V
vierailija
Vieras
Yli 50 miljardin euron huti VM:n talousennusteissa
Uskottavuus on joutunut yhä kovemmalle koetukselle valtionvarainministeriön talousennusteissa.
Valtiovarainministeriön (VM) ennusteet bruttokansantuotteesta ovat menneet hälyttävän paljon pieleen, käy ilmi pörssikonkari Hannu Angervuon laskelmista.
”Suomen bruttokansantuotteen kasvu on 17 vuoden aikana pudonnut seitsemänä vuonna miinukselle. Mutta yllättävää on, että valtiovarainministeriö ei ole ennustanut yhtäkään miinusmerkkistä BKT:n muutosta samalta aikajaksolta”, Angervuo pudottelee omien laskelmiensa tuloksista.
Pörssikonkari on ottanut numerot valtion eri vuosien syyskuun budjettiehdotuksista.
Angervuon kannanottoja voi tulkita siten, että valtion kirstunvartijaa eli valtionvarainministeriötä saattaa syystäkin pitää ylioptimistisena, tai virkamiehet ovat ehkä vetäneet ennusteitaan hieman poliittisen suojavarjon alla.
50 miljardilla pieleen
Angervuon mukaan VM:n ennusteet talouskasvusta ovat menneet raskaasti pieleen eli yläkanttiin noin 50 miljardilla eurolla verrattuna kansatalouden reaaliseen kasvuun, mitä voi jo pitää isona hutina ennusteiden osumatarkkuudessa 17 vuoden aikajaksolta.
Laskelmat osoittavat edelleen, että Suomen reaalinen talouskasvu on kutistunut yhteensä noin seitsemään miljardiin euroon, mutta vastaavasti VM on ennustanut kasvuksi peräti 57 miljardia euroa samaiselta 17 vuoden aikajaksolta.
www.salkunrakentaja.fi