Yhden suhteen tarina..

[Tia-Maria]

Yritän kertoa lyhyesti tarinani tästä nykyisestä suhteestani

Tavattiin kohta 2 vuotta sitten. Mies (32) oli elänyt lähes koko elämänsä sinkkuna. Sinkkuna niin, että hänellä aina menossa jokin ihastus/vakipano, mutta ei esim. koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä. Aika erakko luonne. Elämän tärkeitä asioita: musiikki, bailaaminen,pelit,urheilu,porno...
Takana sairastuminen masennukseen vuosia sitten elämäntilanteen epätoivoisuuden (velat, työasiat) takia. Siitä kuitenkin noussut jaloilleen. Luonne jokseenkin sisäänpäinkääntynyt aika ajoin sosiaalinen (humalassa).Duunari.Ei omista mitään.Ei alkoholiongelmaa.

Nainen (34) elänyt lähes koko aikuiselämänsä parisuhteessa. Eronnut avioliitosta, josta lapsi. Ulospäinsuuntautut, avoin ja hyvin sosiaalinen.Hyvin toimeentuleva ja hyvässä työssä. Omistaa asunnonnon autona ja kaikki perussysteemit. Melko dominoiva, vahva ja itsenäinen ihminen. Takana kolme pidempää ihmissuhdetta. Ed. päättyi puolison alkoholin liikakäyttöön.

Mies ihastui naiseen päättömästi. Kuten niin moniin naisiin ennen tätä. Pikapikaa muutettiin yhteen (naisen kämppään)
Alettiin leikkiä kotia. Ongelmat muodostuivat melko pian. Tulee törmäyskursseja. Mies viihtyy yksin omissaoloissaan ja kaipaa rauhaa. Nainen yhdessäoloa ja perheenomaista oleilua. Mies ei osaa riidellä, menee lukkoon tai pakenee. Pelkää, että jokainen riita päättää suhteen, kunnes tajuaa, että nainen riitelee vaan saadakseen aikaiseksi keskustelua, jota ei muuten synny. Nainen haluaa draamaa- suuria tunteita, mies menee enemmän ja enemmän lukkoon. Alun kohtuu vilkas ja tyydyttävä seksielämä on aika ajoin täysin lukossa. Kumpikin pelkää torjumista ja mies ei uskalla tehdä aloitetta ollenkaan.Mies ei tunne olevansa kotona naisen talossa, jossa kaikki on naisen. Hänen duunarielämänsä on yhtäkkiä muuttunut keskiluokkaiseksi hyvinvoitielämäksi ja hän ei ole oikein kotonaan siinä. Hän ei puhu, mutta on kokoajan varpaillaan. Riidellään ja välillä nainen päätyy ilmoittamaan, että parempi erota ja että mies etsisi itselleen kämpän. Kun kämppä on jo tiedossa, perutaan kaikki ja tajutaan rakastavansa toista (molemmat) itketään ja sovitaan- näin edetään suhteessa seuraavaan sudenkuoppaan. Riitoja on useita vuodessa.Mutta aina lopulta rakastetaan.
Yhden rajun riidan päätteeksi ollaan taas muuttamassa erilleen kun huomataan, että onkin yhteinen vauva tulossa.
Riidat jatkuu, nyt on taistelukapulana lapsi. Nainen on entistä herkempi riitelemään kun hormoonit jyllää. Mies on mennyt lähes tukkoon. Hän ei osaa sanoa mitään, hän vihaa sitä kun nainen haluaa keskustella. Hän pelkää onko hänesä isäksi, vaikka toisaalta on siitä kovin onnellinen ja hämmenntynyt.
Nyt hän ei voi enää lähteä?Vai voiko? Seksi loppuu kokonaan. Samoin läheisyys. Ollaan kämppäkavereita ja odotetaan, että h-hetki lähestyy. Nainen salaa toivoo, että sitten kun lapsi syntyy mies tajuaa, miten itsekäs hän on ollut ja kasvaa vihdoin aikuiseksi ja eletään onnellisena elämän loppuun asti..
Mies on eristäytynyt omaan maailmaansa. Hän ei puhu mitä tuntee,ärsyyntyy jos kysytään, muttei ole vielä lähteyny pois..

Ei taida olla tällä onnellista loppukirjotusta... vai mitä mieltä olette.

 

[tales]

Nainen salaa toivoo, että sitten kun lapsi syntyy mies tajuaa, miten itsekäs hän on ollut ja kasvaa vihdoin aikuiseksi ja eletään onnellisena elämän loppuun asti..""

