Yhden lapsen vanhemmasta kahden lapsen vanhemmaksi, rahallisesti tiukempaa vai ei?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ohikulkija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

ohikulkija

Vieras
Lähinnä kysymys osoitettu niille jotka eivät ole esim. lasten välissä käyneet töissä tms. vaan olleet kotona.
Laskeskelin noita tuki juttuja ja huomasin että noin kahdella sadalla nousee tuet toisen lapsen synnyttyä. Mutta siis eihän hankittavaakaan ole ollenkaan niin paljon kun ekan lapsen kohdalla...
 
no eikös sitä sanota että se esikoinen on se "kallein" lapsi.
tokalle kun ei välttämättä tarvi osta mitään.. siis ainakaan jos on vielä samaa sukupuolta niin samat vaatteetkin menee..

en minä ainakaan ole kokenut mitenkään et olis ollut tiukempaa nyt kun on kaksi lasta..
 
Yksi vaihtoehto todellakin on käydä silloin tällöin töissä ja laskea elämäänsä omienkin resurssien varaan, ei yhteiskunnan tukien jotka epäilemättä nekin on liian pienet.
 
No äitiysrahat sain samat kuin esikoiselta kun laskettu aika oli ennenkuin esikoinen oli 3v ja menee ihan noilla esikoiselta jääneillä tavaroilla ja vaatteilla kun on samaa sukupuolta. Välttämättä ei tarvi sen enempää, mutta tulee toisellekin uuttakin ostettua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pummi:
Yksi vaihtoehto todellakin on käydä silloin tällöin töissä ja laskea elämäänsä omienkin resurssien varaan, ei yhteiskunnan tukien jotka epäilemättä nekin on liian pienet.
Ihan tosi ?:O Kukin tehkööt omat valintansa.

 
Ei mulla iankaan ole ollut tiuken paan , päinvastoin ,saan saman ä- rahan kunesikoisesta ( 1900e/kk ) kun lapsi ehti syntyä ennenkuin esikko täytti 3v ja vauvalle oli jokaikki valmiina. Muuta ei tarvinut ostaa kuin maitoa, vaippoja ja tutteja. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja d:
Ei mulla iankaan ole ollut tiuken paan , päinvastoin ,saan saman ä- rahan kunesikoisesta ( 1900e/kk ) kun lapsi ehti syntyä ennenkuin esikko täytti 3v ja vauvalle oli jokaikki valmiina. Muuta ei tarvinut ostaa kuin maitoa, vaippoja ja tutteja. :)

Minä en ostanut kun vaippoja
 
Ei ole meilläkään sen rahallisesti tiukempaa kuin esikoisen kanssakaan. Sain kuopuksen kanssa vielä vähän parempaa ä-päivärahaa kuin esikoisesta, nyt hoitovapaalla ollessa ei tietty tarvi hurraata huudella, mut pärjätään kivasti nytkin. =) Mä kävin kyllä lasten välissä keikkatöissä silloin tällöin, mut kuopuksen jälkeen en ole käynyt. Tarvikkeet oli jo esikoisen jäljiltä, vaatteisiin nyt menee rahaa kun lapset eri merkkiä-ja ruokakaupassa kyllä huomaa, että neljälle hengelle saa vähän enempi ostaa kuin kolmelle ja vakuutusmaksut saa maksaa kahdesta lapsesta, mut siinä ne suurimmat.
 

Yhteistyössä