yksinodottajat

Odotin kolme viimeistä kuukautta yksin esikoistani ja toukokuussa sain tytön. Kaikkein pahinta oli purkaa yhteinen koti ja lähteä. Onneksi minulla oli koira, helpotti yksinäisyyttä. Synnytin yksin, se oli kaunis ja vahvistava kokemus. Ensin minua harmitti kun tiesin että synnytän yksin eikä minulla ollut miestä vierellä, ei ketään tukena tai ketään kenen kanssa jakaa sellaista kokemusta! En halunnut mennä synnytysvalmennukseenkaan, pelkäsin yksinäisyyttä muiden parillisten keskellä. Nyt olen tajunnut etten koskaan ollut yksin.. minulla oli perheeni vaikka toinen jäsenistä olikin vielä masussa. Se on vain vähän erilainen, minä, tyttö ja koira! Synnytys on kokemus jota ei mielestäni voi jakaa oli mies tai ei, sen voi kokea vain itse juuri sillä hetkellä, se on ainutlaatuinen kokonaisvaltainen kokemus joka ei milloinkaan toistu. Elämä ei oikeastaan oo muuttunut entisestä, baarilaukku vaihtui vaippakassiin
Yksin olen pärjännyt loistavasti, elämää parhaimmillaan! Pelkäsin turhaan.. Luottakaa itseenne, kaikki järjestyy. :hug:

 

:hug: :hug: :heart: