Yksinäinen parisuhteessa
- Viestiketjun aloittaja Welmutti
- Ensimmäinen viesti
Juu, kuulostaa kovin tutulta. Yhdessä on oltu 18 vuotta ja siitä naimisissa 12 v. Viimeiset 3-4 vuoden aikana on suhde muuttunut yhä enemmän "paikalla oloksi". Luontainen läheisyys on hävinnyt ja hellyyden osoitukset ovat vähän "väkinäistä" molemmin puolin. Tilalle on tullut syyttely, että kun et sinäkään, niin en minäkään. Lapsia on tyttö 10 v ja poika 12 v, ja molemmat aivan huikeita sankareita isästä huolimatta
Olen pyytänyt vaimoa perheterapiaan, koska itse emme ongelmia pysty minun mielestäni ratkaisemaan, mutta vaimoa ei sinne saa. Itse olen muutaman kerran käynyt ja hyviä keskusteluja siellä on pidetty. Terapeutti kysyi viime kerralla että kuinka kauan näet että tilanne voi näin jatkua. Kyllä siinä pala nousi kurkkuun, eli kyllä sietokyvyn rajoilla mennään.
Olen pyytänyt vaimoa perheterapiaan, koska itse emme ongelmia pysty minun mielestäni ratkaisemaan, mutta vaimoa ei sinne saa. Itse olen muutaman kerran käynyt ja hyviä keskusteluja siellä on pidetty. Terapeutti kysyi viime kerralla että kuinka kauan näet että tilanne voi näin jatkua. Kyllä siinä pala nousi kurkkuun, eli kyllä sietokyvyn rajoilla mennään.
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 18 vuotta. Meillä on 2 teini-ikäistyvää lasta. Suhteemme on ollut hyvä ja huono ja kaikkea siltä väliltä. Sellaisia ovat parisuhteet ja elämä. Intohimo on ollut läsnä vaihtelevasti. Sekin on pitkässä parisuhteessa melko normaalia. Lapset ovat oleellinen osa perhettä ja joskus se parisuhde ehkä jää vähemmälle hoidolle (aika ja jaksaminen,hoitokuviot...).
Me olemme vuorotellen kipuilleet elämässä, sekin on normaalia. Henk.koht. kriisit kun yleensä eivät tule samaan aikaan.
Nyt syksyllä mieheni otti esille pahan olonsa suhteessamme ensimmäistä ja ehkä omassakin elämässään. On ollut kamalan raskasta,mutta samaan aikaan erittäin opettavaista molemmille. Teimme eropäätöksen hutiloiden ja siitä alkoi vyyhdin purkautuminen. Emme ole enää eroamassa. Tämä mielestäni siksi, että mieheni ikäänkuin puhkaisi suhteemme "mätäpaiseen". Hätäännyin. Minä heräsin ajattelemaan. Olemme pystyneet keskustelemaan, tosin pienissä erissä, kirjoitellut sähköpostia, kun on ollut vaikea puhua. Olen voimakas persoona, vaikka meillä on tosin melko tasa-arvoinen suhde. Vielä on kuitenkin työtä edessä. Puhuminen kun ei ole aina helppoa. Mutta välttämätöntä. Jatkuva asioiden vatkaaminenkin on sekin rasittavaa, mutta jostain täytyy aloittaa.
Haluan ymmärtää miestäni ja miehiä ylipäätään paremmin. Miksi mies/parisuhde ajautuu tilanteeseen, että ei ole puhuttu vuosikausiin, tyydytään seksittömään arkeen ajatellen, että tässäkö tämä nyt oli? Miksi nainen/mies ei näe parisuhteen ongelmia?
Minusta on hienoa, että juha_ola_1972 olet yrittänyt tehdä asialle jotain ja pyytänyt vaimoasi terapiaan. Pelkääkö hän puhua ja kohdata haasteita? Onko hän väsynyt? Kyllästynyt? Ihastunut toiseen? Joku syy on siihen, miksi hän ei suostu puhumaan.
Minun on pitänyt tehdä paljon työtä itseni kanssa puhumisen saralla. Olen omasta mielestäni aina puhunut. Mutta nyt, kun kriisi oli pahimmillaan, tajusin, että ehkä minä en sittenkään ole osannut puhua oikeista asioista mieheni kanssa. En ole kuunnellut häntä riittävästi. Olen puhunut itsestäni ja omista kriiseistäni.
Toisaalta ongelma ollut myös se, että mies ei ole elänyt omaa elämäänsä parisuhteen ja perhe-elämän rinnalla. Toisin kuin minä. Ystävät ja omat menot luottamuksen vallitessa ovat äärimmäisen tärkeää parisuhteen ja hyvinvoiinnin kannalta!
