yhteenmuutto

[pinja85]

Muutin alkuvuodesta poikakaverini kanssa yhteen häneen asuntoonsa.
Mukanani toin vaatteeni ja pari kahvikuppia, eli siis kaikki muut ovat poikakaverini. Esim. huonekalut on kaikki melkein uusia, joten niitä ei olla vähään aikaan vaihtamassa.
Koko alkuvuoden olen ollut aika kireänä, asunto ei tunnu kodilta, vaan tunnen olevani vain vieraana ja se ahdistaa. Olen lukenut monesta paikasta, että kannattaa muuttaa täysin uuteen asuntoon kun muuttaa yhteen seurustelukumppanin kanssa..
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

 

[lkjlkjlkljj]

Jos asunto on hyvä niin siitä ei kannata enää tässä vaiheessa luopua koska asutte siinä jo. Sitä paitsi vaikka muuttaisitte, poikaystäväsi ottaisi mukaansa omaisuutensa. Aikaa myöten kalusteet kuluvat ja hankitte yhdessä uusia.

Voit kai silti sisustaa.. osta uusia pyyhkeitä, mattoja, verhoja ym. naisen makuisia juttuja..

On kai sinulla yhtä paljon kaappitilaa tavaroillesi kuin hänelläkin? Keskustelun paikka jos ei ole.

 

[pinja85]

Siinähän se ongelma onki, koska sisustaminen on "kielletty". Matot ovat aivan uusia ja kohtuu kalliita. Asunnon on siis sisustanut ja huonekalut on ostanut poikakaverini äiti, joka miehensä kanssa asui syksyyn asti asunnossa puolisen vuotta. Huonekalut on antiikintyylisi, joten sohvalla kun haluaisi röhnöttää ja syödä sipsejä, niin koko ajan täytyy varoa. Verhot ovat kalliita, samoin matot, pyyhkeitä siellä on vaikka kuinka paljon, eikä niitä saa heittää pois.
Asuin tätä ennen noin viisi vuotta yksin, vaikkaki yksiössä, vaikkakin huonekaluni olivat käytetyt, nii ne tekivät asunnosta kodin.
Kaappitilaa asunnossa on muutenki tosi vähän ja sen vuoksi siirsin esim kesävaatteeni vanhemmille varastoon, koska ne eivät mahtuneet. Poikakaverin vanhempien muitakin tavaroita on edelleen asunnossa, eikä he saa aikaiseksi niitä hakea. Ehkä valitan turhasta, en tiedä, mutta silti ahdistaa koska en saa olla kotonani niinkuin kotonani.

 

[hei haloo]

Oliko pakko muuttaa yhteen, jos ei edes tavallisista asioista voitu etukäteen keskustella ja sopia?
Ei ihme, että kaikki alkavat olla eksiä nykyisin.

 

[hei haloo itsellesi]

^no mistäpä ap. olisi voinut tietää, että toisten ihmisten kalusteiden ja tavaroiden keskellä asuminen osoittautuu niin ahdistavaksi?

 

[Daphnia]

Joo ymmärrän hyvin, minuakin ahdistaisi.

Minusta kyllä on parasta yhteen muutettaessa muuttaa uuteen asuntoon eikä niin, että toinen muuttaa toisen luo. Sitten voi yhdessä sisustaa molemmille sopivalla tavalla ja siten rakentaa yhteisen pesän. Toiseksi paras vaihtoehto on tietenkin se, että sisustetaan toisen asunto enemmän tai vähemmän uusiksi molempien ehdoilla.

Sinulla on kyllä tosi hankala tilanne, jos et yhtään voi vaikuttaa sisustukseen. Onko se mies vai anoppi vai molemmat, jotka kieltävät? Saisiko nyt edes vaihtaa huonekalujen paikkoja ja laittaa omat verhot ikkunaan? Ja sohvan päälle voisi ehkä laittaa jonkun kankaan tai peiton niin ei tarvitse varoa ihan niin paljon (ja samalla se piillottaa vähän sitä epämieluisaa esinettä). Eihän niitä anopin tavaroita tarvitse heittää pois, vie vaikka vintille ne joista et tykkää.

