Yli kolme viikkoa odottanut Hobby Hallista mattoa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kyllästynyt odottamaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kyllästynyt odottamaan

Vieras
Ekaa kertaa nyt tilasin tuolta. Onkohan sieltä tulossakaan mitään. Toimitus piti olla syyskuun loppupuolella mutta edelleenkin omilla sivuilla näkyy vaan että tilaus vastaanotettu, eli ei vielä edes lähetetty. Ja maksettukin jo. Onko muit joilla kestänyt näin kauan paketin tulo?
 
Toimitus syyskuun loppupuolella? Eli silloin vasta pistävät sen tulemaankaan. Kyllä minä odottaisin ensi viikon loppupuolelle, ja jos ei ala kuulua, soittaisin, että mikä vikana. Monesti Hobby Hallista kestää aika kauan että tulee jtoain.
 
Minulle on yleensä tullut tilaus muutamassa päivässä, vaan nyt tilasin syyskuun alussa tavaraa Hobbarista, niin yli kaksi viikkoa ennen kuin paketti tuli. Ehdin jo soittaakin asiakaspalveluun, vaan siellä sanottiin, että heillä on juuri nyt ruuhkaa pakkaamossa.
 
Me ollaan monta kertaa jouduttu odottamaan HobbyHallin tuotteita viikokausia. Lopulta on kyllä tullut ilmoitus, että pahoittelemme viivästystä, tuote lähetetään silloin ja silloin ja sitten se on tullut tai on tullut uusi ilmoitus. Digiboksia odotimme 1,5 kk ja lopulta sieltä tuli eri merkkinen boksi kuin piti (lähettivät samaan hintaan kalliimman, kun eivät enää saaneet sitä meidän tilaamaa). Minä en ihmettele enää mitään HobbyHallin kanssa. Jos ollaan ostamassa jotakin mitä tarvittaisiin parin viikon sisällä, tilataan jostain muualta tai haetaan kaupasta. Voi olla että toimitusongelmat koskevat vain teknisiä laitteita tai huonekaluja ja muut tulevat silloin kuin on luvattu, tiedä häntä.
 

Yhteistyössä