Yhä enenemässä määrin tuo minun puoliso ottaa kupoliin!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "pirjo"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"pirjo"

Vieras
Taas se lähti ovet paukkuen, kihisten kiukusta.
Kävi määkimässä, että kaikki vaatteet on levällään. Okei, pyykkihuolto on retuperällä, kun en vaan jaksa, mutta pesen ja kuivatan ne kumminkin, en vaan jaksa laittaa niitä kaappeihin ja laatikoihin.
Sitten se paiskoi astioita tiskikoneeseen ja raivosi niitten kanssa.

Töihin se nyt lähti, ovet paukkuen, ravasi ensin monta kertaa sisään ja ulos, etsien hukassa olevia työtavaroitaan. Ja nyt se lähti renkaat sutien pihasta.

Voi jessus!

Illalla se tulee kotiin, syö ruuan ja rojahtaa läppärin ääreen kuuntelemaan typerää musiikkiaan ja vahtaamaan jotain ämmiä. Ja sitten aamulla taas jatkuu sama rumba.

Lähden!
 
Oletteko kumpikin töissä? Miksi se ei itse laita vaatteitaan kaappiin? Ainakin jos kumpikin on töissä, on älytöntä olettaa että kotityöt olisivat vain toisen, yleensä naisen, vastuulla.
Eikä silloinkaan jos perheessä on pieniä kotihoidossa olevia lapsia, kyllä tuollaisissa asioissa kuten pyykkien lajittelu voisi se toinenkin auttaa.
 
[QUOTE="Vieras";28857186]Kannattaisiko nostaa se läskiperseensä siitä koneelta ja tehdä kotona kotitöitä jos kerran kotona olet.[/QUOTE]

Perseeni ei ole läski. Levee kyllä, mutta ei läski, valitettavasti muodot puuttuu.
Mutta en vaan jaksa, en kykene. Haluaisin pystyä, haluaisin olla pullantuoksuinen kotirouva, mutta en vaan pysty siihen. En saa tehtyä. :(
 
[QUOTE="pirjo";28857191]Perseeni ei ole läski. Levee kyllä, mutta ei läski, valitettavasti muodot puuttuu.
Mutta en vaan jaksa, en kykene. Haluaisin pystyä, haluaisin olla pullantuoksuinen kotirouva, mutta en vaan pysty siihen. En saa tehtyä. :([/QUOTE]

Pyykit saa kaikkein helpoiten laitettua niin ettei ne kerry kun heti kuivuttuaan viikkaat ne ja viet saman tien kaappiin.Vie aikaa minuutin ja sitten se on tehty eikä jää lojumaan nurkkiin.
Ei luulis olevan iso vaiva.
Kyllä mä ymmärrän että miestä nyppii jos olet päivät kotona etkä saa mitään tehtyä.
 
aika terve periaate, meillä on vähän samanlaista

tosin mun sovellus siitä on että pidän turvan kiinni

Joo, jos pitää turvan kii ja käyttää siitä säästyvän energian vaikka hiekkaisen eteisen imurointiin, ni sit on yks epäkohta poistettu ja yks harmistus vältetty.

En ite ainakaan tahallaan jätä kotia huonoon kuntoon vain testatakseni toisen huomiokykyä tai näpäyttääkseni tms. Kotitöitä tai mitään vastuita on liki mahdoton jakaa täysin tasan desimaalipilkkua myöten. Kukaan, oma itse mukaan lukien, ei ole täydellinen. Mieluummin jaksamisen mukaan ilman riitoja kuin pingottaen että 50/50.
 
[QUOTE="pirjo";28857191]Perseeni ei ole läski. Levee kyllä, mutta ei läski, valitettavasti muodot puuttuu.
Mutta en vaan jaksa, en kykene. Haluaisin pystyä, haluaisin olla pullantuoksuinen kotirouva, mutta en vaan pysty siihen. En saa tehtyä. :([/QUOTE]Sitten ei pidä syyttää puolisoa, jos hän asiasta kiukuttelee. Lähde, miehesi ansaitsee paremman puolison.
 
[QUOTE="akka";28857203]Pyykit saa kaikkein helpoiten laitettua niin ettei ne kerry kun heti kuivuttuaan viikkaat ne ja viet saman tien kaappiin.Vie aikaa minuutin ja sitten se on tehty eikä jää lojumaan nurkkiin.
Ei luulis olevan iso vaiva.
Kyllä mä ymmärrän että miestä nyppii jos olet päivät kotona etkä saa mitään tehtyä.[/QUOTE]

No justhan ap sanoi, että pesee pyykit ja kuivattaa ne mutta se kaappiin vieminen ei onnistu. Ei sillon mun mielestä voi sanoa, ettei "saa mitään tehtyä". Suurinosahan siinä sitten on jo tehty.

