S
"surusilmä"
Vieras
Niin sekava tarina ettei sitä oikein tiedä mistä sitä aloittaisi...
Tiivistettynä alkutilanne sellainen, että tapailin pari viikkoa tiiviisti erästä miestä jonka kanssa sitten kuitenkin sovimme, että otetaan taukoa ja pidetään välimatkaa jne. eli Suomeksi sanottuna "juu, meil oli ihan kivaa, mut annetaanpa homman kuivua kasaan..."
No tästä sitten muutaman päivän päästä plussasin testin (minulla oli pitkäaikainen ehkäisy käytössä joka toiminut moitteetta ennen tätä mm.edellisessä pitkäaikaisessa suhteessani).
Juu olisi pitänyt käyttää lisäksi kondomia plaa plaa plaa...
Itse olen aina ollut omalla kohdallani jyrkästi aborttia vastaan.
Minulla lapsia ennestään ja myöskin raskaita menetyksiä tämän asian tiimoilta...
Tämän ihmisen alun isällä ei ole lapsia entuudestaan.
Nyt raskauden alussa on ollut hiukan ongelmia ja olen parin viikon aikana joutunut käymään sairaalassa/lääkärillä muutamia kertoja. Ongelmille kuitenkin löytyi syy nyt menneellä viikolla ja kaikki pitäisi olla ok sen asian tiimoilta.
Joka kerralla olen vain toivonut, että lapsella olisi kaikki hyvin.
Lapsen isä on päättänyt, että abortti on järkevin ja ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa.
Kyllä minä nään miten koville se päätös ottaa. Ei se ole hänelle mikään itsestään selvyys, et tuosta vain abortti eikä tunnu missään.
Itse ymmärrän, että tilanne on sellainen, että aborttiin olisi kyllä painavat syyt. Sitä en sano, mutta sydän sanoo vastaan. Jos minusta olisi ainoastaan kyse, niin en sitä voisi tehdä.
Minulla nyt huomenna polille kontrolliaika johon lapsen isä lähtee mukaan (ihan omasta tahdostaan haluaa..kuten on halunnut olla muutenkin mukana kun olen lääkärissä joutunut ravaamaan parin viikon aikana).
Siellä sitten otetaan abortti asia puheeksi ja minä olen luvannut lapsen isälle, että voin sen tehdä koska en halua hänelle ongelmia enkä halua hankaloittaa hänen elämäänsä..minä voin antaa periksi vaikka se sattuu.
En vaan voi katsoa vierestä toisen pahaa oloa mikä aiheutuu jos jatkan raskautta.
Toisaalta kuitenkin minussa kytee epäilyksen siemen sen suhteen, että vaikka lapsen isä on sanonut suoraan "Haluan abortin eikä mikään muuta mielipidettäni!" ...toisaalta taas hän on sanonut "Pelottaa jos sen jälkeen tuleekin ajatus, että sitä teki virheen." sekä "Tulen varmasti miettimään asiaa jälkeenpäin."
Olen valvonut ja miettinyt asioita, ja niin on tehnyt toinenkin osapuoli...ei tämä ole helppoa.
Tiedän, että tämä on loppujen lopuksi minun oma päätökseni sillä minähän lasta kannan sisälläni, mutta en haluaisi olla paska akka joka itsekkäästi pitäisi lapsen ja pilaisi sitten toisen elämän.
Toisaalta minä uskon siihen, ettei tämä ihminen voisi olla sellainen, että tämä hylkäisi lapsensa jos tämä syntyisi.
Tekisi mieli sanoa toiselle, että "Kyllä kaikki järjestyy. En anna sinun tehdä elämäsi suurinta virhettä.", mutta miten saisin toisen uskomaan tämän?
Annanko siis periksi ja teen omia periaatteitani vastaan abortin vai olenko paska ja itsekäs akka joka väkisin jatkaa raskautta?...siinäpä se kysymys.