 

[hei haloo vaan sulle erityisesti]

^no mistäpä ap. olisi voinut tietää, että toisten ihmisten kalusteiden ja tavaroiden keskellä asuminen osoittautuu niin ahdistavaksi?

Et vissiin osaa lukea.
Puhuminen on aina ollut se tapa, millä asioita selvitellään. Mielellään etukäteen kuin jälkikäteen. Eikä tuo ap:n tyyppi tunnu puhetta edes ymmärtävän.

 

[lkjlkjlkjlkj]

Aikaa tuo vaatii että tuolta löydät oman tilasi. Ehkä sun kannattais muuttaa pois, jos haluat nopauttaa projektia, muutatte yhteen vasta sitten kun se paikka (tai joku muu paikka) tulee olemaan molemmille koti.

Maksatko puolet asumiskuluista? Ehkä sen rahan voisi käyttää omaan kotiinkin, ...

 

[Niin ne ajat muuttuu]

Minulla oli aivan samat fiilikset, kun neljä vuotta sitten muutin poikaystäväni kämppään. En tuntenut paikkaa kodikseni pitkään aikaan, aina täytyi varoa ja tavallaan täytyy vieläkin, koska hän omistaa kaiken, siis ihan kaiken, siellä. Kyseessä on omistusasunto, johon hän oli muuttanut juuri ennen tapaamistamme, eli kaikki oli uutta. En uskaltanut sisustaa edes "pikkuisen", koska mieheni on sisustusalalla ja hänellä on loistava maku. Minulla taas ei todellakaan...

Edelleen koti on tavallaan enemmän hänen kuin minun, mikä on luonnollista, koska hänhän sen omistaa. Mutta neljässä vuodessa olen sopeutunut tilanteeseen ihan hyvin. Kutsun asuntoamme kodikseni ja tykkään viettää aikaa siellä. Myös vieraat kutsun "meille". Mutta edelleenkään en tee pienintäkään hankintaa kysymättä poikaystävältäni.

Nyt ollaan muuttamassa yhteiseen, isompaan kotiin, ja tunnen itseni haikeaksi joutuessani luopumaan tästä ensimmäisestä kodistaMME, vaikkei se minun ollutkaan. Siihen liittyy niin paljon muistoja! Lisäksi olen onnellinen siitä, että minulla on mies, jolla on silmää sisustaa; annan hänen hoitaa uudenkin kodin tyylin, minä katson vain päälle, hyväksyn suunnitelmat ja nautin tuloksista!

Tsemppiä sinulle, alkuperäinen!

 

[Taikayö]

Kuulostaa että asutte enemmänkin pojan vanhempien asunnossa kuin poikaystävän asunnossa. Myöhäistä tietysti nyt mutta olisi ehkä kannattanut neuvotella itsellesi paremmat ehdot ennenkuin suostuit muuttamaan yhteen. Raivostuuko poikaystävä, jos muutat hiukan kalusteiden paikkoja tai esim peität inhan rokokoosohvan jollain kivalla peitteellä niin että siinä voi sitten oikeasti istuakin?

 

[Oletko kertonut?]

Sinun täytyy uskaltaa rehellisesti kertoa, miltä sinusta tuntuu. Jos miehellä yhtään raksuttaa, hän hyväksyy kyllä sen, että muutatte kotia sen verran, että sinäkin osaat siellä viihtyä. Jollei hän käsitä, ennuste yhdessäpysymiseenne on lyhyt. Jännitteet sen kuin kasvavat ulottuen moneen muuhunkin asiaan ja sitten tulee räjähdys.

 

[Country]

Muutin kanssa alkuvuodesta poikaystäväni kanssa samaan talouteen, poikaystävän omistusasuntoon.. Minulla tilanne oli sellainen, että olin ostanut juuri syyskuussa omaan asuntooni kaikki uudet huonekalut, kuten myös avopuolisollani miltei kaikki huonekalut ovat uusia.. Tilaa ei kuitenkaan molempien huonekaluille ollut, mutta osa minun tavaroistani mahtui hänen asuntoonsa, kyllä siitä vaan tulee huomattavasti kodikkaampi olo.
Keskustelimme ennen muuttoani poikaystäväni kanssa siitä, että onko se sitten myös minun kotini ja poikaystäväni oli sitä mieltä, että tottakai se on.. Siltikin oli pieni epäilys, koska exäni kanssa kävi juuri niin, että kaikki olivat HÄNEN tavaroitaan, HÄNEN astioitaan tms. Mutta sieltä olikin sitten helppo eron tullen lähteä, kun ei ollut mitään omaa.
Olisiko teilä mitään mahdollisuuksia keskustella siitä, ettet tunne oloasi kotoisaksi? Sanoisit sen hänelle suoraan. Jos siitä olisi apua..

