Yksinäinen

[,......]

On kyllä surullista ettei enää ole ystäviä, ei sellaisia ihmisiä joiden seurassa voisi olla oma itsensä.

Kavereista on lapsien myötä tullut täydellisiä besserwissereitä, yksikin menettää hermonsa ja loukkaantuu jos minun 5v sanoo jotain vähän hölmöä.Tämä ystävä pitää lastani selvästi ikäistään vanhempana ja vaatii häneltä ihan outoja asioita. Lisäksi hän jatkuvasti vertaa minun lastani samanikäiseen sukulaislapseensa. Omaa lastaan hän taas pitää selvästi ihan liian pienenä kun hänen kanssaan ei voi maalata, ei leipoa, ei tehdä ruokaa, ei kotihommia, kun hän on vielä niin pieni. On 3v.
Toinen kaveri pyytää neuvoja asiaan kun asiaan ja kun jotain sitten yritän auttaa niin johan tulee että ei me noin toimita, me tehdään näin. Miksi siis edes kysyä neuvoa jos kuviot ovat selvät?On lisäksi vielä sellainen kaveriporukka jossa minä olen ensimmäisenä tullut äidiksi. Kun minä odotin toista he ekaa, en saanut puheenvuoroja vaan ne keskeytettiin, minua ei kuunneltu eikä neuvoilleni annettu mitään arvoa.Nykyäänkin sama meno jatkuu, heittelevät sitten niitä minun neuvojani ikäänkuin ominaan eteenpäin.

Olisipa joku joka ymmärtäisi minua. Yksinäinen olen, näennäisesti kun minulla on paljon kavereita mutta ei yhtään sellaista joka ei saisi v-käyrääni nousemaan.

Vika on varmasti minussa.