Muistaakseni tuollaista textiä voi lukea jostakin satu kirjasta.. niitä on kyllä aika monta...mikä sen kirjan nimi nyt olikaan..? euh .. öööö..emmä muista ,mutta siinä ne uskottaa /kannustaa aivo-pesee pikku-tyttöjä jo nuorena uskoa tommosta paskaa..

 

[tuttujuttu]

Kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin minun ja x:ni tarina. Henkilöinäkin oltiin kuin te, minä avoin ja ulospäinsuuntautunut, hän vetäytyvä, jopa synkkä, usein marttyyri. Uskoin, että minä rakkaudellani saisin hänet muuttumaan. Yritin kaikkeni - sairastuin läheisriippuvuuteen ts. yritin miellyttää ja tehdä kaikkeni niin, että hänellä olisi hyvä olla. Unohdin itseni ja tarpeeni annoin ja annoin itsestäni kaiken mitä voin. No, ei hän muuttunut. Onneksi meillä ei ollut vauvaa kuvioissa.
Toivottavasti teille käy paremmin. Muista pitää huolta itsestäsi.

 

[mies]

Vaikea tilanne.
Mutta oletko ajatellut asiaa miehiseltä kantilta. Ja mitä miehen tulisi olla, ainakin lauluissa Mutta totta toinen puoli. Miehen pitäisi tuoda perheeseen varallisuutta, päättää myös osaltaan varallisuudesta, tuntea, että hänen roolinsa on tärkeä. Miten teillä? Minusta miehesi ei voi olla mistään ylpeä, hän varmasti tuntee olonsa epävarmaksi ja tuntee olevansa sinun armoillasi? kautta aikain on naisten turvaksi laadittu avioliittoja ja sillä omaisuuden jakaminen. Moni nainen on miehesi kaltaisessa tilanteessa, mutta onko se miehelle vaikeampaa?

Teidän pitäisi miettiä mistä asioista riidat tulevat. Ja pitäisi antaa toistenne olla omia itsejänne. Ymmärtää toisianne ja antaa anteeksi. Huomioi miehen rooli isänä ja anna siitä arvoa hänelle, koska sitä ei häneltä voi mikään viedä pois. Jos hän lapsen myötä saisi jotakin omaakin sinne asuntoosi.

 

[tsemiä]

Mielestäni teillä ei ole mitään toivoa saada aikaiseksi rauhanomaista rinnakkaiseloa. Ei kai se lapsillekaan ole hyväksi, että riidellään koko ajan. En usko (kokemuksesta), että riidat mihinkään vauvan myötä häviävät. Päinvastoin - silloin sitä vasta riidelläänkin, kun väsyttää, mutta pakko hoitaa rutiinit ja kaikki aika menee vauvan hoitoon ja parisuhdettakin pitäisi ihmetellä.

Mielestäni miehen kannattaisi muuttaa ehdottomasti omaan asuntoon, vaikka jonnekin lähelle, että voi osallistua vauvan hoitoon. Pikimmiten sen vuoksi, että kaikki olisi valmista, kun lapsi putkahtaa maailmaan. Siinä hötäkässä ei ehdi etsimään kämppää ja laittamaan asioita uuteen uskoon.

Näin ulkopuolisen silmin jutun luettuani tuntuu aika mahdottomalta teidän jatkaa yhdessäeloa. Et ehkä itse sitä nää, kun elät tilanteessa ja toivot tietysti parasta. Mutta ihminen on raadollinen eikä muutu.

Jos menee huonosti, niin yleensä rupeaa menemään vain vielä huonommin. voisitte tietysti yrittää jotain pariterapiaa tms. koska on aika mahdotonta yksin selvitä.

Tosin vaikutatte niin erilaisilta, että voi vain olla, ettette sovi toisillenne. Ei siinä ole mitään hävettävää eikä pahaa. Jotkut parit eivät vain sovi yhteen kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Ei miehen silti tarvitse heittäytyä huonoksi isäksi, vaan yhteishuoltajuuden kautta varmasti lapsi saa hyvät vanhemmat tasapuolisesti. Ei lapsen pidä antaa kärsiä huonosta liitosta.

On mielestäni klisee, että olemme yhdessä 'lasten vuoksi'. Nimenomaan lasten takia kannattaa erota. Ei kai ole kenenkään intressissä katsella kotona riiteleviä vanhempia tai mököttävää isää ja stressaantunutta äitiä.

