Yksinäisen joulu--- täällä mä äsken itkeä pillitin taas

Olin päöivällä juhlimassa joulua vanhempieni luona ja siellä oli myös veljeni perheineen. Ihan kivaa oli juu, mutta jotenkin taas iski naamalle tyytymättömyys omaan vanhapiian elämään. Tuli tosi paha mieli seuratessa sitä perhe-elämää, lapset onnessaan näyttelee lahjojaan veljelleni ja hänen vaimolleen ja isovanhemmat ihastelevat vauvaa. Tunnen olevani todella ulkopuolinen välillä lähisukuni seurassa, olen se outo kolmekymppinen vanhapiikatäti. Lähdinkin aika nopeasti heti jouluruuan jälkeen takaisin tänne omaan kämppääni, yksin tyhjentämään suklaarasiaa ja katsomaan rikossarjoja ja vellomaan itsesäälissä.

 

:hug:

 

Varmaa muakin harmittais olla ainut perheetön.. Mutta viettäisin silti aikaa lapsuuden perheen kanssa ja iloitsisin sisarusten perheistä. Ette taida olla hirveän läheisiä.

 

Jos yhtään lohduttaa niin ei se joulu herkkua ole perheellisellekään. Itse olen rättipuhkiväsynyt ja lapsilla meno päällä ainavaan. Ois ihana olla rauhassa yksin mussuttamassa suklaata. Tsemppiä!

 

Varmaa muakin harmittais olla ainut perheetön.. Mutta viettäisin silti aikaa lapsuuden perheen kanssa ja iloitsisin sisarusten perheistä. Ette taida olla hirveän läheisiä.

No olenhan mä iloinen veljeni puolesta, että on saanut oman perheen ja on ilmeisen onnellinen. Meillä on hyvät välit, mutta ei olla ihan hirveän läheisiä, nähdään vain muutaman kerran vuodessa kun asuvat sen verran kauempana. Itse asun vanhempieni kanssa samassa kaupungissa.

 

Ois kiva vaihtaa yhteystietoja.

 

Itsekin itkeä pillitän pääni sisällä, vaikka perheellinen olenkin. Että ei se nyt aina näinkään ole yhtä juhlaa välttämättä, vaikka päällisin puolin kaikki näyttääkin varsin priimalta.

 

Itsekin itkeä pillitän pääni sisällä, vaikka perheellinen olenkin. Että ei se nyt aina näinkään ole yhtä juhlaa välttämättä, vaikka päällisin puolin kaikki näyttääkin varsin priimalta.

Mikäs sinua itkettää?

 

Mikäs sinua itkettää?

Miehet.

 

Miehet.

Joskus ne vaan on niin ärsyttäviä, kyllä!

 

Miehet.

Tuo ukkohan se muakin itkettää. Mutta en näytä sille kuinka kovasti itkettää, tietää se muutenkin että se ottaa mua pattiin ja lujaa.

 

[QUOTE="vieras";22739741]Ois kiva vaihtaa yhteystietoja.[/QUOTE]

Tää mulleki tuli mieleen. Meillä ei ole sukulaisia tai ainakaan niitä ei näy. Yksi lapsi on ja sekin melkein teini. Mä olen niin totaaaaalisen kyllästynyt jouluruokaan ja lahjoihin, että kyllä olis kiva vaikka meseillä jonkun ihan oikeesti ihan yksinäisen kanssa. Olis meinaan asiaa ja juttua.

 

Mulla on kyllä ihana mies ja lapset, ja olen kaikin puolin onnellinen. Mutta tänään taas oli sellasta hulabaloota, että mietin miten ihanaa olis viettää joulua ihan yksin. Syödä suklaata ja maata sohvalla tekemättä mitään. Eli kai se on niin, että ei sitä ole tyytyväinen mihinkään...

 

Mulla on kyllä ihana mies ja lapset, ja olen kaikin puolin onnellinen. Mutta tänään taas oli sellasta hulabaloota, että mietin miten ihanaa olis viettää joulua ihan yksin. Syödä suklaata ja maata sohvalla tekemättä mitään. Eli kai se on niin, että ei sitä ole tyytyväinen mihinkään...

Mä taas totesin, että mun laktoosi-intoleranssi alkaa oleen sitä luokkaa, että kohta on suklaat tältä elämältä syöty . Mä olen ihan tyytyväinen, mut kyllä voisin vaihtaa kuulumisia ap:n tai jonkun muun yksinäisen kanssa, kun kuitenkin kökötän tässä koneella. Maha on niin täysi, ettei nukkumaan pysty ja oikeastaan tykkään muutenkin valvoa pikkutunneille.

