Yksinäiset äidit pinoon!

[Chippy]

Nyt kertomaan ja avautumaan tänne näin!

muut yksinäiset äidit? Saan kyllä aikani kulumaan vauvan kanssa, joka on nyt puolivuotias. Nyt olen alkanut kyllästyä tähän yksinäisyyteen. Miehen iltavuorot on kaikista kamalimpia. Oon vissiin jotenki masentunu tässä kun ei jaksa tehdä mitään. Mitään siivota, just ja just vauvan hoitaa, kylvettää ja olla mut mikään muu ei kiinnosta. On ollut ennen raskautta paha masennus enkä halua sitä uudestaan, yritän estellä sitä mutta tulee vain ajatus että Ei Jaksa.


Alkaa kämppä olla aika sietämättömässä kunnossa..eihän tuo mieskään jaksa yksin siivota..jotain pientä ehkä..

Rakastan kyllä vauvaani yli kaiken mutta olen vaan itkuinen ja surullinen ja vihastun helposti pienestäkin asiasta..

Lapsen muutama kummi jaksaa käydä ehkä kerran viikossa, joskus harvemmin, omat kiireet heillä..kävisivät muuten kyllä varmasti useammin..

Nopsasti tässä vaan kirjottelin kun vauveli tuossa vaunuissa vieressä kitisee..

Kertokaa miten siellä menee.

 

[mursku]

Ehkä mäkin uskaltaudun. Asustellaan kaksin 10kk ikäisen tytön kanssa. Isän kanssa seurustellaan, mutta saas nähdä kuinka kauan.. Hän ei raskausaikana ollut lainkaan mukana, toisalta tuntuu että sillon oli helpompi, kun ei tarvinnut suhteesta murehtia..
Täälläkin suunnalla kämppä on aika karseen näkönen :/ Tuntuu just ettei vaan jaksa tehdä mitään, päivällä kun yrittää tiskata niin neiti tulee jalkoihin kitisemään. On kyllä sillain kovin helppo vauva ollut, se on auttanu tosi paljon. En mä yksin varmaan muuten jaksais.. Toki menee välillä hyvinkin, tänään käytiin kävelyllä niin tuli tosi hyvä mieli että jakso raahautua. Et kannattaa vaan repiä ittensä liikkeelle.. Voimia!

Onks sielä suunnalla mitään äiti-lapsi kerhoja tms? Täällä ois mut en oo uskaltautunu mukaan, ehkä täytyis..

 

[Elämänlanka]

Mulla taas sellainen tilanne, että lapset lentäneet pesästä. Kaksi jo täysi-ikäisiä ja opiskelemassa eri paikkakunnilla. 16 v. opiskelee myös toisella paikkakunnalla ja asuu viikot koulun asuntolassa. Poika 13 v. "joutui" tai pääsi joulukuun alussa perhekotiin. Yläkoulun alkaessa joutui vääriin porukoihin ja päätettiin reagoida nopeasti ennen kuin jotain pahempaa tapahtuu. Toivotaan, että pojan oma tahto ja järki kasvaa ja uskaltaa sanoa EI kun kaverit houkuttelevat töllön töihin. Vaikea ratkaisu tämä oli ja on edelleen mutta pojan parasta yritän ajatella. Nyt sitten yritän totutella arkeen yksikseni. Tilannetta pahentaa vielä se, että olen sairauteni vuoksi eläkkeellä eli edes työ ei tuo rytmiä ja sisältöä päiviin. Jotain täytyisi keksiä, mutta mitä? Tosi yksinäiseksi tunnen itseni...

 

[mursku]

Olisko joku uus harrastus? Hienoa, että ajattelit poikasi parasta vaikka se itselle vaikeaa onkin. Isoja päätöksiä joutuu tekemään :|

 

[Elämänlanka]

Syksyllä ajattelin mennä kansalaisopistolle kieliä opiskelemaan. Espanjaa olen lukenut aiemmin ja ja japani kiinnostaisi jos kurssi alkaa. Toisaalta, olen ollut 22 v. kotiäiti ja viimeiset 10 v. yh (miehestä ei juuri tukea ole ollut) niin ajattelin nauttia tästä nyt, kun voin ja saan tehdä omia juttujani, just sitä mitä mieli tekee. Ajattelin kaivaa ompelukoneen pölyttymästä. Mulla on kiva liivimekon ohje. Sitten ajattelin tehdä Suomi-kierroksen ja käydä tapaamassa eri puolilla maata asuvia ystäviäni. Alkuun tuntuu vaan niin vaikealta totutella tähän omaan aikaan. Ja tuleehan ne laspet usein viikonloppuisin äitiä moikkaamaan.

 

[mursku]

On varmasti vaikeeta olla yksin, vaikka toisalta ehkä sitä on joskus kaivannutkin, ei vaan osaa ottaa sitä iloa irti. Kivalta kuulostaa sun suunnitelmat, lähde ihmeessä kiertelemään Suomea. =)