yksityiseltä julkiselle

Onko kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta:

Olin julkisella puolella jonossa hoitoihin, en jaksanut odottaa ja käännyin yksityisen puoleen. Julkiselta tuli sitten aika ensikäynnille, jouduin siirtämään sen koska olin matkoilla silloin. Yksityisellä tehtiin eka inssi, siellä lääkäri totesi että koeputkihedelmöitys tehtäisiin sitten julkisella.
Onko onnistunut tälläinen "siirto" helposti?(sain hieman huonoa kohtelua, kun jouduin siirtämään ensikäynnin)
 
Me aloitettiin tutkimukset ja hoidot yksityisellä. Jotenkin oli käsitys, että olisi pitkätkin jonot julkisella. Enkä kyllä suoraansanoen kehdannut hakea lähetettä paikallisesta terppakeskuksesta (tuttuja kun ovat kaikki). Keväällä siis tehtiin kaksi inssiä yksityisellä. Kun homma alkoi tuntua aika kovasti rahapussilla ajattelin pyytää lähetteen julkiselle. Yllätys oli aika suuri, koska ajan saimme n.2kk lähetteen laittamisesta. Julkisella tehtiin keväällä vielä kolmas inssi. Nyt syyskuussa kävimme ivf suunnittelussa ja marraskuussa olisi eka ivf. Minusta siis aika nopeaa toimintaa ja tuossa sotki vielä kesän sulut ym. Hoidot meillä jatkuu samalla yksityisellä klinikalla, koska sairaala ostaa palvelut heiltä.
 

Yhteistyössä