Tiivistettynä alkutilanne sellainen, että tapailin pari viikkoa tiiviisti erästä miestä jonka kanssa sitten kuitenkin sovimme, että otetaan taukoa ja pidetään välimatkaa jne. eli Suomeksi sanottuna "juu, meil oli ihan kivaa, mut annetaanpa homman kuivua kasaan..."
No tästä sitten muutaman päivän päästä plussasin testin (minulla oli pitkäaikainen ehkäisy käytössä joka toiminut moitteetta ennen tätä mm.edellisessä pitkäaikaisessa suhteessani).
Juu olisi pitänyt käyttää lisäksi kondomia plaa plaa plaa...
Itse olen aina ollut omalla kohdallani jyrkästi aborttia vastaan.
Minulla lapsia ennestään ja myöskin raskaita menetyksiä tämän asian tiimoilta...
Tämän ihmisen alun isällä ei ole lapsia entuudestaan.
Nyt raskauden alussa on ollut hiukan ongelmia ja olen parin viikon aikana joutunut käymään sairaalassa/lääkärillä muutamia kertoja. Ongelmille kuitenkin löytyi syy nyt menneellä viikolla ja kaikki pitäisi olla ok sen asian tiimoilta.
Joka kerralla olen vain toivonut, että lapsella olisi kaikki hyvin.
Lapsen isä on päättänyt, että abortti on järkevin ja ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa.
Kyllä minä nään miten koville se päätös ottaa. Ei se ole hänelle mikään itsestään selvyys, et tuosta vain abortti eikä tunnu missään.
Itse ymmärrän, että tilanne on sellainen, että aborttiin olisi kyllä painavat syyt. Sitä en sano, mutta sydän sanoo vastaan. Jos minusta olisi ainoastaan kyse, niin en sitä voisi tehdä.
Minulla nyt huomenna polille kontrolliaika johon lapsen isä lähtee mukaan (ihan omasta tahdostaan haluaa..kuten on halunnut olla muutenkin mukana kun olen lääkärissä joutunut ravaamaan parin viikon aikana).
Siellä sitten otetaan abortti asia puheeksi ja minä olen luvannut lapsen isälle, että voin sen tehdä koska en halua hänelle ongelmia enkä halua hankaloittaa hänen elämäänsä..minä voin antaa periksi vaikka se sattuu.
En vaan voi katsoa vierestä toisen pahaa oloa mikä aiheutuu jos jatkan raskautta.
Toisaalta kuitenkin minussa kytee epäilyksen siemen sen suhteen, että vaikka lapsen isä on sanonut suoraan "Haluan abortin eikä mikään muuta mielipidettäni!" ...toisaalta taas hän on sanonut "Pelottaa jos sen jälkeen tuleekin ajatus, että sitä teki virheen." sekä "Tulen varmasti miettimään asiaa jälkeenpäin."
Olen valvonut ja miettinyt asioita, ja niin on tehnyt toinenkin osapuoli...ei tämä ole helppoa.
Tiedän, että tämä on loppujen lopuksi minun oma päätökseni sillä minähän lasta kannan sisälläni, mutta en haluaisi olla paska akka joka itsekkäästi pitäisi lapsen ja pilaisi sitten toisen elämän.
Toisaalta minä uskon siihen, ettei tämä ihminen voisi olla sellainen, että tämä hylkäisi lapsensa jos tämä syntyisi.
Tekisi mieli sanoa toiselle, että "Kyllä kaikki järjestyy. En anna sinun tehdä elämäsi suurinta virhettä.", mutta miten saisin toisen uskomaan tämän?
Annanko siis periksi ja teen omia periaatteitani vastaan abortin vai olenko paska ja itsekäs akka joka väkisin jatkaa raskautta?...siinäpä se kysymys.
Saa toki olla eri mieltä. Itsehän avasit tämän "abortti on tappamista" -logiikan oven, nyt me vain kuljemme siitä yhdessä ajatusketjun loppuun asti. Kuinka pitkä vankeusrangaistus mielestäsi kuuluisi abortin tai keskenmenon kokeneille? Sama kuin yleensäkin taposta tai kuolemantuottamuksesta?