 

[uskomatonta]

Jos se on sinunkin koti niin TIETENKIN SAAT vaihtaa huonekalujen paikkoja tai laittaa mieleisesi verhot, pöytäliinat , tyynyt ja sängynpeitteet, matoista nyt puhumattakaan. Vanhat voi vaikka myydä. Uskomatonta että jollain on tyhmyyttä kieltää avovaimoaan sisustamasta omaa kotiaan!!! Kun me mieheni kanssa muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiin saimme melkein kaiken appivanhemmiltani. Kaikkea tarjottua en ottanut vastaan, eikä siitä kukaan suuttunut. Pikku hiljaa vaihdoin verhot ja tyynyt oman makuni mukaisiksi. Ja huonekalut nyt vaeltavat pitkin asuntoa. Mies voi vain todeta töistä tullessaan, että jahas, nyt sohva on tuolla.

 

[Rohkeutta!]

Käsitin niin, että poikakaverisi vanhemmat ovat asunnon entiset asukit, ja nyt asutte heidän maun mukaansa sisustetussa ja kalustetussa asunnossa.

Onko teillä käytössä vinttikomeroa tai jotakin muuta varastotilaa? Voisiko joitakin kalusteita siirtää sinne jemmaan sinun tai yhdessä hankkimienne kalusteiden tieltä? Toisten ostamia pyyhkeitä tai muita tekstiilejä ei kannatakaan heittää pois, vaan siirtää nekin varastoon. Pakatkaa vanhempien jättämät tavarat laatikkoon, ja jos eivät vieläkään pyynnöistä huolimatta hae, niin viekää itse ne vanhemmille tai laittakaa säilöön.

Miehet eivät monestikaan ajattele sen moniulotteisemmin, kuin että jos he tarvitsevat pöydän ja tuolin, niin riittää että ne ovat olemassa, olivatpa minkä näköisiä tai kenen hankkimia tahansa. Varmasti kaveristasikin olisi mukavaa, että kotona olisi ihan itse valittua ja oman maun mukaista tavaraa, ei vain ole välttämättä sitä tullut ajatelleeksi. "Muiluta" nyt aluksi edes yksi nojatuoli tai jokin muu entinen kalusteesi kämppään ja vaihda yhdet verhot. Tsemppiä!

 

[uskonko vai en]

......Ja huonekalut nyt vaeltavat pitkin asuntoa. Mies voi vain todeta töistä tullessaan, että jahas, nyt sohva on tuolla.

niinpä niin, teillä se on sinä joka määrää ja mies vaan ihmettelee... uskomatonta niin!

 

[exä]

Ymmärrän sinua täysin!

Enää en tekisi samaa virhettä. Paljon helpompaa ja säästyy monilta riidoilta, kun muuttaa yhdessä uuteen asuntoon ja alkaa sisustaa yhdessä "puhtaalta pöydältä".

Itse asuin Hesassa sukulaisen omistamassa kämpässä, ja poikaystäväni muutti sinne. Olin asunut siellä yksin pari vuotta, ja kämppä näytti täysin minulta. tykkään sisutaa, ja olin miettinyt tarkkaan jokaisen sisustusjutun. Poikakaverilla ei edes ollut huonekaluja, joita toi mukanaan, vain vaatteet ja pari lakanaa.

