Päivää!
Kunnasta sosiaalityöntekijä käynyt ja nyt tuntuisi sille että asiat jopa saattaisikin järjestyä nimittäin siis tuon synnytyksen osalta että ei tarvitsekaan synnyttää kotona että mieskin pääsisi osalliseksi siitä ihanasta tapahtumasta.Seuraava tapaaminen laitettiin kuukauden päähän ja sitten varmaan sovimme huhtikuullekin tapaamisen niin että sitten heitä tulee kaksi.Huhtikuussa kun olisi tarkoitus enempikin miettiä minkälaista apua kaikkein kiireimmäksi aikaa tarvitsen.Siis siksi aikaa kun mies asuu navetassa ja pellolla.
Hernekeittokin on syöty ja toinen koneellinen pyykkiäkin on jo koneessa.Otto heräsi aamulla taas aikaisin ja meni hetken päästä nuikkumaan ja nukkuikin puolikymppiin ja nyt meni ekoilla päikkäreille ja eipä se enempää nukukaan tänään sitten olettaisin ainakin.
Itselläni alkaa räkätauti helpottamaan ainakin tänään on jo paljon parempi päiväkin.Tapani on nyt tuolla vanhalla puolella äitilleen laittamassa levyjä seinään.Tosin kohta pitää hätyytellä syömään pannaria jahka nyt ensin valmistuu.Ei enään kauaa mene.Laskiaispullat syötiin jo sunnuntaina en jaksa tänään leipoa.Aamu meni siivotessa ja ajattelin kokeilla jos saisi pärin päivän tauon jälkeen sukkaa neuloa iltasella.
Että tämmösiä tänne.Aurinko paistaa niin ulkona kuin sisälläkin eli siis aurinkoinen ja iloinen olo kaikin puolin etenkin hyvin menneen sosiaalityöntekijän käynnin jälkeen.