Yksityisen maksut "tyhjästä"?

Meneekö yksityisellä koko ivf-hoidon maksu vaikkei ainuttakaan siirtoa tulisi?

Entä maksetaanko pakastusmaksu heti, eli meneekö maksua koko vuodesta vaikkei ne siellä niin kauaa olisikaan? Vai vain niiltä kuukausilta jotka on pakastettuna? Onko maksu yleensä per alkio, vai kaikki yhteensä?

Meneekö pakastesiirrosta koko maksu vaikkei yksikään selviäsi sulatuksessa siirtoon asti?

Mietin vaan että kannattaako liian heikkoja yrittääkään jos niistä menee kuitenkin koko "potti" vaikka selviäminen ois ärimmäisen epätodennäköstä :ashamed:


Kiitos kokemuksista/tiedoista! :flower:
 
Meillä on aina ollut siirrettävää ivf-hoidon jälkeen, joten ihan varmasti en osaa sanoa. Maksun yhteydessä ollaan kuitenkin saatu maksuerittely, jossa näkyy kaikki kontrollikäynnit, verikokeet, punktio jne. Luulisin että maksu määräytyy sen mukaan miten pitkälle hoidossa on edetty..??

Meillä kävi kerran niin että makasin jo pöydällä pas-siirrossa. Alkio oli kuitenkin fragmentoitunut eikä siirtoa pystytty tehdä. Tästä kerrasta emme joutuneet maksamaan mitään.

Meidän klinikalla on ainakin pakastussopimus aina vuodeksi. Jos akiot käytetään/sulatetaan ennen vuoden kulumista niin rahoja ei saa takaisin. Mielestäni alkionsiirron/sulatuksen onnistumisella ei ole vaikutusta maksuun.

Toivottavasti sait jotain irti tästä :)
 
Oolrait,..eli pakastemaksu menee (heti?) mutta jollei siirtoon päästä niin ei tulis maksua.. se on helpotus koska epäilen vahvasti rupujeni selviämistä pakasteesta.. Siirtomaksuhan se kalliimpi kuitenkin on.
Olis myös loogista ja reilua (jos tässä tilanteessa voi mitään reilua ollakaan..) ettei koko summaa veloteta hoidosta jollei tuoresiirtoonkaan päästä..

Missä te sebu ootte ollu hoidossa, jos haluat kertoa..?

Voikohan ne vaihdella klinikkakohtasesti mistä velotetaan, vai onko niihin jotkut yleiset säännöt?
Onko kellään tietoa Ovumiasta (tai Avasta), miten siellä menetellään?
 
Muistaakseni maksettiin ivf-hoidon jälkeen vuoden pakastuksesta ja sen jälkeen vuoden päästä toisesta pakastusvuodesta. Meillä tuo pakastus on maksanut noin 300/vuosi, ellen nyt ihan muista väärin ja siirto noin 500. Olin kyllä niin iloinen kun ei jouduttu maksamaan tyhjästä, silloin kun alkio ei selvinnyt sulatuksesta.

Me ollaan hoidossa Fertinovalla, muusta ei sitten olekaan kokemusta. Oletteko itse olleet kunnallisella? Mietittekö yksityiselle siirtymistä?
 
Me ei kerran päästy siirtoon kun munasolut ei hedelmöittyneet ja jouduttiin maksamaan ihan vähän. Mutta periaatteessa se hoito oli ilmainen. Luulen kyllä, että tuo voi olla klinikkakohtaista, eli kannattaa kysellä etukäteen mikä on käytäntö.

 
Hei!