Siksi kannustan sinua yrittämään uudestaan keskusteluyhteyden avaamista. On liian paljon menetettävää. Älä menetä toivoasi.
Me olemme vuorotellen kipuilleet elämässä, sekin on normaalia. Henk.koht. kriisit kun yleensä eivät tule samaan aikaan.
Nyt syksyllä mieheni otti esille pahan olonsa suhteessamme ensimmäistä ja ehkä omassakin elämässään. On ollut kamalan raskasta,mutta samaan aikaan erittäin opettavaista molemmille. Teimme eropäätöksen hutiloiden ja siitä alkoi vyyhdin purkautuminen. Emme ole enää eroamassa. Tämä mielestäni siksi, että mieheni ikäänkuin puhkaisi suhteemme "mätäpaiseen". Hätäännyin. Minä heräsin ajattelemaan. Olemme pystyneet keskustelemaan, tosin pienissä erissä, kirjoitellut sähköpostia, kun on ollut vaikea puhua. Olen voimakas persoona, vaikka meillä on tosin melko tasa-arvoinen suhde. Vielä on kuitenkin työtä edessä. Puhuminen kun ei ole aina helppoa. Mutta välttämätöntä. Jatkuva asioiden vatkaaminenkin on sekin rasittavaa, mutta jostain täytyy aloittaa.
Haluan ymmärtää miestäni ja miehiä ylipäätään paremmin. Miksi mies/parisuhde ajautuu tilanteeseen, että ei ole puhuttu vuosikausiin, tyydytään seksittömään arkeen ajatellen, että tässäkö tämä nyt oli? Miksi nainen/mies ei näe parisuhteen ongelmia?
Minusta on hienoa, että juha_ola_1972 olet yrittänyt tehdä asialle jotain ja pyytänyt vaimoasi terapiaan. Pelkääkö hän puhua ja kohdata haasteita? Onko hän väsynyt? Kyllästynyt? Ihastunut toiseen? Joku syy on siihen, miksi hän ei suostu puhumaan.
Minun on pitänyt tehdä paljon työtä itseni kanssa puhumisen saralla. Olen omasta mielestäni aina puhunut. Mutta nyt, kun kriisi oli pahimmillaan, tajusin, että ehkä minä en sittenkään ole osannut puhua oikeista asioista mieheni kanssa. En ole kuunnellut häntä riittävästi. Olen puhunut itsestäni ja omista kriiseistäni.
Toisaalta ongelma ollut myös se, että mies ei ole elänyt omaa elämäänsä parisuhteen ja perhe-elämän rinnalla. Toisin kuin minä. Ystävät ja omat menot luottamuksen vallitessa ovat äärimmäisen tärkeää parisuhteen ja hyvinvoiinnin kannalta!
Siksi kannustan sinua yrittämään uudestaan keskusteluyhteyden avaamista. On liian paljon menetettävää. Älä menetä toivoasi.
Viimeksi muokattu:
Näin juuri se meni mulla ja exälläkin. Alussa kaikki oli kuin satua, puoliso maailman paras ja rakastavin... Melkein liian hyvää ollakseen totta.
Sitten alkoi vähitellen pienet ongelmat tulla esiin, niitä hoidettiin pariterapioissa ja siellä ikäänkuin saatiinkin muutoksia aikaan, mutta hetken päästä asiat olivat vanhaan malliin. Niin että minäkään en tajunnut miten näin kävi..
Exällä oli persoonallisuushäiriö.
Odottelin että sain lapset vähän isommiksi..juuri oli hetken rauha, minut heitettiin ulos. Hyvä niin.
Sitten alkoi vähitellen pienet ongelmat tulla esiin, niitä hoidettiin pariterapioissa ja siellä ikäänkuin saatiinkin muutoksia aikaan, mutta hetken päästä asiat olivat vanhaan malliin. Niin että minäkään en tajunnut miten näin kävi..
Exällä oli persoonallisuushäiriö.
Odottelin että sain lapset vähän isommiksi..juuri oli hetken rauha, minut heitettiin ulos. Hyvä niin.
