YH:t/Lähivanhemmat! kokoonnutaan tähän pinoon :)

  • Viestiketjun aloittaja myymä
  • Ensimmäinen viesti
myymä
Itse en varsinaisesti ole YH mutta lähiäiti kuitenkin (käytän mieluummin termiä yh) mutta kun tämä yh palsta on niin kovin hiljainen niin laitetaankos vähän säpinää peliin! :)

Olen siis kohta 23 vuotias, 3 vuotiaan tytön äiti Vantaalta. Avioeroprosessi käynnissä (paperit kirjoitettu viime viikolla) ja nyt alkaakin sitten ihan uusi elämä :) Mies muuttamassa toiselle paikkakunnalle mahdollisesti ensi viikolla.

Olo on IHANA ja onnellinen! Ero sujui mutkattomasti ja asioista voidaan keskustella! :) Pinoudutaanko ja vaihdetaan AKTIIVISESTI kuulumisia? :)

 
Voi kun itselläki ois ero menny noin sujuvan tuntuisesti. Syksyllä erosin avomiehestäni jonka kanssa 4 vuotta ehdittiin yhdessä olla, ja vaikka olen muuttanut helsinkiin ja asiat periaatteessa hyvin, niin en vain pääse ikävästä yli.
Menee ilo raskaudestakin kun vain exää mietin. Periaatteessa asiat on nyt paremmin ja pitäis oikeesti olla onnellinen et oon saanu tilanteen vihdoin omaan hallintaan, mutta tunteille ei mahda mitään ja siksi jatkuva alakuloisuus. Kunpa pikkuhiljaa lähtis taas mieli kohentumaan kun pitäis olla vahva fyysisesti ja henkisesti sit heinaäkuussa kun vauva syntyy. :|
 
myymä
tuleva äiti87
:hug: Kyllä ne asiat ajan kanssa suttaantuu! En tietenkään itsekään voi tietää valmiiksi tuleeko se haikeus jossain vaiheessa mutta ainakin toistaiseksi on loisto-olo! :)
Ja kun vauva sinulle syntyy, niin eiköhän vauva-arki saa jo ajatuksia muualle :)
 
Täällä on ero asiat vireillä, avoliitossa 5 vuotta, yksi 2,5 vuotias poika. Kaikessa ystävyydessämme olemme eroamassa, mies sai juuri eilen tiedon asunnosta, matkaa meiltä 500m. Toisaalta on helpottavaa erota, toisaalta kovin surullista. Suhteemme on jo jonkin aikaa ollut enemmänkin kahden ystävän välinen suhde kuin parisuhde. JOten tunnen helpotusta kun molemmat pääsevät jatkamaan elämäänsä, mutta just eilen illalla itkin pitkään surun vuoksi jota tunnen. Tosi ristiriitaisia tunteita herättä ero, varsinkin kun päällä on vielä itsellä hirveä vauvakuume. Ollut jo pitemmän aikaa, itkettää sekin kun tuntee ettei enää saa veljeä tai siskoa omalle pikkuiselle. Voihan noita sitten tulla sisarpuolia joskus, mutta nyt ei osaa ajatella vielä niin pitkälle.

Olisi mukavaa jos saisimme tänne juttua aikaiseksi. Itse olen kaivannut juttuseuraa joka olisi samassa tilanteessa.

Terveisin, OnninEmo
 
Tuleva äiti87 kyl se siitä lähtee helpottamaan. Alku on hankalaa mutta kyllä se helpottuu! voimia!

Eli täällä 23 v. 2,5v. tyttösen äiti Jyväskylästä. Yhteishuoltajuus on meillä mutta ei toimi sitten ei millään.. Eli tässä juuri pian varaan aikaa oikeusaputoimistoon että saadaan homma vireille, eli yksinhuoltajuutta haen ja jonkinlaista päätöstä tapaamisiin. Mutta se onkin sitten pitempi ja monimutkanen stoori. :) Virallisesti erottiin n. vuosi sitten, ihan pelkkä seurustelusuhde/avoliitto se oli mutta käytännössä olen kyllä tehnyt lapsen kanssa kaiken alusta lähtien itse. Ex:n kanssa meillä on aika huonot välit ja sekin on oma stoorinsa.. :D Mulla noita stooreja tuntuu riittävän.. :whistle:

OnninEmo myös sinulle voimia ja jaksamista, tuo vaihe on todella rankka ja siinä valitettavasti saa käydä paljon asioita läpi. Mutta kyllä se siitä helpottuu, vaikka ei siltä tunnu niin kyllä se ajan kanssa. :hug: :hug:

*muoks* halit myös Tuleva äiti87:lle :hug: :hug:
 
myymä
OnninEmo Aivan kuin omista ajatuksistani!!! Että olisi vauvakuumekin ja harmittaa tytön puolesta ettei tule saamaan pitkään aikaan sisarusta... :( Ja just nuo ristiriitaiset ajatukset ja vielä tuokin, että olette olleet kuin ystäviä.. meillä JUURI näin!!!

Meillä mies sai nyt asunnon ja tällä viikolla pikkuhiljaa muuttelee... Olo on välillä kovinkin haikea mutta sitten taas tajuan että miksi tämä ratkaisu tehtiin! :)

Niin ja kiva kun tähänkin pinoon tuli vähän elämää ;)
 
Tätä mun vauvakuumetta ei ainkaan auta se, että lähimmistä ystävistä kahdelle on tulossa tässä kuukauden sisällä perheenlisäystä. Koitan ajatella positiivisesti, ehkä sitten joskus.

Tänään oli vapaapäivä töistä niin päätin viedä pojan aamupäiväksi ja unille päiväkotiin ja aloin siivoamaan kaappeja. Tuli jaettua valmiiksi lakanat ja pyyhkeet kahteen pinoon. Mielummin kuitenkin tässä hoitelen näitä asioita pikku hiljaa. Miehellä olisi muutto 1.5. mutta taidetaan siirtää parilla päivällä, kun mun sisko perheineen on tulossa meille kylään juuri silloin. Eikä siskon mies kuulemma tahdo viettää vappua vaan meidän kanssa... Ei se sinäänsä haittaa jos vähän venyttää, onhan tässä kuitenkin kaikki sinäänsä hyvin. Ja 1 1/2 kk ero päätöksen jälkeen asuttu sitte yhdessäkin.

Ei sitä vielä oikein osaa edes ajatella, millaisia tunteita tulee eteen. Jotenkin odotan sitä, että saamme tämän yhteisen oma (pankin) asunnon myytyä ja pääsemme pojan kanssakin muuttamaan oman asuntoon, ikäänkuin aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Millaisia tapaamisjärjestelyjä teillä muilla on? Meillä on aika lastenvalvojalle ensi tiistaina, silloin pitäisi kai jotain sopia. Ei olla ajateltu mitenkään kovin tarkkaa sopimusta siitä koska kummankin luona. Riippuu niin paljon taas siitä missä itse syksyllä töissä yms. Isän luona saa olla niin paljon kuin isän töiden ohella pystyy, sen takia haluamme jäädä asumaan mahdollisimman lähekkäin.

Voimia ja haleja kaikille! :hug:
 
myymä
Meillä tapaamisjärjestelyt ovat vielä sekaiset. Tarkoitus olisi että mahd. usein vkl:sin mies ottaa tyttöä mutta myös viikolla silloin tällöin... Lastenvalvojalle ei olla ainakaan vielä menossa..

Mun mielestä myös lähekkäin asuminen olisi ollut hyvä ratkaisu mutta mies on aina haaveillut asuvansa vähän enemmän "landella" ja saa myös sinne nyt muuttaa kun asunnon mielekkäästä paikasta sai..
Mies toivoisi että saisi vielä joskus ottaa tytön asumaan sinne ihan vakituisesti enkä ole itse ajatusta täysin tyrmännyt, mutta en ainakaan vielä ole valmis luopumaan.
Tosi asiahan vaan on se, että kun vanhemmat eroaa, lapsen täytyy jäädä jommalle kummalle, ja äidille jääminen ehkä yleisempää mutta sitten ihmiset jaksavat kauhistella ja syytellä huonoksi äidiksi, jos lapsi meneekin isän luokse.. Itse näen sen kuitenkin niin että isällä on ihan yhtä suuri oikeus saada lapsi asumaan luokseen kuin äidilläkin!
 