Me juuri soitimme viime viikolla ja varasimme ajan Fertinovaan. Olimme ennen hoidoissa naistenklinikalla, siellä ei tuottanut tulosta. Olisi kiva kuulla enenmmän Fertinovasta sebu08:lta tai muilta jotka ollu siellä. Lähinnä kanssa toi hinta kiinnostaa ja että kun meillä on tehty kaikki maailman testit naikkarilla niin alentaako se hintaa? Ja kun meillä tietää että ICSI hoito on paras mahdollinen ja sitten vielä kiinnostaa että siirtäävätkö helposti kaksi alkiota? Naikkari ei sitä tee. Kiitoksia jos joku on vaivautunut vastailemaan mulle :flower:


Tein tutkimus työtä ja totesin parhaimmaks Fertinovan, meille eka käynti lääkäri on Annika. Näinköhän hoidot aloittaavat heti jos kaikki on kunnossa?, meillä onneks kaikki testit yms. on juuri otettu ja tosiaan tiedetään että ICSI on meidän hoitomuoto,
Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!

KK07
 
KK07 ota vaan mukaan kaikki hoitokertomukset mitä sinulla on entuudestaan ensikäynnille. Jos niistä näkyy kaikki kokeet mitä teille on tehty niin luulisi sen nopeuttavan hoidon aloittamista. Meillä alkaa nyt 3. ivf, joka on saman hintainen kuin ensimmäinenkin. Itse hoitoon ei kuulu esim. lakisääteiset hiv ja -hepatiittikokeet vaan kaikki "ylimääräinen" maksaa erikseen.

Muuten ollaan oltu tyytyväisiä Fertinovan toimintaan. Välillä olen miettinyt että millaista olisi mualla, mutta helpompi pysyä tutussa paikassa. Me päästiin heti ensikäynnin jälkeen hoitoon, eikä siihen tarvinnut erikseen jonottaa. Meillä on myös Annika lääkärinä ja hän on toiminut kaikkien 7 siirron ajan tosi asiantuntevasti. Jokainen hoitokerta ja siirto katsotaan erikseen ja mietitään parasta hoitomuotoa. Annika keskittyy oleelliseen, eikä välttämättä höpöttele niin paljon muuta. Viime kerralla olin kuitenkin vastaanotolla tunnin ja hoitosuunnittelun yhteydessä sain purkaa mieltäni omista peloistani ja ahdistuksistani. Hoitajatkin ovat todella sydämellisiä, parhaiten tutuksi ovat tulleet Kristiina ja Riitta. Hekin kuuntelevat aina jos on jotain sydämellä. Meille on siirretty melkein joka kerta 2 alkiota. Annika on kuitenkin käynyt läpi kaikki riskit mitä kaksoisraskaudessa voi olla ja asiaa on käsitelty hänen kanssaan. Ollaan kuitenkin saatu itse päättää passin yhteydessä kun kaksi alkiota on sulatettu, että siirretäänkö yksi vai kaksi.

Toivottavasti tästä oli sinulle jotain iloa. Kuinka pian pääsitte ensikäynnille? Onnea hoitoihin!!!
 
sebu08 kiitos kun vaivauduit kirjottelee =) Oli kiva saada tietoa, kun en oikein ole mistään löytänyt. Sen olen vaa lukenut että Niklasta tuolta on kehuttu. Meillä on aika 4.11 aika nopsaa sai ajan. Joo, pitää ottaa kaikki paperit mukaa, ja niitähän löytyy ja paljon =)

Kiva että siellä siirtäävät kaksi jos niin haluaa. Saanko vielä kysyä sulta että mikä teillä lapsettomuuden syy? Meillä mun endometrioosi, mua leikelty. Jännittää että miten yksityisellä käypi hoitojen kanssa. Viime siirrossa jo kiinnitty mutta ei sit tarpeeks :'( Siirtoja mulle on tehty vaan 4 ja hoitoja saman verran. Ivf hoidot oli hyödyttömiä, vika kerralla tekivät vasta ICSI:n ja se tuotti paremmin tulosta. Mutta sitten kaksi alkiota oli samassa ja ne ei kestänyt sulatusta :'(

