M
mulle kummallista
Vieras
Oon tässä vajaan viikon aika nukkunut useampana yönä 9 tuntia. No sitten toissayönä heräsin jo 6 tunnin jälkeen ekan kerran ja oli olo että on nukkunut jo ihan tarpeeksi, mutta vahingossa nukahdin uusiksi ja nukuin yhteensä melkein 9 tuntia ja aamulla oli sitten ihan ylinukkunut olo. Viime yönä sitten nukuinkin vain 4,5 tuntia, tuon neljän ja puolen tunnin aikana heräilin useamman kerran ja tunsin itseni ylinukkuneeksi, ja herätessäni oli tosiaan ihan ylinukkunut olo eikä väsyttänyt yhtään joten ajattelin etten nuku sitten enempää. No kuitenkin kolmen tunnin päästä heräämisestä alkoi jatkuva haukottelu ja sitä on jatkunut koko päivän. Neljän tunnin päästä alkoi nukuttaakin, mutta samalla tuntui ylinukkuneelta. Vieläkin on tällainen olo, ihan kummallista. Siis yhtäaikaa tuntuu ylinukkuneelta, mutta silti nukuttaa ja haukotuttaa jatkuvasti. Onko muilla ollut vastaavaa?