Yh-äipältä loppuu voimat

[vierailija]

Olen siis vuosia ollut jo lasteni totaaliyh ja joka vuosi tuntuu, että alkaa helpottaa, mutta sitten tulee aina jotain. Matalapalkkaisena pätkätyöläisenä jatkuva rahapula ja siihen líittyvä stressi ja ahdistus on tullut tutuksi. Plus että jokaisessa työpaikassa saa vetää sata lasissa että saisi jatkaa siellä. Työpaikka vaihtuu välillä pari kertaa vuodessa ja sitten saa taas opetella tuntemaan uudet paikat ja työkaverit. Lapsilla on aina jotain, perheneuvolaa, oikomishoitoa, lääkärikäyntejä, koulupalavereja. Vanhimmalla on vahvoja add-piirteitä ja tarvii hurjasti tukea koulunkäynnissä ja arjen sujumisessa. Lasten isä ilmestyy aika ajoin kuvioihin vaatimaan milloin mitäkin.

Just nyt oon vaan niin loppu. Haluisin vaan nukkua. Raivoan lapsille pienistä. Tänään jopa mietin, että miten vaan pääsisin tästä kaikesta pois Mutta kun ei ole pakokeinoa. En ees tiedä miksi tämän kirjoitin. Oli vaan pakko päästä purkamaan. Vedän kaikille roolia, kukaan ei ole tajunnut miten poikki olen.

 

[vierailija]

Ole yhteydessä sosiaalityöntekijään ja pyydä tukiperhettä lapsille.

 

[vierailijaana]

Voi sua! Kyl sun vaan pitää opetella kertomaan olostasi ja hakemaan apua. Jollet puhu kellekään, ei kukaan voi sua auttaa. Oisko sun vanhemmista apua? Kuulostaa että sulla alkaa olla korkea aika jokin muutos elämään saada aikaan. Onko sulla minkälaiset palkat, kannattaako edes yrittää rämpiä työpaikasta toiseen?

 

[vierailija]

Oletko ollut yhteydessä paikkakuntasi yksinhuoltajien verkostoon, esim. paikalliseen ry:hyn?

Meitä totaaliyhäreitä on enemmänkin ja kaipaisimme vertaistukea, ystävää, kuuntelijaa ja mikseipä myös pientä apua arjen askareissa. Verkostoitumalla voisimme tukea toinen toisiamme? Mullakin on joinakin päivinä todella syvä masennus ja väsymys, mutta toisina päivinä jaksan paremmin. Tällaisina päivinä voisin hyvin ottaa esim. toisen yhärin lapsen hoitoon pariksi tunniksi.

Mistä me oikein löytäisimme toisemme? Eivät muut voi ymmärtää meitä kuin toiset totaaliyhärit. Sekin on jo aika luksusta jos lapset saa isälle pari kertaa kuukaudesta. Sitten ollaan me jotka ollaan ihan yksin 24/7 ja vastuussa joka helvetin päivä vuodesta toiseen.

 

[vierailija]

Voi sua! Kyl sun vaan pitää opetella kertomaan olostasi ja hakemaan apua. Jollet puhu kellekään, ei kukaan voi sua auttaa. Oisko sun vanhemmista apua? Kuulostaa että sulla alkaa olla korkea aika jokin muutos elämään saada aikaan. Onko sulla minkälaiset palkat, kannattaako edes yrittää rämpiä työpaikasta toiseen?

Mun vanhemmista ei oo juurikaan apua. Äidille kun soitan, ja itken etten jaksa, niin hän vaan toteaa, että sama se oli hänellä... no ei kyllä ollut, koska hänellä oli mies, meidän isäkin siinä. Itse olen lapseni tehnyt ja itse pitää mun ne myös hoitaa. Ehkä tän takia en osaa ees pyytää apua, koska koen että mun on vaan selvittävä. Ja oonkin selvinnyt jo 8 vuotta. Palkka on surkea, mutta työttömyyskään ei oikein ole vaihtoehto.

 

[vierailijatartar]

Koita hakea tukiperhettä.

 

[vierailijatartar]

Mun vanhemmista ei oo juurikaan apua. Äidille kun soitan, ja itken etten jaksa, niin hän vaan toteaa, että sama se oli hänellä... no ei kyllä ollut, koska hänellä oli mies, meidän isäkin siinä. Itse olen lapseni tehnyt ja itse pitää mun ne myös hoitaa. Ehkä tän takia en osaa ees pyytää apua, koska koen että mun on vaan selvittävä. Ja oonkin selvinnyt jo 8 vuotta. Palkka on surkea, mutta työttömyyskään ei oikein ole vaihtoehto.

Onko äitis oikeasti noin ilkeä ihminen?