KK07
 
KKO7 kiva että saitte niin nopeasti ajan. :) Ollaan käyty muutama kerta Niklaksen vastaanotolla kun Annika ei ole ollut paikalla ja hän on kyllä ihan omanlaisensa persoona. Niklaksella ja Annikalla onkin aika erilainen lähestymistapa ja olen itse pitänyt kummastakin.
Meillä lapsettomuuden syy on oma ärhäkkä endo. Sain juuri viimeksi Annikalta lähetteen uuteen laparaskopiaan Naistenklikinalle. Toivottavasti seuraava hoito kuitekin tärppäisi niin ettei leikkaukseen tarvitsisi mennä. Laparaskopiaa ei kuitenkaan tarvitse tehdä hoidon onnistumisen takia. Annika sanoi että onnistumis% on sama, on syy sitten endossa, miehessä tai josain muussa. Lisäksi minulla on monirakkulaisuutta ja munasolut tosi raakoja ja alkiot aika huonolaatuisia. Tuohan on jo hyvä merkki että sinulla on ollut kiinnittymisyritystä!! :) Ilmoittelehan sitten että miten teidän ensikäynti sujui.
 
Voi harmi sullakin vaivaa endo :ashamed: Mulla sitä tällä hetkellä vain vasemmassa munasarjassa vähän. Kuulemma leikkausta eivät miulle suosittele, koska se heikentäs raskaaksi tulemista, mutta joku toinen lääkäri voi nähdä asian toisinpäin. Toivotaa että lääkärin kanssa ollaan samalla aaltopituudella, koska se meinaa paljon. Meillä oli niin ihana jääkäri ja hoitajat naikkarilla, et ihan ikävä tulee heitä.

Tulen tälle "sivulle" kertomaa miten meillä ensikäynti sujui, toivottavasti hyvin, etteivät passita meitä pois ja sano että "toivoton tapaus", no hehehe ei ne ehkä noin suoraa sano. =)
 
sebu08 no niin nyt on käyty yksityisellä. Kyllä siellä on ihan eri meininki ku julkisella. Tosi hyvä kuva jäi ensikäynnistä ja Annika oli tosi kivan olonen lääkäri, pätevä. Nyt sitten suunniteltiin jo seuraavaa hoitoa, mikä alkaa tän kuun lopussa, nopeen kaavan mukaa + kortisooni. Kortisoonia mulle ei ole koskaan käytetty.. Jänskättää mitä tuloksia tulee. Ei passaa jännittää. Miten noi punktio päivät, niin onko sillo muitakii vai ollaako ainuut? Ja kauan siellä menee? Varmaankin aamusta tapahtuu, vai? Jos vielä jaksaisit kirjotella mulle tosta punktio päivästä.

On kyl kiva kun on sellanen tunne että on hyvissä käsissä, jos nyt sitten rupeis tapahtumaa jotain =) Miten sulla menee hoitojen saralla? Toivottavasti hyvin =)

KK07
 
Meillä oli yksi ivf-kierros jolla yksikään munasoluista ei hedelmöittynyt, eli alkionsiirto ei tullut. Koko homman hinnaksi jäi muistaakseni runsaat 1000 euroa (tosin voi olla että siinä oli jotain tutkimuksiakin mukana). Eli ultrakäynnit ja punktio pitää tietty maksaa jos niissä on käynyt, mutta alkioiden viljelystä ja siirrosta ei tarvitse. Eikä tiettykään tarvitse maksaa mitään pakastusmaksuja jos pakastettavaa ei ole. Kyllä ne siellä klinikoilla tietävät ovatko alkiot sen laatuisia että niillä on mahdollisuuss selvitä pakkassesta, eivät ne ihan rupusia tietenkään pakasta. Mutta saattavat vähän huonompilaatuisen kuitenkin tuoresiirrossa istuttaa (jos parempia ei ole tarjolla).

Käymme siis yksityisellä.
 
KKO7 Kiva, kun pääsette hoitoon jo niinkin nopeasti. :) Annika on kyllä tähän mennessä ollut ainakin meidän kohdalla ammattitaitoisen oloinen ja yksi pieni poikakin saatu Annikan avustuksella. :heart: Annikasta vielä sen verran, että mielestäni hän on "hitaasti lämpenevää" sorttia. Alkuun tuntui että hän suhtautui vähän liiankin asiapitoisesti, varsinkin silloin kun itse oli maassa. Nykyään kun ollaan jo tutumpia niin hänen kanssaan voi jo puhua kaikista ajatuksista liittyen näihin hoitoihin.