Vaikka puhuin, että vaihdetaan sisutusta hänenlaisekseen, ja että mietitään uusia ratkaisuja yhdessä, ei se käytännössä toteutunut. Vuosien saatossa kestoriidanaihe oli (tai aina kun riitelimme aihe nousi esille) että mies ei tuntenut kotia kodikseen. Hänestä tuntui kuin "asuisi minun luonani". Se oli varmasti totta. Toisaalta, jos minä olin kerännyt ja ostanut huonekalut/tekstiilit/taulut, ja mies tuo sisustukseen vain itsensä, ei ole ihme että siltä tuntuu. Olisi pitänyt muuttaa yhdessä "blankoon" asuntoon ja sisustaa se yhdessä.

Toisaalta, koska erosimme, ero sujui varsin kivuttomasti kun mies vain pakkasi pari muovikassia ja häipyi (katkera heh).

 

[Jippadai.]

Nimenomaan. asutte poikakaverisi äidin kotona, ei kuma että on huonot fengshuit

Joku jo ehdottikin, pahvilaatikko, liiat kamat sinne ja varastoon muut. sohvaa heti ensimmäiseksi ostamaan, eihän tuommosesta tule mitään että nuorenparin kodissa on rokokoosohva jossa ei voi kultsin kainalossa kölliä!

Kerrohan miten juttu etenee...

 

[ex- naiset joka puolella]

Minä tulen pian olemaan vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta hieman vielä astetta pahemmassa. Suunnittelemme poikaystäväni kanssa yhteenmuuttamista ja ainakin hän olettaa että se tapahtuu siten että minä muutan hänen luokseen. Se onkin järkevää koska minä asun vuokralla, hän omistusasunnossa joka on paljon isompi ja upeasti sisustettu. Ongelmana on että asunnon on äidin sijaan sisustanut kaksi ex- kihlattua.
Hän on ostanut asunnon ensimmäisen ex- kihlatun kanssa, joka on päättänyt osasta sisustukseen ym. liittyvistä asioista. Seuraavan kihlatun maun mukaan on tapetoitu ja brodeerattu seinät ymym. Seinillä, kylpyhuoneissa, verhoissa, matoissa, koristeissa on nähtävissä toisen/ toisten naisten käden jälki. Enkä edes tiedä kumpi nainen on minkäkin takana.
Lisäksi huomaan että hän ei pidä minun sisustusmaustani, mutta selvästi ihailee ainakin viimeisimmän ex- naisensa sisustusratkaisuja ja makua.
Miten voisin tuossa paikassa tuntea olevani kotonani?
Ja hän ei halua yleensä heittää mitään hukkaan, joten en usko että saisin hävittää ex-naisen maulla ( tod. näk. kuitenkin hänen rahoillaaan) ostettuja tyylikkäitä esineitä.
Mietin että pitäisikö vaan hyväksyä ja olla tyytyväinen että pääsen suoraan kauniiseen ja valmiiseen kotiin vai sinnikkäästi puolustaa omia oikeuksiani sisustaa oma asuinpaikkani itseni näköiseksi.
Mies on kuitenkin tärkein. Mietin vaan että alkaisivatko nuo exien vaaleanpunaiset pyyhkeet ja sydän/ enkelikuvioiset vaikkamitkä ärsyttää jos oikeasti asuisin niiden kanssa kun ne nyt jo välillä ärsyttävät, vaikka pidänkin niitä hienoina. Ristiriitaista.

 

[Steffy]

Siskoni ja hänen miehensä muuttivat yhteen niin että yhteinen asunto oli se missä mies oli siihen asti yksin asunut. Talo oli täynnä miehen tavaroita joten siskoni tavaroita sinne ei paljoa mahtunut. Kun hän laittoi esim. koristeita hyllylle, mies oli heti huutamassa että "et sinä sitä siihen saa laittaa" koska mies eli siinä maailmassa jossa kyseinen talo oli vain hänen. Heidän pitäisi muuttaa täysin uuteen taloon johon mahtuu kummankin tavarat niin että se tosiaan on yhteinen asunto.

 

[Mies 50]

.....onpa keskusteluketju, eikö ihmiset ollenkaan keskustele nykyään ennenkuin laitetaan kipot ja kiulut yhteen?
Tottahan voi toisen elämään mennä, mutta ne "säännöt" pitää sitten myös hyväksyä.
Älkää hyvät ihmiset alistuko tuollaiseen, siitä se lähtee, stressaava ja järkyttävä tulevaisuus.