yö runoilua...

olen liian heikko itkemään,
olen liian vahva luovuttamaan.

olen liian tunteikas ajatellakseni,
olen liian järkevä tunteilemaan.

väkijoukossa olen yksin,
hiljaisuudessa olen seurallinen.

näen sen mitä ymmärrä et,
ymmärrän sen mitä et näe.

tunnen sormenpäissäni maailmankaikkeuden,
koen sielussani perhosen siiven hipaisun.

jokapäiväisen sumun takana on toiset,
keijut, peikot ja yksisarviset.

elän nyt, tätä päivää,
näen silmissäsi samaa taikaa.

emme ole sydämissämme täällä,
puroille, metsiin ja nummille sielumme kaipaa.

Tunsin sinut tuhat vuotta sitten,
kävikö meidän miten?

Näen sinut taas,
en saa sua koskettaa.

 

kaunista

 

I feel you, olava

 

Yön turvaan käperryn, vaikka pimeää pelkäänkin.
Kuun valo silittää hiuksiani, olisinpa sinun sylissäsi.

sininen sumu heijastaa loisteen kuun katseeseeni,
kyyneleet valtaavat ajatukseni.

Yksikään virtaava timantti ei maahan putoa,
ne valavat sydämeeni puroa.

Tuota tuonelan puroa mä yksin seilaan,
sydämeni vuotaa.

Yksin siniseen pimeään uppoan,
vain loiste kuun jää kun vajoan.

 

mie niin tajuun sua

 

piikkilankaa sydämeni ympärillä,
kyyneleetön suru sielussani.

olenko yksin vai ymmärrätkö sittenkin

levoton olo, en pysy paikallani

haluan huutaa tuskaa, nauraa hulluuta.
olen hiljaa.

elän itsessäni miljoonaa elämää,
kukaan ei niitä nää.

mikset voi tajuta, olen poissa

en ole täällä, ottaisipa joku paikkani.

lähtisin jos uskaltaisin, uskallan, mutta en voi.

tuskaa, rakkautta, vihaa, kärsimättömyyttä...

yksin tyhjyydessä