Meilläkin on nyt lyhyt kaava + kortisoni. Mulla on se kortisoni nyt toisen kerran käytössä. Punktiopäivät on aina sovittu oman kierron/aikataulun mukaan. Käsittääkseni niitä tehdään lähes päivittäin?? Tällä kertaa punktio tehdään ensi keskiviikkona ja mahdollisia alkioita viljellään aina maanantaille asti. Mielestäni piikitykset aloitettiin tällä kertaa niin että punktio ajoittuisi juuri keskiviikolle pitkän viljelyn takia. Punktioaika on 10.40 ja sekin määräytyi mielestäni sen mukaan että pistänkö illalla vai aamulla ja klinikalla on joku tietty aika milloin "sali" on varattu punktioille (passit sitä ennen tai sen jälkeen). Mielestäni aikaisemmat punktiot ovat myös olleet aamupäivällä. Itse punktiossa on mukana aina ollut Annika ja joku kätilöistä + sitten yksi biologi ottanut vastaan saalista.

Olen nyt pistellyt 7 päivää ja olo on jo aika pinkeä. Vielä pitäisi maanantaina käydä ultrassa ja kestää tämän pallomahan kanssa keskiviikkoon asti. Vähän jännittää tämä pitkä viljely kun sellaista ei aikaisemmin ole tehty. :eek:

Toivottavasti teillä menee hoidot oikein hyvin!! Ja kysele vielä jos jokin mietityttää. :)
 
Huomenta!

sebu08 kiva kun olit vastaillut mulle. Voi ihanaa teillä on jo yksi lapsi, onko hän minkä ikänen? Tuliko monennella hoidolla? Kato heti rupes kysymyksiä pukkaamaa =)

Ai sulla pinkee olo, mulla ei ole koskaan ollut mitään turvotuksia tai yms. hoitojen aikaa piikittelystä tullu, vaikka munarakkulat kasvanu. Mulla oli viime hoidossa 3 päivän viljely ja se oli biokemiallinen raskaus, eli hyvä asia oli että jotain tapahtui ja se oli miun 4 siirto.

Mua mietityttää toi kortisooni? Millane määrä sulla on? Mulla on keskiviikkona aika Annikalle, ultraa ja sit saan reseptit yms. niin mietin et millanene määrähän tota kortisoonia tulee. Ja olen kuulut että se turvottaa?, mut se ei kyl haittaa kun on hyvästä asiasta kyse =) Meillä tosiaan hoitona ICSI. Mulle tuli heti sellanen hyvä kuva lääkäristä, oli tosi asiantunteva ja ihmetteli tätät mun historiaa ja toimintaa mun kohdalla... Mulle tää hoitomuoto on ihan uusi, aina ollu pitkällä kaavalla ja ilman kortisoonia. Jännittää että miten nytten sitten käypi. Lääkäri sanoi että oli pitkä tai lyhyt kaava tulos määrällisesti sama, tarkottaen munasoluja.

Mulla osa punktioista ollu tosi kivuliaita, niin toivottavasti tulla saapi hyvät tropit, esilääkkeet yms. Onko sun mies ollu joka kerran mukana punktiossa? Mulla mies on ollu aina lääkärikäynneilläkin, kun on halunnut tulla mukaa, vaikka olen aina sanonu että ei tarvii =) Ollaa yhes täs jutussa, kirjaimellisesti :LOL: Mutta nyt saattaa tulla muutos kun miehen työ on muuttunut ja mua harmittaa jos joudun punktiossa olee yksin jos mies joutuu ennenmpää lähtee pois.

Toivotaan että sulla on hyvä saalis tulossa ja että kaikki menee hyvin!
Mukavaa viikonloppua :flower:

KK07
 
unohdin vielä kysyä, että oletteko olleet julkisella kertaakaa? Huomasin vaan että niissä suuri ero. Siksi mua harmittaa että ei menty suoraa yksityiselle. Minun päätös oli silloin Naikkari ja mieheni ois halunnut silloin jo yksityiselle.
 