 

[Mä]

Minusta nuo teidän riidat kuullostaa aivan arkipäiväisiltä riidoilta. En ole samaa mieltä ed. nimimerkin kanssa,siitä että erotkaa vaan suoriltaan..
Jokaisilla pariskunnilla on riitoja ja jos kaikki eroaisi niin eihän täälä olisi kohta mitään pysyvää.
Nykyään erotaan liian herkästi, ei vaivauduta selvittämään mistä todelliset ongelmat johtuu.
Kaksi vuotta on lyhyt suhde. Te ette vielä tunne toisianne ollenkaan. Mitä hyvää voittekaan toisistanne vielä löytää.
Terapia on hyvä juttu, monesti se auttaa ja siitä voi ponnistaa- ehkäpä miehesikin oppii puhumaan tunteistaan. Tuntuu että se on suurin syy umpikujaanne.
Miehiä myös pelottaa vastuu ja isyys. Sekin voi aiheuttaa ristiriitoja keskuudessanne. Jollain tapaa nämä kyllä lapsen syntymän jälkeen ratkeavat kun mieskin voi konkreettisesti tuntea olevansa jotain ... isä.
Ehkä myös tuo eriarvoisuus. Ostakaa jotain yhteistä. Uusi yhteinen asunto, ette hän ole ""huutolainen"" kodissasi.

Sitäpaitsi mies joka on ollut 32 vuotta yksin ja velvollinen tilittämään menoistaan vaan itselleen, ei 2 vuodessa opi uusille tavoille.
Jos ei opi koskaan, sen sinä myös huomaat ajallaan..
mutta toivoisin ettette vielä luovuttaisi!

 

[Skeptikko]

Kuka näitä provoja oikein jaksaa tehtailla?

 

[minä]

En ymmärrä mikä erityinen vapaus ja vastuu sinulla (aina jollain) on päättää mikä aloitus on provo ja mikä ei?

 

[Inhorealisti]

Sanonpahan minakin mielipiteeni. Tarkotukseni ei ole loukata, vaikka silta voisikin kuulostaa.

Kertomasi perusteella miehesi on erakkoluonne, joka on hoitanut seksintarpeensa vakipanojen avulla. Kertomuksesi perusteella han olisi halunnut sinustakin vakipanon, mutta voimakastahtoisena naisena teit siita parisuhteen.

Mielenstani olette aivan erilaisia ihmisia. Et arvosta miestasi patkaakaan ja korostat omia hyvia puoliasi. Aivan, minustakin arvostat jarkevia asioita, mutta samalla vahattelet miestasi. Kirjoituksesta huokuu paallepasmarointi miehen elaman suhteen. Sina tiedat paremmin, kuinka elamaa kuuluisi elaa. Vahemmastakin syntyy repivia riitoja.

Summa summarum, vaikka olet muuten hoitanut elamasi mallikkaasti, olet erehtynyt parinvalinnassasi pahan kerran. Miksi ihmeessa ""rakastuit"" mieheen, joka ei ole sita, mita haluaisit? Ja lapsikin viela. Voi taivahan talikynttilat...

 

[irwin]

ihan kuin mun tarina.ero 2v sitten ja hänen kaveri iski silmät muhun.oon ulkomaan hommis ja vähän kotona.viime viikol hän ilmoitti et on raskaana.meidän suhde on koko ajan ollu on off.raskaus on jo 20vk...hän ei mitään puhu,kavereilta kuulen enemmän.exän kans 1 6v tyttö.eikö vois kertoo suunnitelmistaan vähän ennen?voiko tästä lähtee vielä,vai onko velvollisuutta???unelmis löytää kiva tyttö,jonka kans vois puhuu.oon erittäin sopeutuvainen,mut vihaan sitä et mun kaa ei puhuta.kertokaa joku ratkaisu....

 

[joo]

Jos teillä on nyt tollanen kämppissuhde, niin sehän jo kertoo jotain. Jos haluat loppuelämäsi elää kämppiksen kanssa, niin mikäs siinä. Onhan se lapsellekin hyvä, mutta jossain vaiheessa sinä tai mies rupeatte myös kaipaamaan seksiä ja sitähän ei voi kotiin kantaa ulkopuolelta. Sitten ne riidat vasta alkaa, kun kumpikin on tarpeessa ja mottitilanne jatkuu.

