Yksinäinen vaikka perhe...

[Aurora]

Tunnen itseni yksinäiseksi vaikka minulla on avomies, 2 lasta, mukava koti ja mukava työpaikka. Olen ollut naimisissa hyvin väkivaltaisen miehen kanssa, avioliitto päättyi väkivaltaan joka "huipentui" miehen itsemurhaan. Siitä on jo vuosia.. Lapset ovat tästä vaikeasta avioliitosta. Nykyisen mieheni kanssa olen onnellinen, emme vain työmme puolesta (mol. vuorotyössä) ehdi viettää paljoa aikaa yhdessä. Lisää pahaa mieltä suhteeseemme toi lapsettomuus. Olisimme halunneet yhteisen lapsen, mutta edes nykypäivän tekniikka ei voi meitä auttaa, mies ei voi "saada" omia lapsia. Kaikki on kuitenkin ihan hyvin. Minulla harrastuksena hevonen ja liikunta. Koen itseni vain yksinäiseksi. Elämä on jotenkin kovettanut minut vastoinkäymisillään, etten kai laske ketään lähelle ja siksi erakoidun. Mutta onkohan tästä ulospääsyä? Kokeeko kukaan muu olevansa yksinäinen vaikka oikeasti läheisiä ihmisiä on ympärillä?

 

[yksinäisyydestä]

En ole selvännäkijä vaikka viihdynkin Ellien Kristallipallopalstalla.

Pallopalstalla kirjoittelee melko usein nimimerkki Aurora. Sama nimimerkki kuin sinulla, mutta luulisin Auroran rekisteröityneen nimimerkillään.

Monta muutakin ihanaa auttajaa olen oppinut tuntemaan vuosien saatossa pallopalstalla. Siellä on näköjään kiitosketju. On niitä ollut ennenkin.

Maalaisjärjellä ajatellen luulisin, että tunnet yksinäisyyttä vaikean avioliiton takia. Menneisyyden haamuja on ehkä vieläkin kaapissa.
Oletko käynyt terapiassa ongelmiesi takia?

Harrastat hevosia. Minusta se on erittäin tervellistä traumojen hoitoa.
Elämäsi on hyvin. Ehkä sen takia uskallat nyt käsitellä vaikeita asioita.

Jos mies ei voi saada lasta kanssasi, niin ei se ole este lapsen tulolle.
Mistähän se eduskunta koko viime kevään keskusteli. Hedelmöityshoidosta, parisuhdelaista.... Adoptio, sijaisperhetoiminta. Vaihtoehtoja on paljon.

Olet mielestäni toipunut hyvin, kun uskallat suunnitella äitiyttä.
Minä en sellaista ajatellut avioeron jälkeen. Taisi jo ikäkin olla esteenä.

Vaikutat ihan sosiaaliselta Elliltä etkä eristäydy omaan maailmaasi.
Kirjoitithan tänne Elleihinkin erittäin avoimen kirjeen.

Meistä jokainen kokee joskus yksinäisyyttä. Minäkin olen ensi viikon täysin yksin enkä ole siitä moksiskaan. Lomalla yksin ja kuitenkin olen paljon ihmisten kanssa työn puolesta. Teen kahta työtä rahankin takia.

Olen liiankin puhelias ja yritän kontrolloida liikaa puhetta.
Äsken minulla oli erittäin hyvä testitilanne miten osaan pitää suuni kiinni.
Jos haluat lukea jutusta, niin käväise Ellit 50+ palstalla. Kirjoitin tarinan häähössötys viestiketjuun nimimerkillä Tuulimarialle.

Näiden nettikirjoitusten kanssa kannattaa olla varovainen. Ellejä on joka junaan ja jotkut satuttavat pahastikin kirjoituksillaan.

Suosittelen lämpimästi Iltalehden Sofian sohva-terapiapalstaa.
Tuon tervepäisempää terapeuttia saa hakea kaukaa.

