Yksi raskas päivä taas takana... :(

Käytiin sairaalassa. Siellä kappelissa annettiin tytölle nimi; Moonica Tiuku Emilie :heart:
Oma enkeli ja tiuku lähti tytön mukaan.

 

Voimia teille!<3

 

:'( :hug:

 

:hug: :hug:

 

:hug: :hug:

 

:hug:

 

:hug:

 

:hug:

 

Kaunis kuva.Voimia! :hug:

 

:hug:

 

Voi että...isosti voimia teille koko perheelle.
Kuva pysäytti taas oikein todella.Miten paljosta sitä saa olla kiitollinen...

Voimia kovasti...ja iso :hug:

 

:hug: :hug: :hug:

 

:hug: :hug: jaksamista

 

:hug:

 

:'( :hug:

 

:flower: :hug:

 

kylläpä täällä tänään surullisia asioita! voimia. tuli mieleen sen meidän palstalaisen sisko! epäreilua.

 

Kyllä mun kävi niin sääliksi meidän lapsia ja miestä. Itse olin ottanut rauhoittavan tabun, ihan vaan siksi että jaksan lohduttaa lapsia eikä niiden tartte lohduttaa minua. Tietty minäkin itkin mutta en ihan lyyhistynyt kuitenkaan.
Meidän esikoinen (13v) ei halunnut nähdä arkkua ollenkaan. Sai valtavan ahdistus kohtauksen kun mentiin sairaalaan. Suostui sit kuitenkin tulemaan viereiseen huoneeseen. Jätettiin se kappelin ovi auki että kuulee mitä pappi puhuu.
14.pvä on hautajaiset, mitenhän tyttö sen kestää... Itse kyllä jo sanoi että hän jää jonnekin sivummalle, mutta luulempaa että jos ei ole täysin mukana siellä niin jäljestä päin harmittaa.
Tässä nyt on viikko aikaa tytön asiaa sulatella, lupasi harkita sitä että katsoo edes noita kuvia mitä tänään otettiin...

 

:hug:

 

Syvin osanottoni :hug:

 

Mä olin pojan hautajaisissa kai niin sokissa, että seisoin vaan mykkänä. En osannut edes itkeä Mua sattui suuresti se, et mun mies itki tosi vuolaasti. En koskaan ollut aiemmin nähnyt sen itkevän. Parin päivän päästä munkin padot murtuivat. Itkin monta päivää yhteen menoon. Sit se hieman helpotti. Mut koskaan suru ei täysin poistu, se vaan lievittyy...tapahtuneesta jo 6,5 vuotta (mun esikoispoika).

 

Lämmin osanottoni ja paljon voimia tulevaan...

 

Ursukselle ja Hinnille iso :hug:

 

Voimia koko perheelle. :hug: :'(

 

Mä olin pojan hautajaisissa kai niin sokissa, että seisoin vaan mykkänä. En osannut edes itkeä Mua sattui suuresti se, et mun mies itki tosi vuolaasti. En koskaan ollut aiemmin nähnyt sen itkevän. Parin päivän päästä munkin padot murtuivat. Itkin monta päivää yhteen menoon. Sit se hieman helpotti. Mut koskaan suru ei täysin poistu, se vaan lievittyy...tapahtuneesta jo 6,5 vuotta (mun esikoispoika).

Minä meinaan ottaa hautajaispäivänä myös noita rauhoittavia ja edelleenkin lasten takia! Sit sen tulevan viikonlopun voin itkeä pahaa oloa pois, mut haluan pysyä sen päivän suht tasaisena, jää paremmin jotain mieleenkin siitä päivästä kuin että se menee ihan hysteerian vallassa.

Ei varmasti suru minnekään katoa, sen uskon. Mut ihanaa saada Moonica tuohon kävelymatkan päähän, voi käydä haudalla silloin kun sille tuntuu.