KKO7 Meidän pikkuinen on kohta vuosi ja 10 kuukautta. Toista ollaan toivottu jo siitä lähtien kun pikkuisemme oli vajaa puoli vuotta. Silloin miestä vähän hirvitti että mitä jos tärppääkin luomusti.. turha toivo!! :LOL: Toukokuussa meille sitten tehtiin eka kolmesta epäonnistuneesta passista. Nyt on pakkanen tyhjä ja toivotaan kovasti että tuoresiirto taas onnistuisi.

Ekasta hoidosta en muista pinkeätä oloa, tosin lopputulos oli silloin aika huono. Viimeksi pitkällä kaavalla folleja oli 52 ja nyt mennään lyhyellä kaavalla. Sitä just pelkäänkin nyt kun Annika sanoi että vaikka on lyhyt kaava niin lopputulos voi silti olla suuri. Meillä onkin ongelmana se että monirakkulaisuuden takia tavaraa tulee, mutta huonoa sellaista.

Kortisonia napsin 0,75mg päivittäin. Siitä en ole huomannut mitään ihmeempää oiretta. Voipi olla että se on turvottanut, tosin näytän muutenkin jo niin turpealta että en tiedä minkä sen suurimmaksi osin aiheuttaa. :LOL:

Punktiot on mullekin ollut kivuliaita, mutta syy siihen on se että omalla kohdalla mennään paikallispuudutuksella ja ihan minimilääkityksellä. En siedä mitään voimakkaita kipulääkkeitä ja vaihtoehtona on kärvistellä punktio tai oksentaa kaksi päivää. Kannattaa varmasti kuitenkin pyytää kaikki kipulääkkeet mitkä vaan irti lähtee. Turhaa sitä kipua tuntee jos kerran helpotusta on mahdollisuus saada. Meillä on myös mies ja poika aina kun vaan mahdollista mukana. Toivotaan että miehesi pääsee tälläkin kertaa mukaan. =)

Mentiin alunperin suoraan Fertinovaan. Konsultoin silloin kirurgia joka oli leikannut minulta jo kerran endon ja oli sitä mieltä että kannattaisi kääntyä lapsettomuushoitoihin, koska siinä olisi kaksi kärpästä samalla iskulla. Hätänen kun olen niin en olisi malttanut jonottaa naistenklinikalle niin pitkään. :LOL:

Tsemppiä keskiviikon käyntiin!!! Ehkä törmätään, jollei pikku täystuhomme ole punktion aikana ehtinyt tuhota koko klinikkaa. :LOL:
 

Kiitti taas vastauksista.

Hillitön määrä sulla on tullu noita folleja 52!!! Uskomaton määrä =) Mulla tulee aina noin 12-14. En oo hyvä hautoja :LOL:

Meillä on ongelmana tää mun endometrioosi, jota leikattiin pois suolistosta, lantiolta ja emättimestä. Onneks ei munasarjoista tai kohdusta. Nyt on toiseen munasarjaan tullut vähän endoa, mut kuulemma tosi vähän, eikä kannata leikata.

Joten jos keskiviikkona iltapäivällä on Fertinovan ovissa laput että "suljettu remontin vuoksi" niin tiedän ketä syyttää :LOL: :LOL: Eihän sitä tiedä jos vaikka törmätää jos vielä iltapäivällä pyöritte siellä :) Just tänää puhuttii mieheni kanssa että jos edes yksi lapsi saatas niin oltas iki onnellisia, enkä enää kyllä jaksas näitä hoitoja!! Sä olet kyl tosi reipsas kun vielä jaksat hoitoja =)

Pidän sulle ke peukkuja! Ja please älä anna sen pikku ihanuuden tuhota koko paikkaa :LOL: :LOL:

KK07
 
Mä olen joskus miettinyt tota kun ihmiset tuo lapsiaan lapsettomuusklinikalle pyörimään, että onkohan se ihan viisasta.