 

[toinen]

Kaikilla meillä on omat yksinäisyyden tunteemme. Mitä pahemmin elämä on kolhinut, sitä yksinäisemmäksi ja erilaisemmaksi itsensä tuntee. Muut kun eivät voi ymärtää tietää tunteita, joita käymme läpi. Sitä tuntee olevansa kummajainen muiden seassa, vaikkeivät muut sitä näe niin, eivätkä tiedä mitä itse ajattelee. Muutama hyvä ystävä, joka pysyy vierellä kolhi elämä miten tahansa, auttaa. Edes yksi ystävä, jolle vio puhua juuri niin miltä tuntuu ja mitä onkokenut, ja joka ei silti tuomitse tai katso pitkin nenänvarttaan, vaan ymmärtää, tukee, nauraakin yhdessä, on pelastus tuosta umpiosta. Etsi sellainen, netistä, livenä, tai vaikkapa purat tuntojasi psykologille; he taatusti osaavat asennoitua oikein.

 

[mies]

Minusta sinun olosi voi johtua sinun elämäsi intensiivisyydestä. Sinulla on vuorotyö, lapset, paljon ihmisiä ympärilläsi, hevonen, vastoinkäymisiä. Samoin miehesi on vuorotyössä, pettynyt lapsettomuuteensa ja varmaankin hänenkin elämänsä täyttyy kaikella. Sitten väsyttää ja seuraavaksi ongelmia aletaan hakea ihmissuhteista, eikä tajuta, että elämä on liian täynnä, voimavarat ovat lopussa ja kun kaikille pitäisi vain antaa...

Voimia, ymmärrä itseäsi.

 

[yksi muiden joukossa]

Minusta sinun olosi voi johtua sinun elämäsi intensiivisyydestä. Sinulla on vuorotyö, lapset, paljon ihmisiä ympärilläsi, hevonen, vastoinkäymisiä. Samoin miehesi on vuorotyössä, pettynyt lapsettomuuteensa ja varmaankin hänenkin elämänsä täyttyy kaikella. Sitten väsyttää ja seuraavaksi ongelmia aletaan hakea ihmissuhteista, eikä tajuta, että elämä on liian täynnä, voimavarat ovat lopussa ja kun kaikille pitäisi vain antaa...

Voimia, ymmärrä itseäsi.

Hienosti sanottu. Minä löysin itseni tuosta, vaikken alkuperäinen kirjoittaja olekaan.

 

[mies]

Ole hyvä. Minä yritän hakea selityksiä läheltä, niistä yksinkertaisista asioista, kun monta kertaa sorrumme ajattelemaan liian vaikeasti.

 

[JJ]

Keskusteluapu voisi auttaa, jos tuntuu siltä, että ajatuksesi kiertävät kehää, eikä niissä tunnu olevan ulospääsytietä. Jo 1-2 keskustelukertaa voisi saada ajatuksia uusille urille.

On mahdollista, että et ole ihan kaikkia menneisyyden solmuja saanut auki riittävästi. VOi myös olla, että et ole oikein toipunut pettymyksistä. Helposti esimerkiksi lapsen saaminen koetaan jonkunlaiseksi täyttymykseksi, vaikka se parisuhdekin voi olla ihan hyvä ilman lasta.

Oletko jutellut miehesi kanssa, mitä haaveita hänellä on? Onko vauva se ehdoton haave? Entä adoptio tai keinohedelmöitys luovutetulla spermalla (esim. jos hänellä on veli, niin hänen spermallaan saisi geneettisesti "oikeantuntuisia" lapsia)?

Annatko itsellesi aikaa levätä? Monella suomalaisella kuten itsellänikin on taipumusta alakuloon ja sitä melankoliaa saattaa luulla masennukseksi erityisesti, jos on kovin herkkä. Elämä ei millään ole aina iloista karnevaalia, vaan sitä ihan tavallista arkea. Voisiko olla niin, että olet pitkästä aikaa elämässä ihan tavallista onnellista arkea ja kuitenkin tuntuu siltä, että asiat pitäisi olla vielä paremmin?

Jos asiat ovat hyvin, mutta omassa päässä ahdistaa, niin käy juttelemassa vaikka lääkärille, niin hän voi laittaa lähetteen, niin pääset juttelemaan jollekin asiantuntijalle. Joskus voi olla ihan pienistä asioista kiinni se, että tuntee itsensä onnelliseksi eikä kaipaa jotain parempaa, jotain ihanampaa jotain enemmän. Iso osa asioista on omista ajattelumalleista kiinni. Joskus apua voi tuoda sekin, että osaa asennoitua asioihin oikein.