Mites teillä ap noin niinku muuten mies auttaa askareissa? Vai teetkö kaiken siivouksen ym yksin?
 
[QUOTE="pirjo";28857143]Taas se lähti ovet paukkuen, kihisten kiukusta.
Kävi määkimässä, että kaikki vaatteet on levällään. Okei, pyykkihuolto on retuperällä, kun en vaan jaksa, mutta pesen ja kuivatan ne kumminkin, en vaan jaksa laittaa niitä kaappeihin ja laatikoihin.
Sitten se paiskoi astioita tiskikoneeseen ja raivosi niitten kanssa.

Töihin se nyt lähti, ovet paukkuen, ravasi ensin monta kertaa sisään ja ulos, etsien hukassa olevia työtavaroitaan. Ja nyt se lähti renkaat sutien pihasta.

Voi jessus!

Illalla se tulee kotiin, syö ruuan ja rojahtaa läppärin ääreen kuuntelemaan typerää musiikkiaan ja vahtaamaan jotain ämmiä. Ja sitten aamulla taas jatkuu sama rumba.

Lähden![/QUOTE]

Älä lähde! minä olen tehnyt samaa että raivoan ja samalla laitan astioita, mies on todennäköisesti joko a.yhtä väsynyt kuin sinäkin b.kyllästynyt tekemään enemmän tai c.molempia


Tuo kuulostaa siltä että tarvisitte pariterapeuttia jotta saatta suhteenne solmut auki,taidatte olla n.skielteisessä kehässä jossa molempien negatiivinen käytös ylläpitää ja vahvistaa toisen käytöstä. Oikeat syyt on todennäköisemmin se että toinen tai molemmat tuntee ettei merkkaa mitään,toinen ei välitä.

kommunikointi,nimenomaan tunteista puhuminen ja se että toinen oikeasti kuuntelee on avainasemassa.
 
Hyvin tutulta kuulostaa..

Meillä tilanne, että olen töistä sairaslomalla raskausajan ongelmien takia. Lääkäri on määrännyt minut lepoon ja olen siis yrittänyt levätä sen mitä lasteni hoidolta kykenen.

Mies käy päivätyössä ja on joka kerta töistä tullessaan kiukkuinen kuin ampiainen. Paiskoo tavaroita ja aloittaa jo ovella valituksen kuinka meille ei mahdu edes sisälle, kun on joka puolella tavaraa ja vaatteita ja paskasta ja kaikkea.. Aikansa nalkuttaa ja valittaa ja paiskoo tavaroita kunnes rojahtaa nojatuoliin ja alkaa katsoa telkkaria, pelata pelejään tai istuu tietokoneelleen, jossa viihtyykin koko illan. Ei jaksa auttaa minua eikä suostu kuuntelemaan kun selitän että minun on nyt ajateltava vauvaa ja omaa terveyttäni ja nyt on vaan kestettävä se etten pysty kodista niin hyvin huolehtimaan. Arki palaa kyllä vielä normaaliksi, kun vauva syntyy.

Tilanne on mennyt jopa niin pahaksi, että yritän supistusten ja kipujen uhallakin siivota pahimpia sotkuja, koska minä ja lapsemme ahdistumme mieheni käytöksestä ja huudosta. Tätä menoa en pysty enää palaamaan ollenkaan töihin ennen äitiyslomaa vaikka olin kuvitellut, että kotona lepääminen saisi supistukset ja muut ongelmat rauhoittumaan ja voisin vielä palata töihin. Kun sitten olen siivottuani koko illan väsynyt ja kipeä, mies ei ymmärrä sitäkään vaan marmattaa kuinka valitan koko ajan.
Mieheni myös valittaa sairaslomastani jatkuvasti. Kuulemma minun pitäisi vain mennä töihin etten vain joudu Kelan sairaspäivärahalle.. Tuntuu aivan siltä kuin olisin aiheetta kotona, vaikka lääkäri minut on kotiin määrännyt.

Anteeksi kun lainasin tätä ketjua oman ahdistuksen purkuun, mutta en viitsinyt uuttakaan ketjua avata, kun on niin samankaltainen tarina.
 
Tekeekö mies mitään kotitöitä?

Meillä mies huolehtii itse omista pyykeistään (pesee, ripustaa narulle, laittaa kaappiin ja silittää). Minä huolehdin omista ja lasten pyykeistä ja vaatehankinnoista. Ruoat teemme miehen kanssa 50/50. Siivoukset jäävät yleensä minulle ja mies tekee vastaavasti enemmän ulkotöitä. Lasten harrastuskuskauksiin minä olen osallistunut enemmän, mutta nyt mieskin joutuu osallistumaan, kun kuopus aloitti harrastamisen, enkä voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tiskikonetta mies tyhjentää myös, mutta harvemmin kuin minä. Siitä on tullut sanomista välillä.
 