Muutokset eivät tapahdu kovin nopeasti. Niin ajattelen itse. Omaa persoonaa ei voi muuttaa, mutta tapoja toimia ja käyttäytymistä voi haastaa. Ihminen muuttuu, ajatukset ja halut voivat muuttua. Aina ei ero ole kuitenkaan ratkaisu. On myös yritettävä hyväksyä toisen kasvu ja eri halut eri aikaan. Itse haluan ajatella niin, että kun ko. asioista pystyy puhumaan, niin hyväksyminen voi olla mahdollista. Tilan antaminen ja tilan saaminen on tärkeää. Mutta jos jokin omasta mielestä perustavaa laatua oleva tunne tai juttu, keskinäinen kemia, on kadonnut, on ehkä parempi miettiä erillään oloa. En tiedä. Toinen ihminen pitkässä parisuhteessa on välillä todella arkinen ja tylsäkin. Mielestäni toinen ihminen ei voi olla kokonaan vastuussa toisen onnesta tai olla koko elämän sisältö. Iso ja oleellinen osa tietenkin, mutta omakin elämä on tärkeä. Miksi siis ihminen tuntee itsensä yksinäiseksi parisuhteessa? Onko toinen välinpitämätön? Eikö itsellä ole omaa sisältöä, omia harrastuksia, ystäviä jne? Onko elämä vain arjen pyöritystä, väsymystä? Parisuhde ei ole itsestäänselvyys. Se on tullut minun opittua tänä syksynä.
Kiitos avoimesta kirjoituksesta!
Aikaa on jo tuosta kirjoituksestani vierähtänyt, ja tilanne ei ole ainakaan parantunut. Keskusteluyhteyttä ei edelleenkään tahdo saada aikaan missä aiheessa, mikä liittyy minun asioihin. Ilmoitin halusta hakeutua ammattikorkeakouluopintoihin tänä vuonna vastaus tähän oli sivulauseessa "JAA". Jouduin kysymään uudestaan parin päivän päästä tästä "JAASTA" tarkennusta! Eli ei ollut hyvä asia!
Helmikuussa sanoin että olen joutunut käymään lääkärillä masennuksen takia. Tätä asiaa käsiteltiin ehkä viisi minuuttia, eikä puoliso ota asiaa esiin jos minä en siitä puhu. Olen käynnyt depressiohoitajan juttusilla kahdesti ja seuraava aika on kahden viikon päästä. Ensimmäisen käynnin perusteella hoitaja suositteli aloittamaan mielialalääkityksen, minkä lääkäri oli aiemmin määrännyt. Täälä hetkellä olen syönnyt lääkettä neljä viikkoa. Eilen asiasta puoklison kanssa keskustelin taas se viisi minuutia! Saa nähdä ottaako hän asian esille tännän töistä tullessaan. Tämä on minulle hirvittävän iso asia, että joudun turvautumaan mielialalääkitykseen elämässä. Asia jota en olisi ikinään voinnut uskoa. Tämä on viimeinen asia, mitä osaan enää tehdä. Lääkeiden syönti ei ole lopullinen vastaus ongelmiin, mutta helpottaa arkea.
Eli kriittinen kevät on menossa tässä tarinassa. Saa nähdä mikä on lopputulos.
Mukavaa kevään odotusta kaikille
Mull on vähän sama tilanne kuin sulla kotona teen kaikki yksin jos ehotan jotain ei kiinnosta mut kyllä sit kiinnostaa ku on saanut alkoholia vereensä kiitos ei. Tarvitsen tukea kuunteliaa mut ei mut mun tarvis kuunnella ja tukea. Oon itse loppuun palanut mies ei vaan ymmärrä eikä nää tilannetta. Lupaa mut kaikkoavat ku pitäs ryhtyä tekemään esim. Kotiotöitä. Oon yrittänyt puhua ni kuulma nalkutan. Ero tulee väistämättä. Ku en oo enää se ihminen joko tekee yksin asiat ja huolehtii kaikesta yksin. Pettänyt en oo enkä tee. Mut mies sanoo et ero tulisi jos pettäisin mut miten sit tämän kans mies lupaa lupaa mut mitään ei tee suhteen eteen. Eikö sekin oo pettämistä kun toiselta luotto viedään?
Meillä tilanteeseen tullut uusia käänteitä. Olen lukenut netistä monenlaisista persoonallisuushäiriöistä ja yksi on miestäni erittäin hyvin kuvaava ja sopiva, se on Introvertti narsismi.
Tätä asiaa yritän nyt sisäistää. Miehenihän ei tietenkään näe itsessään juurikaan mitään häiriötä käytökessään , eilen puhuin hänelle mm itsekkyydestä , toisten hyväksi käytöstä myös tunne puolella, kuunteli kyllä mutta kielsi kaiken.
Päivä kerrallaan.
Tätä asiaa yritän nyt sisäistää. Miehenihän ei tietenkään näe itsessään juurikaan mitään häiriötä käytökessään , eilen puhuin hänelle mm itsekkyydestä , toisten hyväksi käytöstä myös tunne puolella, kuunteli kyllä mutta kielsi kaiken.
Päivä kerrallaan.