Nippe, ehkäpä vika on juuri siinä että olet liian ylimielinen ja suvaitsematon! Kaikki eivät välttämättä ensitapaamisessa tai myöhemminkään vielä tahdo puhua kuin pinnallisista asioista se ei tarkoita, että ko. Henkilö olisi tyhmä tai pinnallinen yms. Itsekkin puhun tuttujen kanssa pinnallisista ja vähän typeristäkin asioista, ja ystävien kanssa osaan puhua järkevistä/syvällisemmistäkin asioista. En kuitenkaan heti ensinäkemällä. Et voi olettaa, että kun tapaat uuden ihmisen, häntä kiinnostaisi heti jutella kanssasi muutakin kuin smalltalkia
Tietysti mä oletan, että ihminen ensitapaamisella tekee mulle täydellisen selvityksen seksuaalisesta suuntautumisestaan, intiimihygieniansa tasosta, isäsuhteestaan ja äänestyskäyttäytymisestään aikuisiällä. Tässä sulle internetkeksi, hlicxg, pääsit välittömästi psyykkeeni sisään.
Eiku.
Olisko mahdollista, että kyllä mäkin ensitapaamisella heitän herjaa esim. säästä (tai vastaavasta kansantajuisesta aiheesta), mutta kun KAHDEN VUODEN TUNTEMISEN jälkeen puheenaiheet ei ole edistyneet mihinkään, niin alkaa ymmärrettävästi turhauttaa.
Kaikki ei tule kaikkien kanssa toimeen. Voin varovaisesti arvioida, että en tulis sun kanssa juttuun. Ihan siksi, että sä melko ylimielisesti ja suvaitsemattomasti kuvittelet itseoikeudeksesi tehdä luonnearvioita ihmisestä, joka tuli tänne antamaan vertaiskokemuksia yksinäisyydestä. En kokis mitään elämää isompia antipatioita sua kohtaan, mutta jos sulla ei ole useammankaan tapaamiskerran jälkeen kykyä keskustella kuin vanilja-tason smalltakia ja kokea jalustaltasi oikeudeksesi arvostella itsellesi täysin tuntemattomia ihmisiä, niin meidän ystävyys ei nyt ollut meant to be. Kumpikaan ei häviä mitään.
Ja trust me. Pidän sosiaalisesti yhtä tökerönä sitä, että ei jätetä ensitapaamisen jälkeen mitään mielikuvituksen varaan. Esimerkkinä entinen naapurini, joka ensimmäisellä kahvituskyläilyllä alkoi avautua narsistisesta isästään ja omista mielenterveysongelmistaan. Tajusin jo ekan visiitin jälkeen, että ko. tyyppi tarvitsi terapeuttia eikä kaveria. Pidin kuitenkin sivistyneet moikkausvälit naapuriini ja tilanteen vaatiessa kyselin välillä kuulumisiakin. Naapuri piti tätä löyhää sosiaalista linkkiä välillämme ystävyytenä. Kun muutin toiselle puolelle paikkakuntaa, niin naapuri ilmoitti minulle Facebookissa katkaisevansa kaveruutemme, koska en ollut ollut tekemisissä. Naapuri oli autuaan tietämätön muutosta ja raskaudestani, koska kas kummaa, ei ikinä kysynyt minun elämästäni mitään. Halusi itselleen vain henkisen likaämpärin, johon kaataa lapsuudesta käsisttelemättömäksi jäänyttä sontaa.
Tuollaistakaan "ystävyyttä" en kaipaa.
Eli edelleenkin on mulle jäänyt mysteeriksi, että missä on täyspäiset ihmiset omalla paikkakunnallani. (Ja joo, on mussakin vikaa vaikka pienen kylän tarpeisiin, mutta myös sen verran häpyä ja etikettiä, etten ensitreffeillä kaikkea paljasta.)