Minä olen samanlainen kuin ap. Mutta mieheni on erilainen kuin ap:n mies. Mieheni viikkaa ja hoitaa pyykit kaappeihin, koska inhoaa sitä hommaa paljon vähemmän kuin minä. Minä taas oikeastaan aina ripustan pyykit kuivumaan, koska mies inhoaa sitä eniten. Näin olemme menestyksekkäästi toimineet jo useamman vuoden ajan, myös silloin, kun olen äitiysvapailla ollut.
 
[QUOTE="Lis";28857718]Miksi et laita pyykkeja kaappeihin? Eiko se ole sinun tyosi jos olet kotona? Vai oletko tyoelamassa? Siina tapauksessa kannattaa hankkia siivooja.[/QUOTE]

Minä olen työelämässä, samoin mieheni. Ei meillä ole vara siivoojaan :) mies saa edelleen viedä pyykit kaappiin...
 
[QUOTE="vieras";28857771]Minä olen työelämässä, samoin mieheni. Ei meillä ole vara siivoojaan :) mies saa edelleen viedä pyykit kaappiin...[/QUOTE]

Siis oletko ap.? Jos ei ole varaa siivoojaan, niin sitten nuo pyykit on vain pakko hoitaa, puoliksi sitten miehen kanssa. Ei kaikki elamassa ole kivaa.
 
Hyvin tutulta kuulostaa..

Meillä tilanne, että olen töistä sairaslomalla raskausajan ongelmien takia. Lääkäri on määrännyt minut lepoon ja olen siis yrittänyt levätä sen mitä lasteni hoidolta kykenen.

Mies käy päivätyössä ja on joka kerta töistä tullessaan kiukkuinen kuin ampiainen. Paiskoo tavaroita ja aloittaa jo ovella valituksen kuinka meille ei mahdu edes sisälle, kun on joka puolella tavaraa ja vaatteita ja paskasta ja kaikkea.. Aikansa nalkuttaa ja valittaa ja paiskoo tavaroita kunnes rojahtaa nojatuoliin ja alkaa katsoa telkkaria, pelata pelejään tai istuu tietokoneelleen, jossa viihtyykin koko illan. Ei jaksa auttaa minua eikä suostu kuuntelemaan kun selitän että minun on nyt ajateltava vauvaa ja omaa terveyttäni ja nyt on vaan kestettävä se etten pysty kodista niin hyvin huolehtimaan. Arki palaa kyllä vielä normaaliksi, kun vauva syntyy.

Tilanne on mennyt jopa niin pahaksi, että yritän supistusten ja kipujen uhallakin siivota pahimpia sotkuja, koska minä ja lapsemme ahdistumme mieheni käytöksestä ja huudosta. Tätä menoa en pysty enää palaamaan ollenkaan töihin ennen äitiyslomaa vaikka olin kuvitellut, että kotona lepääminen saisi supistukset ja muut ongelmat rauhoittumaan ja voisin vielä palata töihin. Kun sitten olen siivottuani koko illan väsynyt ja kipeä, mies ei ymmärrä sitäkään vaan marmattaa kuinka valitan koko ajan.
Mieheni myös valittaa sairaslomastani jatkuvasti. Kuulemma minun pitäisi vain mennä töihin etten vain joudu Kelan sairaspäivärahalle.. Tuntuu aivan siltä kuin olisin aiheetta kotona, vaikka lääkäri minut on kotiin määrännyt.

Anteeksi kun lainasin tätä ketjua oman ahdistuksen purkuun, mutta en viitsinyt uuttakaan ketjua avata, kun on niin samankaltainen tarina.

Pystyn niin samaistumaan sun tarinaan, vaikka itse en olekaan sairaslomalla, raskaana kylläkin ja erilaisia vaivoja viime aikoina tullut. Milläköllähän tavalla tällaiset miehet saisi ymmärtämään että äiti todellakin tarvitsee lepoa :/ Meillä kyllä mies välillä huomio olotilani, mutta enimmäkseen ei. Esimerkiksi itsellä oli yhdessä vaiheessa kova päänsärky ja verenpaine alhaalla, kerroin miehelle työpäivän aikana, että illalla mun pitää (terkkari myös kehotti) lepämään jotta olo paranisi enkä joutuisi sairaslomalle. Miehen oli kuitenkin päästävä jalkkistreeneihin. Sanoi ottavanasa esikoisen mukaan, mutta 2-vuotias ei kyllä ole vielä mielestäni tarpeeksi vanha ollakseen itsekseen kentän laidalla. Lähellä menee iso autotie. Kyllä tuli itselle surullinen olo, ettei toinen voinut yhtä kertaa jättää väliin.

