Yhden lapsen dilemma

[Yrittäjänainen]

Kertokaahan minulle te yhden lapsen vanhemmat, onko päätöksenne ollut "oikea"? Onko lapsenne kasvanut normaalisti ja saanut ystäviä vaikka ei sisaruksia olisikaan ollut?

Olen itse yrittäjä ja aika naimisissa firmani kanssa. Haluaisimme mieheni kanssa kuitenkin perheen, mutta en jotenkin tässä vaiheessa voisi kuvitella, että voisin useamman kerran jäädä äityilomalle (yrittäjä ei muuten saa mitään palkkaa tuolta ajalta..). Voiko yksi lapsi kasvaa onnellisena jos hänellä on rakastavat vanhemmat mutta ei siis sisaruksia?

Ja jos täällä on itse sisaruksettomia niin mielipiteitä kaipaisin teiltäkin. Minulla itselläni on kaksi veljeä ja molemmat todella rakkaita minulle. Voinko riistää lapseltani mahdollisuuden sisaruksiin puhtaasti taloudellisin/ajakäytöllisin perustein? Oletko sinä ainoa lapsi tuntenut katkeruutta vanhempiasi kohtaan?

 

[musta kahvi]

Valitettavasti olen ainoa lapsi ja aina kaivannut sisarusta. Jos kuitenkin joutuisin valitsemaan olisinko syntynyt ollenkaan tai sitten sisarusparveen, niin tietenkin valtisisin tämän yksinäisen lapsen roolin.

Onhan siinä paljon miinuksia, kun ei ole sisaruksia. Ei ole ketään ihmistä, joka olisi samoista lähtökohdista ja jonka kanssa olisi niin pitkä yhteinen historia. Nyt varsinkin tulee esille, kun omat vanhemmat alkaa ikääntyä, ois kiva, ku ois joku toinen, jonka kans pähkäillä niiden asioita.

 

[musta kahvi]

Pitää vielä lisätä, että eihän mikään takaa, vaikka olisi niitä sisaruksia, että se suhde olisi lämmin ja elinikäinen. Onhan sitä paljon sellaistakin, ettei sisarukset ole kovin läheisiä tai missään tekemisissä.

 

["Vieras"]

Sanoisin, että jos sinulla on esimerkiksi sisaruksia, joilla on tai joille on todennäköistä syntyä suurin piirtein saman ikäisiä lapsia ja asutte niin lähellä toisianne, että lapset voivat olla paljon vuorovaikutuksessa, niin voit unohtaa huolesi. Tämä suhde varmasti korvaa paljon tuollaisessa tilanteessa, eikä sen vuoksi kannata liikaa murehtia.

Jos näin ei ole, joudut ihan oikeasti miettimään yksilapsisuuden tuomia ongelmia. Tärkeintä olisi kuitenkin opettaa lapselle empatiaa ja jakamista sekä muutenkin yhteistyötaitoja. Kyllä ne voivat kehittyä ilman sisaruksiakin, jos siihen annetaan mahdollisuus. Tärkeintä on kuitenkin antaa lapselle rakastavaa vanhemmuutta, rajat, avoimuutta ja selkeyttä.

 

[Pin]

Minusta oli oma rikkautensa olla ainokainen. Mua tavallaan jopa vähän harmitti ettei mun lapsilla ole mahdollisuutta siihen, mutta itsekkäästi halusin enemmän kuin yhden.

 

["Miu"]

Täällä toinen yrittäjä ja meillä vaan yksi lapsi, koska toinen äitiysloma perään ei vaan olisi ollut mahdollinen firman talouden kannalta, oma talous kyllä olisi kestänyt, mutta dirman ei...
Ja meillä ollut lapsi 1 vuotiaasta asti pienryhmässä päiväkodissa ja sitä kautta saanut totutella myös ryhmässsä toimimista ja yleensä saman ikäisten lasten kanssa vuorovaikutusta. Muutenkin meillä paljon serkkuja ja kavereiden lapsia, jotka saman ikäisiä. Ja meillä lapsi on ainakin hyvin sosiaalinen ja hyvin käyttäytyvä. Osaa leikkiä sekä itseksen että porukalla ja osaa käyttäytyä myös aikuisessa porukassa, mukana kun on "joutunut" kulkemaan pienestä saakka.
Itselläni on sisarus, joka lähes saman ikäinen kun minä, ja olemme todella läheisiä vielä näin aikuisenakin, mutta en silti koe että se mikään edellytys onnellisuudelle on, ihan yhtä hyvin joku hyvä kaveri, serkkupoika tai muu läheinen ajaa saman asian.

 

[Ciervo]

Ei sisarussuhteet ole mikään elinehto saati onnellisuuden tae.

Itselleni läheisempiä oli naapurin lapset, kuin omat sisarukset ja toivoinkin välillä, että olisin ainoa lapsi.