K
kuudesvaiei
Vieras
Nyt vasta tajusin ettei se ole enää kyllä mikään pieni. Eskarissakin on jo...
Vanhin lapseni on 23 ja ite oon tosiaan tuon 43. En usko että enää lapsia saisin (joskin yksi pieni iltatähti vielä houkuttaisi)
Mulla on lapsiakin, 23, 20 ja 17 vuotiaita nuo. Kukaan ei asu enää kotona.
Sitten on tuo eskari ja kymmenenvuotias.
Nekin on jo aika isoja ja rakkaita.
Mutta että ei enää koskaan vauvaa... Ei enää koskaan pientä joka kömpii viereen ja kertoo rakastavansa. Kohta, noin kymmenen vuoden kuluttua talossakaan ei olisi enää yhtään lasta. Surullista, minä kyllä vielä yhden pienen vipeltäjän ainakin haluaisin "vanhojapäiviä" piristämään.
Mutta ei enää koskaan valvottua yötä, ei enää koskaan nirsoilua ruokapöydässä, ei enää koskaan huutavan lapsen pukemista toppapukuun.
Lista, molemmista puolista, olisi loputon.
Mutta niin, on päätetty että meidän viimeinen on kanssa viimeinen. Mutta entä vielä yksi. Entä?
Jotenkin ihmiset on sitä mieltä, että lapsi vanhemmalla iällä on huono. Itseä se ei minua häiritsisi, jos viisikymppisenä veisin 6-vuotiasta eskarista kotiin.
Mutta se pelottaa, että heittäydyn lepsuksi, lapsi on äidin pikku murunen joka kulkee 5 vuotiaana rattaissa, lellitään ja rakastetaan vähän ylikin ja pidetään ihan vauvana. Koska se olisi viimeinen.
No joo, taisi nämä olla tässä (ei, en suostu kuitenkaan uskomaan).
Silti, meidän neidillä ollaan koettu moni juttu viimeistä kertaa...
Viimeistä. Viimeinen. Ei enää koskaan. On pyörineet mun unissa viime päivät. Ite olen vaan aikaa luonnollinen äitihahmo jolle lapset olisi elämän sydän.
Toisaalta, tälle voisin tarjota parhaat mahdolliset eväät elämään, koska olen kasvattanut jo monta ja ikääkin on ja viisautta sen myötä kuin ehkä ensimmäisen synnyttyä...
Mitähän tähän sanois.
Vanhin lapseni on 23 ja ite oon tosiaan tuon 43. En usko että enää lapsia saisin (joskin yksi pieni iltatähti vielä houkuttaisi)
Mulla on lapsiakin, 23, 20 ja 17 vuotiaita nuo. Kukaan ei asu enää kotona.
Sitten on tuo eskari ja kymmenenvuotias.
Nekin on jo aika isoja ja rakkaita.
Mutta että ei enää koskaan vauvaa... Ei enää koskaan pientä joka kömpii viereen ja kertoo rakastavansa. Kohta, noin kymmenen vuoden kuluttua talossakaan ei olisi enää yhtään lasta. Surullista, minä kyllä vielä yhden pienen vipeltäjän ainakin haluaisin "vanhojapäiviä" piristämään.
Mutta ei enää koskaan valvottua yötä, ei enää koskaan nirsoilua ruokapöydässä, ei enää koskaan huutavan lapsen pukemista toppapukuun.
Lista, molemmista puolista, olisi loputon.
Mutta niin, on päätetty että meidän viimeinen on kanssa viimeinen. Mutta entä vielä yksi. Entä?
Jotenkin ihmiset on sitä mieltä, että lapsi vanhemmalla iällä on huono. Itseä se ei minua häiritsisi, jos viisikymppisenä veisin 6-vuotiasta eskarista kotiin.
Mutta se pelottaa, että heittäydyn lepsuksi, lapsi on äidin pikku murunen joka kulkee 5 vuotiaana rattaissa, lellitään ja rakastetaan vähän ylikin ja pidetään ihan vauvana. Koska se olisi viimeinen.
No joo, taisi nämä olla tässä (ei, en suostu kuitenkaan uskomaan).
Silti, meidän neidillä ollaan koettu moni juttu viimeistä kertaa...
Viimeistä. Viimeinen. Ei enää koskaan. On pyörineet mun unissa viime päivät. Ite olen vaan aikaa luonnollinen äitihahmo jolle lapset olisi elämän sydän.
Toisaalta, tälle voisin tarjota parhaat mahdolliset eväät elämään, koska olen kasvattanut jo monta ja ikääkin on ja viisautta sen myötä kuin ehkä ensimmäisen synnyttyä...
Mitähän tähän sanois.