Enpä hakenut yksinhuoltajuutta eli olen yh vastoin tahtoani. Harkinta-aikaa ei ollut. Kaikki tapahtui yhden puhelinsoiton aikana:"Täällä xx yysairaalasta päivää. Valitettavasti minulla on Teille hyvin ikäviä uutisia.." Eli vähän pitkin hampain kuulun joukkoon.
 
myymä
tiuliina En tiedä ymmärsinkö nyt oikein... mutta jos ymmärsin :hug: :hug: :hug: :flower: :flower: :flower: :'( :'(

Tervetuloa pinoon! :) Ihanaa kun saadaan tännekkin vähän eloa, vaikka sinun tapauksessasi emme tietysti toivo sinun olevan täällä.. mutta nyt näin!

Minä vietän töissä nyt äärettömän tylsiä hetkiä. Olen yksin viiteen asti ja hiljaista on. Eikä kello kulje.. Tänään mies on viemässä taas tavaroitaan kämpilleen. Tavallaan toivon että muuttaisi pian pois jotta pystyisi aloittamaan puhtaalta pöydältä...
 
sorry, viestini taitaa olla sekava. Eli "rautalankaversio":

Olen leski ja lapseni puoliorpo. Olen Yh-äiti, jolla ei ole joka toinen viikonloppu "omaa laatuaikaa palautua". Missään tapauksessa en nyt haluaisi olla muuta eli mulla on ihana lapsi ja mieluusti vietän vapaa-aikani hänen kanssaan.

Joskus vaan jurppii, kun tuntuu, että näillä palstoilla valitetaan kaikesta mahdollisesta, ihan tyhjästäkin.
 
myymä
tiuliina
Juuri noin viestisi ymmärsinkin ja siksi lähetin haleja :( Varmasti todella rankkaa! Se on niin väärin, miten toisten elämään sattuu juuri tuollaisia järkyttäviä tapahtumia! Toivottavasti kuitenkin jaksat olosuhteisiin nähden hyvin!
Ja tiedän kyllä, itsekin joskus syyllistyn älyttömien asioiden jahkailuun ja pähkäilyyn vaikka totuus on että asiat voisi olla vielä huonommin :(
 
tiuliina otan osaa! :hug: sulla on varmasti rankkaa! :(

Varmasti kyllä jurppii kun valitetaan asioista joilla ei loppupelissä ole juurikaan suurta merkitystä mutta mun mielestä pitää myös yrittää pitää mielessä että se joka itselle saattaa olla pikku juttu saattaa toiselle olla suuri asia. Ja en väitä etteikö turhistakin valitettaisi, toisaalta taasen pitäähän niitä turhiakin asioita välillä saada purkaa. :) Mun mielipide.

OnninEmo Meillä tapaamisia ollaan yritetty venkslata lastenvalvojan kanssa, tuloksettomasti tosin. Mutta ei ole mitään haittaa siinä että käy siellä puhumassa ja selvittämässä ja kyselemässä asioita. Jos on hyvät välit ja tapaamiset sun muut sujuu ongelmitta niin hieno juttu, se on hyvä jos saa sovittua asiat helpolla. Mutta jos yhtään tuntuu siltä että on vaikeaa niin kannataa tehdä kirjallinen sopimus, helpottaa kun asiat on paperilla selkeesti ja niihin voi aina perustaa. Tai laittaa edes vaikka jonkin laiset pelisäännöt ylös, ihan vaikka vaan itselleen.
Meillä ei ole tapaamiset toiminu järkevästi. Se on ollut sitä että ex soittaa kun olisi tulossa lasta tapaamaan. Ongelmana siinä vaan on se että sen pitäisi sitten aina mennä vain hänen ehdoillaan (ei ota lasta vaikka tarvitsisin apua lapsenhoidossa), hän soittaa pahimmassa tapauksessa puol tuntia aiemmin että nyt tulee, sitten ei ilmestykkään paikalle, tulee tänne ja istuu tv:n eteen (nyt olen tosin kieltänyt että ei saa tulla meille ollenkaan)... Ei ikinä ota lasta yöksi, koko lapsen elinaikana on hoitanut tätä yön yli vain kerran ja sillonkin hampaita kiristellen. Lista sen kun jatkuu tuosta vielä.. :D Eli täällä mennään asioissa kohti oikeustastelua.