 

[Tia-Maria]

Inhorealistille:

Erittäin hyvä kijoitus!! Ja koko kommenttisi oli todella realistinen, joksi itsenikin mielelläni luokittelisin.Valitettavasti vaan sorrun joskus unelmointiin ja siinä hässäkässä varmaan tähän puolisooni menin ja rakastuinkin.
Totuushan on se, että me ollaan ihan eri maailmosta ja ei tällä mitään tulevaisuutta ole. Sen nyt tietää unissaankin.

Yrtin vielä... Ollaan nyt keskusteltu viimeyöstä asti ja mitään lopputulosta ei ole tullut. Välillä itketään ja välillä nauretaan, mutta minä haluaisin tiivistää ja lopettaa tämän suhteen nättiin pakettiin ja hän... ei vaan tiedä mitä tahtoo.

Nyt hän suuttui ja lähti ovet paukkuen. Mutta kohta taas tulee takaisin.. ja en itsekkään enää jaksaisi jatkaa tätä veivausta.

Ja tämä ei TODELLAKAAN ole mikään provo, vaan kappale oikeaa elämää tytöt ja pojat.

 

[Mimmu]

Lapsen tehtävä ei ole pelastaa vanhempien suhdetta eikä yleensä voikaan. Suosittelen parisuhde terapeuttia, tai muuta ammattiapua. Toivon teille hyvää yhdessä tai erikseen, jo vauvankin takia!

 

[Catariina]

Minusta on ikävää, jos suhteenne päättyy, vaikka niin selkeästi kuitenkin rakastatte toisianne. Näin ulkopuolisen on tietysti vaikea sanoa, mikä teitä pitää yhdessä ja onko säilyttämisen arvoista, mutta kirjoituksestasi päätellen kuitenkin näette toisissanne jotakin arvokasta.

Minusta teidän kannattaisi mennä johonkin terapiaan joka tapauksessa, koska vauvan takia teidän kuitenkin pitää olla tekemisissä toistenne kanssa seuraavat 18 vuotta.

Se, mikä sinun tekstistäsi paistaa, on sellainen oletus, että sinun miehesi pitää muuttua, jotta voisitte olla onnellisia. Minusta se on väärä asenne. Olet tavallaan kulminoinut kaikki ongelmanne miehesi käytökseen, kuten Inhorealistikin sanoi. Aivan kuin sinun tapasi olla ja elää olisi vain se oikea ja miehesi pitäisi muuttua sinun kaltaiseksesi, jotta suhteenne olisi oikeanlainen. Tai ehkä ennemminkin kyse on siitä, että siirrät kaikki mielestäsi negatiiviset piirteet, joita et itsessäsi haluaisi nähdä, näkymään ne miehessäsi. Sillä tavalla ihminen hakee itselleen peilin, jonka kautta voi peilata omat käsittelemättömät tunteensa.

Kuitenkin parisuhteessa on aina puolet ja puolet molempien vastuulla. Ei ole koskaan sellaista tilannetta, että vain toinen toimisi väärin, koska aina tavalla ja toisella myös toinen silloin pitää yllä kumppaninsa toimintatapaa.

Ihminen hakee itselleen usein erilaisen kumppanin juuri siksi, että toisen avulla voi oppia itsestään jotakin uutta ja toisen avulla vahvistaa itsessään heikkoja piirteitä. Esim. sinun tapauksessasi ei kaiketi ole niinkään, että oma sosiaalisuutesi olisi välttämättä yhtään sen arvokkaampi ominaisuus kuin miehesi erakkomaisuus.

Minusta sinun kannattaa miettiä, mitä oppimista sinulla on mieheltäsi ja näkemään hänet sellaisena kuin, ainutlaatuisena ihmisenä, realistisesti. Eikä sellaisena muuttamiskohteena, jonka pitäisi olla samanlainen kuin sinä. Sitä paitsi kuvittele tilanne, jossa miehesi muuttuisi samanlaiseksi kuin sinä. Olisiko hänessä silloin enää mitään puoleensavetävää?

Ainoa keino pelastaa suhteesi on alkaa hyväksyä miestäsi omana itsenään, hänkin kyllä sen sitten vaistoaa. Miten hän edes voisi kertoa tunteistaan sinulle, jos kokee, ettet hyväksy häntä sellaisena kuin hän on? Kirjoituksestasi paistaa myös se, miten analysoit miestäsi viimeiseen asti, tavallaan hän ehkä tuntee, että sinun pitäisi tietää hänen kaikki ajatuksensakin ja se on varmaan hänestä hyvin uhkaavaa ja saa menemään ihan lukkoon. Sinulle voisi tehdä ihan hyvää vaikka välillä keskittyä ihan vaan itseesi.