ylitarkka lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja tarkkapoika
  • Ensimmäinen viesti
tarkkapoika

Heippa!

Lähdin kyselemään sellaista, että onko muilla kokemusta seuraavanlaisesta ja onko tämä ihan "normaalia":

Poika 1v.7kk. on älyttömän tarkka monista asioista. Monesti tuntuu, että paljon tarkempi kuin äiti ja isi. Jos olemme vaikka lähdössä ulos, lapsi huutaa kiivaasti omin sanoinsa "avain", "avain", "valo, valo" jne. jos jokin näistä on unohtumassa. Kun tämän asian korjaa, poika lähtee tyytyväisenä ulos. On myös tarkka siitä, että ovi laitetaan lähdettäessä kiinni ja radio pois päältä. Jos ruokaa tippuu ruokalappukaukaloon, pöydälle tai lattialle, ei voi jatkaa syömistä ennen kuin tippunut ruoka on lusikoitu pois.

Tämän tyylistä menoa meillä siis, listaa voisi vielä jatkaa, mutta ehkä saitte kuvan siitä, minkälainen pikku-ukko meillä vipeltää. Jokin pienikin "epäjärjestyksessä" oleva asia voi saada aikaan kiihtyneisyyttä. Heti, kun asian korjaa, poika rauhoittuu. Toisaalta esim. omat lelut saavat rauhassa olla sikin sokin, joten ei poika kovin siivousintoinen ole.

Itse en ole kovin tarkka esim. radion jäämisestä päälle, kun lähdetään tai monissa muissakaan asioissa, siksi vaan huvittuneena, usein ylpeänä, ja joskus vähän huolestuneena seurailen pojan touhuja.
 
Kai ne arjen pikku jutut ja rutiinit tuo turvallisuutta. Samalla myös haluaa ehkä näyttää tietävänsä asiat mihin kuuluu kiinnittää huomiota..
Meidän tyttö alkoi noin1v9kk kieltäytymään jatkamaan syömistä jos likaa pöydällä,sormissa, ruokalapulla ja sanoi: "pyyhi". Sormiväreillä ei voi maalata kun sormet likaantuu. Se tosin on laimentunut ja nyt ei tussinjäljet käsissä haittaa liiemmälti.
Tarkka tyttö on ja kun ekat kerrat ulkona voisi olla ilman hanskoja nyt keväällä ajattelinkin ettei tuu mitään! Naama kun meni väärinpäin kun kädet likaantui! Onneksi tämä meni ohi...
 
Greippi
Samanlainen tapus on meillä.

Edes eteisen lipaston laatikon välissä ei saa olla mitään huivia tms. vaan se on heti pakko korjata. Siitä on tullut pojalle oikein elämää isompi asia. Ja kädet eivät saa olla likaiset, pikkuautojen pitää olla siistissä rivissä jnejne. Olin ensin huolissani, mutta en enää, kun olen nähnyt muitakin samanlaisia. Ei hätää, se menee ohi viimeistään teini-iässä ; )
 
meillä samanlainen 1 v 9 kk poika :)
ilmeisestikin haluaa osoittaa ja kertoa, että pienikin tietää, miten asioiden pitää olla ja AINA samalla tavalla.
Meidän poika haluaisi heti pyyhkiä tippuneet ruoat pyödältä, laittaa samat vaatteet kuin edellisena päivänä, syödä samanlaisella haarukalla tai lusikalla.
 
Usnea
Juu ihan sama juttu täälläkin. Tyttö on 1v 10kk. Suu on pyyhittävä joka lusikallisen välissä, joko paperilla tai jos syö itse vetäisee lusikalla suun puhtaaksi niinkun on nähny meidän tekevän. Pöytä on oltava puhdas kun syö ja ruokalappu suorassa. Laittaa myös usein lelut paikoilleen kun on lopettanut leikit. Kenkiä järjestelee riveihin ja keräilee lattialta koirien kantamia roskia ja kuskailee roskiin. Siisti tyttö! Ja nauratti tuo sormivärihomma. Meillä kans kun maalataan sormiväreillä niin tytön sormet pitää pyyhkiä jo ennen kun saa värit paperiin. :D Itku kurkussa hokee: "Papu! papu!" ...eli paperia pyytää. Ja kuitenkin haluaa kauheesti maalata, raukka. Mut kai tää on joku ohi menevä vaihe tosiaan. Kiva kuulla et on muitakin tarkkoja lapsia. :)
 

Yhteistyössä