Ei tosian ole kaikilla yh:lla ''joka toinen viikonloppu "omaa laatuaikaa palautua" '' tiuliinaa lainatakseni. :)
 
myymä
Se olis nyt tänään sitten ensimmäinen yö tulossa ihan kaksin tytön kanssa... Mies vie tänään tavaransa ja itsensä uuteen asuntoon! Vähän kyllä jo jännittää että miten käy nukkumisen..
Ajattelin että lämmitettäis tytön kanssa sauna, ja herkuteltais vähän jotain hyvää :) Nautittais oikein yhdessäolosta!

Mitä muille kuuluu?
 
kop
Elokuun alusta tulee kaks vuotta erosta,ja kyllä tässä suht hyvin olen tullut toimeen yksin kahden lapsen kanssa.Välistä kyllä on henkisesti rankkaa varsinkin kun toinen lapsista esikoinen on erityislapsi(vaatii henkisesti enemmän kuin kuopus).
Mutta siitä saan olla tyytyväinen että ero meni suht hyvin ja ex:sä asuu sen verran lähellä että näkee lapsiaan aina,kuin vain haluaa(yleensä joka toinen viikonloppu).Osaavat kyllä olla lapset aivan ihaniakin,tulevat halaamaan tai antaa pusun poskelle.Ja se kyllä saa hymyn nousee huulille ja jaksaa taas arjen pyörittämistä.
 
Minäkin liityn joukkoon :wave:
Meillä oli alunperin yhteishuoltajuus, mutta käytännössä olen ollut yh (ero tuli kun tytär oli muutaman kuukauden). Vuodenvaihteessa yksinhuoltajuuteni virallistettiin. Tytär on nyt 4 vuotias. Lapsen isällä on pitkiäkin aikoja, ettei lapsen kanssa ole missään tekemisissä. Taitaa olla melkein vuosi pisin aika, ettei pahemmin edes soitellut. Välillä on sitten tiiviimpää eli n. joka toinen viikonloppu parin tunnin tapaaminen kaupungilla. Mitään yökyläilyä tai vastaavaa ei ole ollut. Mutta katsotaan tässä, miten ajat ja asiat muuttuvat. Jos muuttuvat :) Lastenvalvojalla teimme virallisen tapaamissopimuksen, jossa sovimme, että tapaaminen on joka kk:n 1. lauantai klo 11-16. Tämä näin tarkkaan ja harvoin, sillä en ala turhaan häntä odottelemaan ja etsimään, jos/kun hän tapaamisista lipsuu. Ja tyttärenkään ei sitten tarvitse turhaan odotella. On ollut tytärtä kohtaan tylyjä tilanteita, kun olemme juuri saaneet takit päälle ja lähdössä tapaamispaikalle ja tulee puhelu, että "nyt peruutan tapaamisen, katsotaan joku toinen kerta". Tottakai, kun tapaamiset on sitten taas menneet mallikkaasti, niitä on useammin. Toivoisin, että tytär olisi enemmän tekemisissä isänsä kanssa ja välillä se on onnistunutkin. Eli tapaamisia ollut kahden viikon välein. Saa sitten nähdä, miten tulevaisuudessa.
 
Sunnuntaita kaikille!

Täällä on vietetty väsyneitä tunteja tänään. Asumme siis edelleen yhdessä, toukokuun alkuun saakka. Pojalla on alta vuosikkaasta saakka tullut säännöllisen ajoin kurkunpääntulehdus yöllä, ja eilen yöllä oli sitten 4x kun sen takia lähdimme sairaalaan. Sairaalassa olimme n. klo 01.30. Kuvittelimme selviävämme normaalilla tahdilla pois sieltä, eli noin tunnissa. Toisin kävi, meidät unohdettiin kokonaan. Istuimme lastenodotusaulassa poika sylissä, jonka hengitys vinkui ja vikuin. Mennessämme kysymään koska pääsemme lääkäriin (1,5h saapumisen jälkeen) oli kommentti, että teidät olisi pitänyt hoitaa aikaa sitten. Puoli 4 pääsimme sitten lääkäriin ja klo 04.10 matkalle kotiin. Eihän siinä mitään jos olisikin saanut jäädä aamulla nukkumaan, vaan piti lähteä kirppikselle myymään pienet lastenvaatteet ja lelut pois. Se olikin sitten iahn tuottoisa reissu, kantsi kyllä myydä pois nuppipalapelit ja lelut joita ei meillä enää tarvita. Yhtään ei tarvinnut tuoda takaisin kotiin. Nyt on sitten jokseenkin tokkurassa kun nukkunut 3h koko yönä.