 

Mulla on pari ihanaa lasta, mutta suren sitä, että meillä ei ole oikeastaan kuin yksi läheinen, hänkin melko iäkäs. Muita todella läheisiä ei ole ja kavereitakin vain muutama. Itselläni ei sisaruksia, mieheni on mitä on ja hänen sukunsa ei pidä yhteyttä juurikaan. Itselläni pieni ja etäinen suku. Lämmittäähän se mieltä, että saa muutaman paketin ja joulukortin, mutta ei se silti ole sama kuin läsnäolo. Surettaa, kun en pysty tarjoamaan lapsille ystäviä, isoa perhettä, läheisiä. Eivät saa kokea sitä, kun on paljon välittäviä ihmisiä ympärillä. Itsestäni en enää välitä, mutta lapsille toivoisin enemmän. Aina ei ole ollut näin, mutta nykyään ikävä kyllä on. Tukiverkosto on meillä myös todella minimaalinen. Olisi niin ihanaa, kun olis tätejä ja setiä, jotka haluaisivat olla lasten elämässä mukavalla tavalla läsnä...vähän niin kuin varakummeja ja mummeja

 

Mulla on pari ihanaa lasta, mutta suren sitä, että meillä ei ole oikeastaan kuin yksi läheinen, hänkin melko iäkäs. Muita todella läheisiä ei ole ja kavereitakin vain muutama. Itselläni ei sisaruksia, mieheni on mitä on ja hänen sukunsa ei pidä yhteyttä juurikaan. Itselläni pieni ja etäinen suku. Lämmittäähän se mieltä, että saa muutaman paketin ja joulukortin, mutta ei se silti ole sama kuin läsnäolo. Surettaa, kun en pysty tarjoamaan lapsille ystäviä, isoa perhettä, läheisiä. Eivät saa kokea sitä, kun on paljon välittäviä ihmisiä ympärillä. Itsestäni en enää välitä, mutta lapsille toivoisin enemmän. Aina ei ole ollut näin, mutta nykyään ikävä kyllä on. Tukiverkosto on meillä myös todella minimaalinen. Olisi niin ihanaa, kun olis tätejä ja setiä, jotka haluaisivat olla lasten elämässä mukavalla tavalla läsnä...vähän niin kuin varakummeja ja mummeja

Jopas sulla menee huonosti, vaikka lapsiakin on useita. Meillä on onneksi vain yksi ja hän viihtyy tosi hyvin yksin eli vailla ikätovereiden seuraa. Hän on fiksu ja saa paljon virikkeitä koulupäivinään. Me jaksamme - kun on yksi lapsi. Me emme tarvitse hoitoapua, onneksi. Niin, me emme tosiaan tarvitse, mutta minusta olisi kiva olla jonkun yksinäisen ystävä.

 

Joulu on aina sellasta aikaa, että saa herkistymään ja kaipaamaan läheisiä, joita on menettänyt (mm kuoleman takia) ja toivomaan että niitä läheisiä olis taas enemmän. Mun lapset on tosi seurallisia ja sosiaalisia, luonteeltaan sellaisia, että viihtyvät muiden kanssa, eivät niin hyvin yksin. Keskenäänkin kyllä, mutta kai sitä saa silti toivoa, että ystäviä ja läheisiä olisi enemmän ja kaivata niitä menetettyjä! Lapseni oon minäkin hoitanut itse, enkä hoitoapua kaipaa, sitä saan kyllä maksamalla lastenhoitajalle, täysin eri asia. Tukiverkostolla en tarkoittanut lastenhoitopalvelua, vaan muunlaista, lähinnä henkistä tukiverkostoa. Ja ainahan jollain menee vielä huonommin, eli en saisi valittaa, niinkö?

 

Miekin olen kolmekymppinen "vanhapiika". Tämän joulun vietin/vietän vanhempieni kanssa ja onhan tämä hieman tylsää ilman lapsia ja joulupukkia.. En lähtenyt kotiin yksin vaan päätin jäädä vanhempieni luo yöksi. Eikä onneksi itketä, yritän olla katkeroitumatta. Mutta toisaalta tympäiseehän tämä melkolailla. Noh, ehkä ensi jouluna sitten.. toivottavasti!

 

taisin mennä pikkuisen sivuraiteelle asioineni, anteeksi ap:lle. Mielessä vain oli sellainen ajatus, että lapsettomat tädit ja sedät voivat olla tosi tärkeässä roolissa jonkun lapsen elämässä, vaikka ei tämän äiti tai isä olisikaan. Hyvää joulun jatkoa.