V
vierailija
Vieras
Alan oikeesti olla jo epätoivoinen. En tiedä mistä tätä alkaisi edes selittämään.
Ongelma on siis, että olen erittäin yksinäinen, minulla ei ole ystäviä enkä viihdy työpaikallani.
Olen jo pitkään yrittänyt ns aloittaa alusta. Ala-aste ei sujunut, oletin asioiden olevan paremmin yläasteella, no ei ollut. Yläasteella mukaan elämään tuli myös ahdistus ja masennus, pahimman tästä olen jo selättänyt. Luulin, että meno täysin uuteen lukioon auttaisi tilanteeseen on, mutta ei. Minulla ei koko lukioaikanani ollut ystäviä ja kiusaaminen sekä hyljeksintä jatkui myös tänne. Istuin aina yksin ruokalassa ja vapaa-aikani vietin kotona tai valmennuksen parissa. En päässyt ekalla yrittämällä korkeakouluun joten se siitä kolmannesta uudesta alusta. En vain enää osaa sanoa mikä minussa on vikana. Ainoa ote tällä hetkellä elämässäni on, että olen suhteellisen hyvä valmentaja omassa lajissani jota harrastin ala-asteen lopulta aina lukion puoliväliin saakka. Silti täältä minulle ei ole tullut kavereita. Tämän lisäksi sain nyt töitä, joita odotin innolla, mutta nykyään ahdistus tästäkin ja pelkkä ajatus aiheuttaa jo paniikkia. En tiedä mikä minussa on vikana, kun enää en oikeasti viihdy kuin kotonani.
Olen miettinyt uutta harrastusta mutta näin yli 18 vuotiaana on aika vaikeaa enää saavuttaa mitään ainakaan urheilun parissa. Oman lajini pariin en voi enää palata. Olen kuitenkin iloinen ja sosiaalinen ihmisten parissa, mutta mitkään suhteet eivät etene pintaa syvemmälle. Tutustun siis ihmisiin helposti, mutta suhteet eivät vain etene. Minussa on tässä kohtaa pakko olla jotain vialla, olenko tuomittu koko loppu elämäkseni olemaan ilman ihmissuhteita? En vain tiedä enää mitä tehdä asioiden eteen.
Ongelma on siis, että olen erittäin yksinäinen, minulla ei ole ystäviä enkä viihdy työpaikallani.
Olen jo pitkään yrittänyt ns aloittaa alusta. Ala-aste ei sujunut, oletin asioiden olevan paremmin yläasteella, no ei ollut. Yläasteella mukaan elämään tuli myös ahdistus ja masennus, pahimman tästä olen jo selättänyt. Luulin, että meno täysin uuteen lukioon auttaisi tilanteeseen on, mutta ei. Minulla ei koko lukioaikanani ollut ystäviä ja kiusaaminen sekä hyljeksintä jatkui myös tänne. Istuin aina yksin ruokalassa ja vapaa-aikani vietin kotona tai valmennuksen parissa. En päässyt ekalla yrittämällä korkeakouluun joten se siitä kolmannesta uudesta alusta. En vain enää osaa sanoa mikä minussa on vikana. Ainoa ote tällä hetkellä elämässäni on, että olen suhteellisen hyvä valmentaja omassa lajissani jota harrastin ala-asteen lopulta aina lukion puoliväliin saakka. Silti täältä minulle ei ole tullut kavereita. Tämän lisäksi sain nyt töitä, joita odotin innolla, mutta nykyään ahdistus tästäkin ja pelkkä ajatus aiheuttaa jo paniikkia. En tiedä mikä minussa on vikana, kun enää en oikeasti viihdy kuin kotonani.
Olen miettinyt uutta harrastusta mutta näin yli 18 vuotiaana on aika vaikeaa enää saavuttaa mitään ainakaan urheilun parissa. Oman lajini pariin en voi enää palata. Olen kuitenkin iloinen ja sosiaalinen ihmisten parissa, mutta mitkään suhteet eivät etene pintaa syvemmälle. Tutustun siis ihmisiin helposti, mutta suhteet eivät vain etene. Minussa on tässä kohtaa pakko olla jotain vialla, olenko tuomittu koko loppu elämäkseni olemaan ilman ihmissuhteita? En vain tiedä enää mitä tehdä asioiden eteen.