Siltä kantilta ajateltuna, että kun siellä on paljon sellaista porukkaa joilla ei todellakaan ole sitä ensimmäistäkään ja muutenkin tunteet voi olla joskus pinnalla siellä, erityisesti punktiossa ainakin itsellä. Sitten sen ajan kun odottaa vastaanottoa niin katselee kun onnelliset vanhemmat leikkii lapsensa kanssa siellä. Itselle on ainakin joskus tullut sellainen olo, et miksi toi piti tuoda tänne, tää ei ole sen paikka.. Missä tahansa muualla en välitä vastaavasta, mutta toi lapsettomuusklinikka on sellanen paikka, missä en heitä halua nähdä.
 
KK07 Toivon kovasti että ollaan jo puolilta päivin päästy kotiin punktion jälkeen. Toivon teille koko sydämestäni onnea hoitoihin ja pientä tuhisiaa vierellenne. :heart: Olemme kiitollisia joka päivä siitä että meille on annettu lahjana pieni elämän ihme. Kannamme kuitenkin suurta huolta hänen menettämisestään eikä hoitojen ja lapsettomuuden jättämät jäljet varmasti häviä täysin koskaan. Nyt toivomme kovasti pienelle sisarusta, jottei hänen tarvitsisi aina ihan yksin leikkiä.

HippuHappu kysyimme hoidot alottaessamme että voimmeko ottaa lapsemme mukaan vastaanotolle, koska meillä ei tässä kaupungissa ole isovanhempia hoitamassa pientämme päiväsaikaan. Vastaus oli että ilman muuta, on vaan piristävää saada lapsia lapsettomuuskliniikalle!!! Välillä kyllä surettaa se, että toista yrittäessä oma onnistuminen, suurin lahja maan päällä pitäisi piilottaa ja siitä ei saisi olla iloinen. Tämä toinenkin kerta on kyllä vaikea, ja tuskinpa se tästä koskaan helpottaa. Usko pois, ne onnelliset vanhemmat jotka klinikalle leikkii lapsensa kanssa tietää tasan miltä sinust tuntuu!!!!
 
Se, että se ei haittaa lääkäriä, ei tarkoita ettei se haittaisi muita potilaita. Ei kai kukaan ole sanonut, että lapsi pitäisi piilottaa, eikä siitä saisi olla iloinen. Mutta mun mielestä lapsettomuusklinikka ei ole sopiva paikka, enkä usko olevani ainoa tätä mieltä oleva.
 
HippuHappu Sehän tässä näiden hoitojen kanssa kamppaillessa on, että vaikeaa tämä on, vaikka asiaa katsoisi miltä kantilta.. Varmasti joku pahastuu aina, ja itsekin pahoittaa mielensä toisten iloisista vauvauutisista. Tosiasia tällä hetkellä on se että hoidoissa käymme ja lapsi pitää hoitaa sinäkin aikana. Elämme sen mukaan mitä meille on sanottu ja usko pois, teemme parhaamme ettemme näytä "liian onnellisilta" klinikalla.. tosin se tulee aika luonnostaan kun saa kuulla huonot uutiset toistuvasti.

Ja muistan vielä sen ajan kun yritettiin ensimmäistä.. katselin kerran ätiä ja poikaa odotustilassa ja muistan ainakin kerran ajatelleeni, että toivoa on kun onnistumisen näki konkreettisesti.
 
Jos kans saan tulla kommentoimaan tota lapset klinikalla-juttua..

Mun mielestä ne lapset tuo sitä iloa sinne klinikalle, sen takiahan mekin siellä käymme että saamme sellaisen pienen ihanuuden!!!!! Niistä ei todellakaan ole haittaa siellä! Juuri niihin tiloihin tarvitaa iloisuutta ja sitähän ne lapset tuopi.

Minä en itse koskaan ole ollut kateellinen toisille jos ovat saaneet lapsia, se ei ole minulta pois, päin vastoin olen onnellinen että toiset niitä saavat! Täytyy vaan olla iloinen toisten puolesta, vaikka niitä lapsia klinikalla näkyykin! Itse olen ainakin =)
 

Yhteistyössä