Hei!
Onko muita äitejä, jotka kokevat olonsa yksinäiseksi vaikka ovat parisuhteessa? Meillä o n 3kk vanha vauva, jonka kanssa vietän päivät kun mies on töissä 9tuntia päivästä. Lisäksi hän käy 2-4 krt viikossa iltaisin harrastamassa noin 2 tuntia. Harrastaminen on ok ja sen vielä kestän, mutta lisäksi hän on käynyt joka toinen viikonloppu kavereiden luona koska "kaipaa miespuolista juttuseuraa" tai "pää hajoaa kotona". Onko mielestänne liikaa pyytää, ettei mies viettäisi niin usein lauantaisin 20-03 aikaa kavereidensa kanssa? Koen oloni hirvittävän yksinäiseksi, vaikka vauvan kanssa onkin puuhaa. Kaipaan parisuhdetta, hellyyttä, läheisyyttä ja juttuseuraa sekä tietenkin toista kantamaan vastuuta lapsen hoidosta.
Minusta tuntuu, että mies on kotona vain kun häntä itseä huvittaa eikä juuri ajattele asioita minun näkökulmasta. Tunsin samoin jo raskausaikana - viikonloppuillat sain aina keksiä omaa tekemistä. Jos hän onkin kotona niin surffaa netissä tai skypettää kavereille. Voiko miestä vaatia olemaan enemmän kotona vai onko hällä ns oikeus käydä "tuulettumassa" vaikken minä pääse minnekkään? Onko ajatusmaailmani itsekäs vai onko äideillä oikeus vaatia, että isät panostavat töiden jälkeen vauva-arkeen?