Yksin jätetty raskausaikana

Hei!

Ukko lähti ja käski tehdä abortin, vaikka halusi aluksi lapsen ja yhteistuumin lopetettiin ehkäisy. Tuli kai toisiin ajatuksiin ja odottaa että minä hoidan lapsen vain pois! Suuttui kun aloin epäröimään yhteistä asuntolainaa kun huomasin miten paljon hän pelaa rahapelejä, useilla sadoilla euroilla kuukaudessa. Meillä on ollut 6en vuoden yhdessäolon aikana aiemminkin eroja, mutten odottanut, että olisi noin törkeä raskaanaolo aikana, kun on ollut puhettakin siitä, miten stressi vaikuttaa sikiöön. On vielä ensimmäinen lapsi, niin tuntuu tosi vaikealta kohdata kaikki yksin ja myydä asunto, hankkia uusi ja muuttaa. Kun olen soittanut niin on ollut tosi tyly ja lopettamassa koko ajan puhelun, sanoo ettei häntä kiinnosta, eikä tiedä mitä sanoisi. Olen tosin itsekin hermostunut siitä välinpitämättömyydestä ja sanonut aika pahasti, on kai oikeuskin tuollaisen jälkeen. Sain riidan aikana jonkunlaisen horkkatärinä kohtauksen ja pelkään miten se vaikutti sikiöön. Lisäksi nyt olen ollut vuorotellen masentunut ja vihainen niin sekin varmasti vaikuttaa.
 
Niin pitäisi käydä, mutta kun olen niin väsynyt tällä hetkellä, että juuri ja juuri jaksan käydä töissä. Lisäksi niin itkuharkkä, etten varmasti saa sanottua mitään kun itkettää kun edes ajattelen tilannetta. Häpeän itkemistä niin paljon muiden nähden, että kun niin tapahtuu, en pysty enään kokoamaan ajatuksia enkä puhumaan mitään. Tiedän ettei pitäisi hävetä, mutta ilmeisesti lapsuudessa kielletty itkeminen täysin koska en muista itkeneeni lapsenakaan edes äidin nähden ja yksinollessanikin yritin pidätellä itkua. No eiköhän tämä ajan kanssa tästä helpota ja on jo vähän helpottanutkin, kun on muutama päivä kulunut.
 
Mä olen samaa mieltä! Neuvolapsykologi myös osaisi ohjata eteenpäin, jos tarvetta. Vauvat on ihmeellisiä selviytyjiä, joten älä stressaa, että olet vaurioittanut sikiötäsi. On hienoa, että tiedostat asian ja haluat suojella pienoistasi kaikelta ylimääräiseltä. Mutta varmasti helpottaa, jos pääset purkamaan oloasi ammattilaiselle. Suunta on vain ylöspäin! Tsemppiä!
 
Mä en oo ollut vastaavassa tilanteessa, mutta eräs ystäväni on. Hänen piti valita miehen ja vauvan välillä. Hän valitsi vauvan. Synnytti lapsen yksin ja hoiti alkuun yksin. Tapasi yh-miehen ja tällä hetkellä heillä myös yhteinen vauva:) Ja ovat onnellisia!
 
Sinun pitäisi ehdottomasti päästä juttelemaan objektiivisen henkilön kanssa. Sinun onnesi ei ole yhdestä ihmisestä kiinni ja jos hän todella kykenee noin julmaan käytökseen niin ehkä on ihan hyväkin, ettet ole hänen kansaan. Voimia sinulle <3
 
Viimeksi muokattu:
hei.itse olen nyt ihan samassa tilanteessa.mies haluasi eka lasta ja nyt ei halunnutkaan käski ehdä abortin jne ja halus van juhlia.ehdin mydä asuntoni,eli olen kohta asunnoton joudun menee vanhemmile vähäksi aikaa,kunnes löudän asunnon ja tää lapsi on ensimmäinen.se vaan jätti mut yksin raskausaikana,ei yhtään tukea ja kannustusta.töissä niin rankkaa et viikon hakenut jo lomaa ku en jaksa itkettää vaan ja tuntuu niin pahalta,oltiin kihloissaki....tuntuu et jos alan puhuu jolleki niin alan itkee vaan en jaksaisi enään itkeä.....et jos haluat jutella tai vaihtaa ajatuksia niin kyllä kuuntelen..

riina82@hotmail.com
 

Yhteistyössä