Palataanpa taas kuulumisiin!
 
Tervetuloa kop, mkm ja Liinu76! :)

OnninEmo tuo on niin kurjaa kun lääkärissä saa odotella pienen kipeän lapsen kanssa! :kieh: Mun tytöllä kun meni viime kesänä käsi sijoiltaan niin me saatiin odotella tuntikausia ja juopotkin pääs ennen meitä ja tyttö tosi kipee. Sitten se lääkäri ei voinu naksauttaa edes sitä kättä paikalleen sillon vaikka sitä epäili että se sijoiltaan on! Vaan saatiin se seuraava päiväkin juosta sairaalassa!! |O

Mitäs kuulumisia tänne.. Ex:n kanssa ei juuri mitään uutta. Ei vieläkään ole vastannu siihen mitä mieltä oli mun ehdoista (koskien tapaamisia) vaikka siitä on 3 vk kun sille ne laitoin. Ei ole myöskään nähnyt lasta 5 viikkoon, eikä ole pahemmin tuntunut häntä kiinnostavankaan.. :| mokoma sika noin nätisti sanottuna.. :/
Mä tässä juuri diagnosoin itseäni ja totesin että mulla taitaa olla paniikkihäiriö.. :( se tästä nyt sitten vielä puuttukin.. :'( valitettavasti lähes kaikki oireet natsaavat... :'(
 
myymä
Tervetuloa uudet!!

Täällä on alkanut ikävä ... ikävä miestä kohtaan! Miten sitä unohtaakin toisesta heti ne huonot puolet ja hyvät jää vaan jäljelle.. Miehellä samat fiilikset mutta näin me kuitenkin jatketaan.
sovittiin että katsotaan nyt ainakin kesän yli, että onko kyse vain tavallisesta ikävästä vai oikeasti yrittämisen halusta.! Puhuttiin myös ettei tässä välissä ainakaan olisi syytä säätää kenenkään muun kanssa mitään, koska ainakin itsestä tuntuu siltä että uudet tuttavuudet sekoittais päätä vain lisää.. Siitä vasta soppa syntyis!
Tyttö on ollut nyt pari yötä isänsä luona ja tulee varmaan tänään kotiin. Ihanaa kun on ollut vähän omaakin aikaa! :) Vaikka ikävä tyttöä kohtaan onkin kovin suuri!
 
Jep
Erottiin miehen kanssa noin vuosi sitten. Tai siis minä mutin lasten kanssa pois, kun mies ei suostunut lähtemään. Asunto meni kyllä myyntiin ja ostajatkin löytyi muutamassa viikossa! Yhteish. oli alkuun. Lapset siis sillon, kaikki kolme alle 3v. Valtava helpotus on ollut huomata että tein oikean ratkaisun. Äärimmäisen surullista, mutta meinasi oma psyyke hajota, kun tuo "isäntä" on ailahtelevan puoleinen narsisti (näin kauniisti sanottuna)! Alku varsinkin oli kyllä yhtä tunne mylläkkää. Kun oltiin erossa kaipasin miestä kovasti, mutta kun oltiin joku yö saman katon alla, tunsin tukehtuvani.
Alkuun jaksoi isä nähdä lapsiaan ehkä jopa kerran viikossa. Nyt kuitenkin, minun kannustuksesta huolimatta pitää vähintään 2-3 viikon taukoja ettei edes soita lapsille. Harmittaa lasten puolesta! Kaikki siis poikia. Kaksoset nyt 3,5 ja pv 1,9, että iskälle ois kyllänyt tarvetta. Mutta pakottaakaan en halua.