Kyllä se lapsen hoito ja ruoanlaitto yms on ihan tarpeeksi jos sairaslomalle sinut lääkäri on määrännyt. Jos mies ymmärtäisi auttaa eikä valittaa, niin varmasti sinulla paranisi olo sekä fyysisesti että henkisesti. Ainakin itsestä tuntuisi sinun tilanteessasi. Kuinka pitkä aika sinulla laskettuun aikaan?

Itse olen ajatellut synkimpinä hetkinä kun ei saa mieheltä tukea eikä huomiota, että eipä sitä vauvan synnyttyä ole aikaa/halua sitä miestäkän huomioda. Joo vähän lapsellista ajattelua, mutta kun ei kukaan meistä ole mikään robotti..

Voimia ja tsemppiä!
 
[QUOTE="Lis";28857718]Miksi et laita pyykkeja kaappeihin? Eiko se ole sinun tyosi jos olet kotona? Vai oletko tyoelamassa? Siina tapauksessa kannattaa hankkia siivooja.[/QUOTE]

Eli jos talon nainen ei jaksa viikata miehen pyykkejä kaappiin, niin pitää palkata siivooja? Mieheltähän ei toki voi odottaa, että se osallistuisi mihinkään kodin ylläpitoon?

Mä en vaan tajua. Jos mulla olis tollanen ukko, niin jättäisin siinä sivussa sen pyykitkin pesemättä, jos ei kerran pestyjä pyykkejä saa laitettua itse omaan kaappiin.
 
[QUOTE="vieras";28857821]Pystyn niin samaistumaan sun tarinaan, vaikka itse en olekaan sairaslomalla, raskaana kylläkin ja erilaisia vaivoja viime aikoina tullut. Milläköllähän tavalla tällaiset miehet saisi ymmärtämään että äiti todellakin tarvitsee lepoa :/ Meillä kyllä mies välillä huomio olotilani, mutta enimmäkseen ei. Esimerkiksi itsellä oli yhdessä vaiheessa kova päänsärky ja verenpaine alhaalla, kerroin miehelle työpäivän aikana, että illalla mun pitää (terkkari myös kehotti) lepämään jotta olo paranisi enkä joutuisi sairaslomalle. Miehen oli kuitenkin päästävä jalkkistreeneihin. Sanoi ottavanasa esikoisen mukaan, mutta 2-vuotias ei kyllä ole vielä mielestäni tarpeeksi vanha ollakseen itsekseen kentän laidalla. Lähellä menee iso autotie. Kyllä tuli itselle surullinen olo, ettei toinen voinut yhtä kertaa jättää väliin.

Kyllä se lapsen hoito ja ruoanlaitto yms on ihan tarpeeksi jos sairaslomalle sinut lääkäri on määrännyt. Jos mies ymmärtäisi auttaa eikä valittaa, niin varmasti sinulla paranisi olo sekä fyysisesti että henkisesti. Ainakin itsestä tuntuisi sinun tilanteessasi. Kuinka pitkä aika sinulla laskettuun aikaan?

Itse olen ajatellut synkimpinä hetkinä kun ei saa mieheltä tukea eikä huomiota, että eipä sitä vauvan synnyttyä ole aikaa/halua sitä miestäkän huomioda. Joo vähän lapsellista ajattelua, mutta kun ei kukaan meistä ole mikään robotti..

Voimia ja tsemppiä![/QUOTE]

Ei se mitään lapsellista ajattelua ole. Joskus toinen ei vaan tajua, ennenkuin maistaa omaa lääkettään.
Sitäpaitsi mulle on ihan selkää, että jos mies on tyystin laistanut kotitöistä ym. ja alkaa illalla vinkua seksiä, niin mä hienovaraisesti vihjaan, että olen lopen uupunut kaikkien kotitöiden jälkeen. En jaksa enää huomioida muita. Haluan olla rauhassa ja katsoa tv:stä jotain realitypaskaa.
 
Eli jos talon nainen ei jaksa viikata miehen pyykkejä kaappiin, niin pitää palkata siivooja? Mieheltähän ei toki voi odottaa, että se osallistuisi mihinkään kodin ylläpitoon?

Mä en vaan tajua. Jos mulla olis tollanen ukko, niin jättäisin siinä sivussa sen pyykitkin pesemättä, jos ei kerran pestyjä pyykkejä saa laitettua itse omaan kaappiin.

Luulin etta ap. on kotona, siina tapauksessa minusta pyykkihuolto kuuluu hanelle. Jos ei, niin tottakai jokainen huolehtii omat pyykkinsa tai palkataan siivooja.
 

Yhteistyössä