Ylivoimaisessa gallup-johdossa olevan HÄIRINTÄpuolue SDP:n riveistä on esitetty kovia syytöksiä työpaikkakiusaamisesta ja liittyvistä ilmiöistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Ohjelmassa Merinen vahvistaa toimittajan kysymyksen, jonka mukaan kyseessä olisi ”fyysistä, seksuaalista, henkistä väkivaltaa, kiusaamista, ahdistelua, häirintää”. Hän sanoo kuulleensa ”ihan hirveitä juttuja, mutta en voi sanoa, mitä”.

– Ylivoimaisessa gallup-johdossa olevan eduskuntapuolue SDP:n riveistä on esitetty kovia syytöksiä työpaikkakiusaamisesta ja liittyvistä ilmiöistä, joita kukaan ulkopuolinen ei vaikuta tunnistavan.

Missä piileskelevät Antti Lindtman ja Tytti Tuppurainen selittämään asiaa, kirjoitti perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä tänään X:ssä.
 
Jani Mäkelä on yksi pahimmista työilmapiirin likaajista.
Hänen läsnäolo jo saa ilman tunkkaiseksi.
Jatka MAGA-Rummo-jankkaaja palstan pilaamista,
Minä alan keittää aamukahvia Yle aamun katsomisen jälkeen.
 
Löytyy sentään yksi rehellinen demari jota voi arvostaa täydestä sydämestään 👍

”Iltalehti ei ole tavoittanut Ville Meristä kommenttia varten tiistaina eikä keskiviikkona aamulla.

Tänään aamulla Merinen on kuitenkin kirjoittanut viestipalvelu X:ssä seisovansa 100-prosenttisesti dokumenttisarjassa sanomansa takana.


– Ilmiö on olemassa, Merinen painottaa.

– Se, että poliitikot sen kieltävät, ei poista ongelmaa. Kyseessä ei ole yhden tai kahden puolueen ongelma.

Merinen toteaa myös, että ”asia tullee ilmi nyt”.

– Toivottavasti avustajien tilanne paranee. Heidän työnsä on äärettömän tärkeää, Merinen sanoo.


Helsingin Sanomat kertoi tänään, että se on haastatellut kahta eduskunnassa avustajana toimivaa tai toiminutta naista, jotka kertoivat kohdanneensa seksin ehdottelua ja häiritsevää koskettelua.

SDP:n eduskuntaryhmän pääsihteeri Rami Lindström sanoi Iltalehdelle, että Merisen kommentit olivat aika vakavia ja ne pitää ottaa vakavasti”
 
Jani Mäkelä on yksi pahimmista työilmapiirin likaajista.
Hänen läsnäolo jo saa ilman tunkkaiseksi.
Jatka MAGA-Rummo-jankkaaja palstan pilaamista,
Minä alan keittää aamukahvia Yle aamun katsomisen jälkeen.
Sinusta on tehty erinomainen analyysi, olepa hyvä

On varsin surullista seurata, miten joillekin ideologiasta tulee osa minuutta ja sen jälkeen kaikki muut näkemykset ja tilastolliset faktat koetaan loukkauksena itseään kohtaan.

Harmillisen harva pystyy myöntämään ideologiansa sudenkuopat ja ongelmakohdat.
 
Aijaahas! Demarin paljastamat demarien tekemät epäillyt seksuaalirikokset ovatkin jauhojengiläisen mielestä persujen syytä? 🙄

Lopettaisit jo aivoja tuhoavien aineiden käytön, ja pian!!!
Sanoiko joku, että ahdistelut oli demarien tekemiä? Luuletko, ettei eri puolueiden ihmiset puhu toisten puolueiden ihmisten kanssa? Vähän sama kun palstalla kuviteltiin, että eduskunnan pikkujouluissa kaikki istuu vain omien seurassa...
 
Sanoiko joku, että ahdistelut oli demarien tekemiä? Luuletko, ettei eri puolueiden ihmiset puhu toisten puolueiden ihmisten kanssa? Vähän sama kun palstalla kuviteltiin, että eduskunnan pikkujouluissa kaikki istuu vain omien seurassa...
🙄

Ottaa ja lukee edeltä:

”– Se, että poliitikot sen kieltävät, ei poista ongelmaa. Kyseessä ei ole yhden tai kahden puolueen ongelma.”
 

Yhteistyössä