Päätin että haluan pitää mahdollisuuden avoinna sille että tulevaisuudessa voisimme koota perheen taas kasaan. Edellyttäen että mies hakee itselleen ammatti apua. On ollut hyvin hiljaista sen suhteen. Mitään muutosta ei ole tullut, päin vastoin vetäytyy vaan enemmän pois kuvioista.
Tossa syksyllä pyysin itselleni yksinhuoltajuuden, kun oli muutama niin hälyttävä tilanne. Mies kun tykkää suuttuessaan hankaloittaa minun elämääni kaikin kainoin. Suostui kumminkin riidoitta...

Täällä sitä nyt yritän pärjäillä yksikseni kahden uhma ja yhden tahto ikäisen kanssa :p

niin ja itsellä ikää tosiaan sen 26v. samoin kun miehellä...
 
Ei oo tullut kirjoiteltua muutamaan päivään, on vähän pasmat sekaisin. Miehellä on joku uusi nainen jo kierroksessa, asumme siis edelleen yhdessä. Tästä kun sitten loukkaannuin, koska koen sen loukkaavan mun tunteita kun ei voinut odottaa muutamaa viikkoa, että olisi muuttanut. Niin sanoi, että pitääkö hänen kysyä multa lupa tutustuakseen uusiin ihmisiin. Nyt ei sitten puhu mulle eikä muutenkaan olla kovinkaan hyvissä väleissä. Omat ajatukset jmahdollisesta sovinnosta jossain vaiheessa voi varmaan hylätä. Naapuri on istunut mulle kaverina, juttelemassa. Mies on tosi kiukkunen mulle, ei puhu eikä vastaa viesteihin. En oikein tiedä mitä ajatella tai tehdä. Odotan vaan nyt sitä, että saamme molemmat alkaa rakentamaan omaa elämää.

Mut nyt ei jaksa kirjoittaa enempää, taidan mennä jatkamaan smirnoff icen juontia, maistuu pitkästä aikaa muutama driksu tosi hyvälle. Mies on siis viettämässä kaverin varpajaisia ja huomenna lähdössä treffeille tämän uuden naisen kanssa...

OnninEmo
 
Liitympä minäkin nyt tähän ketjuun, vaikka en olisi halunnut... :'(
Mutta ehkä näin on kuitenkin parempi. Ainakin parempi kuin pettävän ja valehtelevan miehen kanssa.
Meillä siis lopullinen ero varsin tuore. Mies ei vielä virallisesti ole pois muuttanut, vaikka majaileekin jo uuden naikkosensa luona. Meillä on yksi yhteinen, kouluikäinen, lapsi. Ja toinen tulee syksyllä... Kamalaa on tieto siitä, että odottaa yksin.
En teidä, helpottaisiko, jos voisi vaikka baariin mennä nollaamaan tilanteen, mutta se ei nyt tämän raskauden vuoksi ole mahdollista. Pitää etsiä niitä selviytymiskeinoja ihan arjen pikkujutuista; lapsesta ja koirista!
 
Muutettiin erilleen heinäkuussa-06. Ero pantiin vireille 4.6-07 ja virallinen ero astui voimaan 2.1-08. Hidas projekti meillä,yhteistä eloa jäi taakse 20-v. :heart:

Tässä päivässä olen onnellinen yksinhuoltaja äiti,lapset asuvat kanssani 18-v. 15-v. ja 8-v. Uusi suhde kukoistaa ja antaa sen mistä olen aina vain voinut haaveilla enkä sitä kohdalleni todeksi olisi uskonut.

Alkoholi ja sen tuomat ongelmat,masennus jne. saivat silmäni aukeamaan ja lähtemään,ajattelemaan itseäni,lapsia ennenkuin olisi liian myöhäistä. Alkoholisti sairastuttaa ympärillään.

Minulla on oma koti jonka ostin erossa katkeralla hinnalla,lapsilla säilyi tuttu ympäristö ja nautin maksaa joka kuukausi asuntolainaa sillä minä maksan ihan omaa kotia joka on minun ja vain minun.

Eroprosessin ajan opiskelin,valmistuin helmikuussa. Nyt pidän ns. lomaa ainakin elokuulle,koen eron kaiken kaikkiaan olleen niin kova koettelemus että tarvitsen aikaa saada katsoa peilistä taakse ja eteen.
Miettiä mitä tältä eläämältä vielä haluan!
 

Yhteistyössä