassakin on sanottu, että lapsi kasvaa hyvin, yösyöttöjä ei enää todellakaan tarvitsisi. Silti en voi antaa lapsen huutaa yöllä, ajattelen että lapsi luulee että rankaisen sitä ruuattomuudella tms idioottimaista.
Jokin aika sitten yöt meni siihen pisteeseen, että tyttö heräsi tunnin välein. Olin niin loppu, että ajatukset alkoi pyöriä tosi pahoissa aatoksissa. Pyysin kaupungita perhetyöntekijän, ja sainkin ihanan hoitotädin muutamaksi tunniksi kerran viikossa. Tunnen VALTAVAA syyllisyyttä siitä, että "palkkasin" hoitajan. Kyllähän niitä on kaksosten ja kolmostenkin vanhempia jotka pärjäävät ilman apua, minä en pärjää yhden kiltin lapsen kanssa!!
Joka kerta kun hoitotäti tulee ja vie tytön puistoon tms, että saan levätä, mietin vaan, että minun pitäisi siivota tai tehdä jotain "järkevää", jos vain huilaan sohvalla, tunnen itseni laiskaksi ja oksettavan huonoksi äidiksi.
Mietin yökausia tytön syömistä, hän ei suostu syömään mitään "karkeaa" ruokaa, alkaa heti yökkäilemään, ja vuoden ikäisenähän hänen tulisi syödä samaa kotiruokaa kun minunkin!! Tiedän että hänen paino nousee ja hän kasvaa hyvin, mutta huolehdin silti, että hän ei ikinä tule syömään "normi kotiruokaa". Tiedän että tuskin lapsi koulussa enää soseita vetelee, mutta kun en voi ajatuksilleni mitään!
Sitten huolehdin täysin älyttömistä asioista, esim. pitäisikö kylvyssä käyttää saippuaa, tytöllä ei vielä ole kun muutama hassu hius, ja neuvolassa sanottiin että vesipesu riittää, mutta silti, teenkö väärin, pesenkö lapsen väärin, enkö edes sitä osaa?
Sekava selostus, anteeksi, mutta en tiedä mitä enää tehdä, haluiaisin niin kovasti kertoa näistä tunteista neuvolassa, mutta pelkään että he ajattelevat minun olevan ihan hullu, ja kyselevän kysymyksiä, mitä kaikki muut äidit tietää. Mitä tehdä??
Tuntuu että luhistun tähän "täydellisen äidin" rooliin, missä siivoan joka ainut päivä, vaikka olisin valvonut koko yön, koska muuten lapseni elää (mielestäni) sotkussa.
Onko kellään muulla ollut samanlaisia ajatuksia? Kelle olette kertoneet? Ystävilläni on paljon samanikäisiä lapsia, mutten kehtaa kertoa heille, kun tuntuu että heiltä sujuu täysin luonnostaan syömiset sun muut. Ja minä olen ainoa joka on ihan hoo moilasena kaikesta.
En jaksa tätä enää!
Neuvolassakin on sanottu, että lapsi kasvaa hyvin, yösyöttöjä ei enää todellakaan tarvitsisi. Silti en voi antaa lapsen huutaa yöllä, ajattelen että lapsi luulee että rankaisen sitä ruuattomuudella tms idioottimaista.
Jokin aika sitten yöt meni siihen pisteeseen, että tyttö heräsi tunnin välein. Olin niin loppu, että ajatukset alkoi pyöriä tosi pahoissa aatoksissa. Pyysin kaupungita perhetyöntekijän, ja sainkin ihanan hoitotädin muutamaksi tunniksi kerran viikossa. Tunnen VALTAVAA syyllisyyttä siitä, että "palkkasin" hoitajan. Kyllähän niitä on kaksosten ja kolmostenkin vanhempia jotka pärjäävät ilman apua, minä en pärjää yhden kiltin lapsen kanssa!!
Joka kerta kun hoitotäti tulee ja vie tytön puistoon tms, että saan levätä, mietin vaan, että minun pitäisi siivota tai tehdä jotain "järkevää", jos vain huilaan sohvalla, tunnen itseni laiskaksi ja oksettavan huonoksi äidiksi.
Mietin yökausia tytön syömistä, hän ei suostu syömään mitään "karkeaa" ruokaa, alkaa heti yökkäilemään, ja vuoden ikäisenähän hänen tulisi syödä samaa kotiruokaa kun minunkin!! Tiedän että hänen paino nousee ja hän kasvaa hyvin, mutta huolehdin silti, että hän ei ikinä tule syömään "normi kotiruokaa". Tiedän että tuskin lapsi koulussa enää soseita vetelee, mutta kun en voi ajatuksilleni mitään!
Sitten huolehdin täysin älyttömistä asioista, esim. pitäisikö kylvyssä käyttää saippuaa, tytöllä ei vielä ole kun muutama hassu hius, ja neuvolassa sanottiin että vesipesu riittää, mutta silti, teenkö väärin, pesenkö lapsen väärin, enkö edes sitä osaa?
Sekava selostus, anteeksi, mutta en tiedä mitä enää tehdä, haluiaisin niin kovasti kertoa näistä tunteista neuvolassa, mutta pelkään että he ajattelevat minun olevan ihan hullu, ja kyselevän kysymyksiä, mitä kaikki muut äidit tietää. Mitä tehdä??
Tuntuu että luhistun tähän "täydellisen äidin" rooliin, missä siivoan joka ainut päivä, vaikka olisin valvonut koko yön, koska muuten lapseni elää (mielestäni) sotkussa.
Onko kellään muulla ollut samanlaisia ajatuksia? Kelle olette kertoneet? Ystävilläni on paljon samanikäisiä lapsia, mutten kehtaa kertoa heille, kun tuntuu että heiltä sujuu täysin luonnostaan syömiset sun muut. Ja minä olen ainoa joka on ihan hoo moilasena kaikesta.
En jaksa tätä enää!
