Yksinäinen äiti

Asutaan syrjässä ja täältä on matkaa ihmistenilmoille reilu 20km suunta.
Olen kotiäiti, 3 alle kouluikäistä lasta ja mies.
Kaikki on suht koht hyvin mutta tunnen itseni kovin yksinäiseksi.
Arki rullaa lasten kanssa mutta kaipaisin välillä muutakin seuraa, nyt pikkujouluaikaan ärsyttää kattoa muitten face päivityksiä kun porukalla ovat iltaa istumassa ja mä oon päivästä toiseen kotona, ei oo ketään joka kutsuis illanistujaisiin eikä kyllä lapsenvahtiakaan jollen miestä jättäisi lasten kanssa kotiin.
Haaveilen että päästäis joskus miehen kanssa yhdessä johonkin mutta lapsenvahdin saaminen muodostuu aina niin isoksi ongelmaksi että haaveiluksi on sekin jäänyt.
Mulla ei ole harrastuksia eikä työtä mihin palata, en oikein tunne oloani mukavaksi vieraiden ihmisten seurassa joten on tosi vaikea muutenkin tutustua kehenkään.
Välillä mietin että oonko mä jotenki niin perseestä ettei kukaan kaipaa mun seuraa vai onko mut vaan unohdettu kun asun kaukana ja "oon vaan lasten kanssa" tutut on melkein kaikki 100km päässä mistä aikanaan muutettiin tänne eikä oikein kukaan pidä yhteyttä.
Täältä en tunne ketään kun kovin hiljainen kylä on muutenkin, lähinnä vanhoja ihmisiä asuu täällä.
Ihmiset lähinnä tuijottaa kun lähetään lasten kanssa kävelemään tohon kylälle.
Yritin yhdet illanistujaiset kerran järjestää, lopputulema oli että vain siskoni pääsi paikalle joten en enää toiste jaksa nähdä sitäkään vaivaa.
Ei tällä kirjoituksella oikein oo mitään virkaa, kunhan johonkin puran tätä fiilistä.
Kiitos ja anteeksi.

 

onko sinulla auto käytössä. jos on niin varmaan siellä on keskustassa seurakunnalla joku äiti lapsi ryhmä, sieltä voi saada kavereita. ja voisko se siskosi tulla joskus teille, menisitte mihen kanssa yhdessä lomalle muutamaksi päiväksi. kannattaa vain rohkaista itsensä ja lähteä kodin ulkopuolelle. alkuun se voi olla vaikeaa.

 

Tiedän tunteen! Pienet lapset ja raskaana ja kaverit kaukana tai kiireisiä... Asutaan myös korvessa. Mietinkin just että ei ole pikkujouluihin pyydetty moneen vuoteen. Missä päin asut?

 

Idässä päin asutaan, n 150km pääkaupunkiseudulta.
Lapsenvahtia ei saada, olen yrittäny monet kerrat kysyä ja luvannut maksaa sekä ollut valmis kuskaamaan lapset mutta kun ei koskaan sovi niin en enää jaksa yrittää kun kielteisistä vastauksista tulee vaan paskempi fiilis.
Varmaan joku kerho tuolla isolla kirkolla olis mutta oon tosi huono lähtee tollasiin yksin tuntematta ketään kun sielläkin varmaan kaikki jo toisensa tuntee kun pieni paikka, luultavasti olo olisi vaan epämukava.
Kyllähän tää elämä tälleinkin menee, välillä on vaan kovin yksinäinen ja turhautunu olo.
Ap.

 

Mulla oli sama tilanne. Sitte kun lapset aloitti koulun niin tilanne helpotti, alettiin saada kavereita ja teki itsekin mieli olla aktiivinen kun halus tutustua lasten kavereiden äiteihin.

Katso seurakunnan tarjonta, esim avoimet päiväkerhot, ei niissä ole pakko suuna päänä puhua, jos on hiljaisempi, mutta lapsille on kivaa tekemistä. Jos sulla on auto käytössä niin pakkaudutte siihen ja käytte vaikka leikkipuistossa retkellä. Vauva- tai perheuinnissa, tai jossain muussa äiti-lapsi-harrastuksessa.
Ja tutustu nyt ihmeessä naapureihin, mummoissa on paljon ihania ihmisiä! Ne olis selvästi kiinnostuneita jos ne tuijottaa!

 

Mikäli auto on käytössä, niin todellakin sillä ihmisten ilmoille! Kuten yllä jo on tullut esille, niin mm.seurakunnilla on lapsiperheille erilaisia kerhoja joissa myös vanhemmat tutustuvat toisiinsa. Älä verhoudu hiljaisuutesi tai arkuutesi, hitaasti lämpiävyytesi taakse suotta - moni muukin kokee samoja tunteita ensialkuun . Mutta tarkkaillessa, seuratessa tutustuu!

Uimahallissa myös on ns.matalan kynnyksen tutustumista. Kirjastossakin näkee lapsiperheitä joihin tutustua muutaman sanasen vaihtamisella. Paikallislehdestäkin voi bongata hyviä menovinkkejä lasten kanssa - näin joulun alla on tonttupajoja ja piparinleivpntaa erilaisten myyjäisten oheistoimintoinakin, mukaan vain!

Kerroit että ihmiset tuojottavat kun liikutte kylällä. Anna kuule tuojottaa! Taitavat vain olla uteliaita tietämään keitä olette ja pienet lapset nyt aina vetoavat ikäihmisiin touhuillaan ja avoimuudellaan. Oletteko muuten kauankin asuneet paikassanne vai uusia tulijoita?

Rohkeasti vain liikkeelle! Kyllä se kotivanhempikin vain tarvitsee kavereita joiden kanssa vaihtaa ajatuksia.