Yksin vauvan odottaminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Mulla on takana siis yks raskaus (kohdunulkopuolinen) ja sen jälkeen lääkäristä sanottiin että ei ole tietoa onnistuuko uusi raskaus. Silloin oli puoliso, jonka kanssa yritettiin uudestaan. Erottiin sittemmin ja ajattelin haudata lapsihaaveet. Nyt sinkkuna tein sit positiivisen testin, hyvin haalea viiva mutta siellä se on. Heti iski kaikki pelot päälle, eniten että kohdunulkoinen tulee uudestaan. Tottakai myös pärjääminen huolestuttaa, vaikka olen töissäkäyvä ja elämä balanssissa oleva lähemmäs kolmekymppinen. En uskalla kertoa kenellekään läheiselle tuomitsemisen pelosta.
 
Ota päivä kerrallaan. Jos elämä on muuten hallussa, aika auttaa käsittelemään raskauden. Sen jälkeen todennäköisesti jo haluat kertoa kaikille. Toisaalta haistattele pitkät tuomitsijoille. Raskaus on sinun asiasi, ei kenenkään muun. Nykypäivänä on normaalia saada lapsia yksinkin, sillä nainen voi hankkiutua raskaaksi harkitusti ilman "yhden yönkin" juttuja. Sanoisin että tällä hetkellä eniten tuomitset itse itseäsi.
 
Elämä meni monella sen sopivan kumppanin etsimiseen. Lopulta ikä alkoi jo painaa ja huomattiin ettei se raskautuminen olekaan niin helppoa. Osa sai lapsen hoitojen avulla osa ei edes kymmenien tuhansien avulla.

Lapset on lahja. Ap, kyllä sinä pärjäät. Apua on saatavilla.

Mahdollisen isän kanssa ei kannata riidellä elatuksesta. Kela maksaa ne rahat, kun olet yh. Ota kaikki apu vastaan. Kirppiksiltä saa edullisesti vaatteita ja tavaraa.

Valinta on sinun, mutta saatat katua, jos et uskalla ottaa tätä pientä ihmistä vastaan. Voi olla ettet kadu.
Itse kadun eniten etten nuorena uskaltanut lähteä yksin hoitamaan lapsettomuuttani. Minulta jäi lapset saamatta.
 

Yhteistyössä