 

[vierailija]

Oletko ollut yhteydessä paikkakuntasi yksinhuoltajien verkostoon, esim. paikalliseen ry:hyn?

Meitä totaaliyhäreitä on enemmänkin ja kaipaisimme vertaistukea, ystävää, kuuntelijaa ja mikseipä myös pientä apua arjen askareissa. Verkostoitumalla voisimme tukea toinen toisiamme? Mullakin on joinakin päivinä todella syvä masennus ja väsymys, mutta toisina päivinä jaksan paremmin. Tällaisina päivinä voisin hyvin ottaa esim. toisen yhärin lapsen hoitoon pariksi tunniksi.

Mistä me oikein löytäisimme toisemme? Eivät muut voi ymmärtää meitä kuin toiset totaaliyhärit. Sekin on jo aika luksusta jos lapset saa isälle pari kertaa kuukaudesta. Sitten ollaan me jotka ollaan ihan yksin 24/7 ja vastuussa joka helvetin päivä vuodesta toiseen.

Mun on pitänyt mennä totaaliyhäreiden olohuonetoimintaan mukaan, mutta en vaan jaksa iltaisin enää lähteä toiselle puolelle kaupunkia. Mä luulin, että tää helpottaa kun lapset kasvaa, mutta ongelmat vaan muuttuu erilaisiksi. Pääsen jo yksin kauppaan, mutta sitten on lasten harrastukset joihin heitä pitää kuljettaa ja jotka vie aikaa. Ja on läksyt ja kouluhommat ja muuta. Juuri tuo, 24/7 aina vastuussa kaikesta...

 

[vierailija]

Mun on pitänyt mennä totaaliyhäreiden olohuonetoimintaan mukaan, mutta en vaan jaksa iltaisin enää lähteä toiselle puolelle kaupunkia. Mä luulin, että tää helpottaa kun lapset kasvaa, mutta ongelmat vaan muuttuu erilaisiksi. Pääsen jo yksin kauppaan, mutta sitten on lasten harrastukset joihin heitä pitää kuljettaa ja jotka vie aikaa. Ja on läksyt ja kouluhommat ja muuta. Juuri tuo, 24/7 aina vastuussa kaikesta...

Mutta eihän kukaan pakota kuljettamaan lapsia mihinkään harrastuksiin. Harrastakoot sellaista, mihin itse jaksavat kulkea. Kun mennään muutama vuosikymmen takaperin, niin harva vanhempi ylipäätään kuljetti lapsiaan harrastuksiin. Ei se pakollista ole.

Sitäkin voisi varmaan miettiä, voisivatko lapset ottaa enemmän vastuuta koulutehtävistään.

 

[vierailija]

Onko äitis oikeasti noin ilkeä ihminen?

Voi kuule kun tietäisit....
Kun kerroin olevani raskaana, äitini eka kommentti oli että pettikö teillä ehkäisy...
Kun kävin kampaajalla, niin äiti totesi, että onneksi leikkautit ne, kun ne oli niin hirveen näköiset...
Jatkuvaa kommenttia mun ulkonäöstä, lapsista negatiivisia kommentteja ja tekee omia diagnooseja, loukannut mua niin monesti....
Kerran vuodessa kun ottaa lapset hoitoon että pääsen vaikka kavereiden kanssa syömään, niin viimeistään parin tunnin päästä soittaa mut kotiin jollain tekosyyllä. Siksi en enää edes pyydä.

 

[vierailija]

Oletko ollut yhteydessä paikkakuntasi yksinhuoltajien verkostoon, esim. paikalliseen ry:hyn?

Meitä totaaliyhäreitä on enemmänkin ja kaipaisimme vertaistukea, ystävää, kuuntelijaa ja mikseipä myös pientä apua arjen askareissa. Verkostoitumalla voisimme tukea toinen toisiamme? Mullakin on joinakin päivinä todella syvä masennus ja väsymys, mutta toisina päivinä jaksan paremmin. Tällaisina päivinä voisin hyvin ottaa esim. toisen yhärin lapsen hoitoon pariksi tunniksi.

Mistä me oikein löytäisimme toisemme? Eivät muut voi ymmärtää meitä kuin toiset totaaliyhärit. Sekin on jo aika luksusta jos lapset saa isälle pari kertaa kuukaudesta. Sitten ollaan me jotka ollaan ihan yksin 24/7 ja vastuussa joka helvetin päivä vuodesta toiseen.

Totaaliyhäri tarkottaa että lapset on äidin omat. Ei se tarkota ettei voi olla kavereita eikä omia vanhempia eikä sukulaisia. En mä ainakaan ole kaivannut yhtään mitään tollasta. En mä tiedä miten teitä vois kutsua. Varmaan epäsosiaalinen totaaliyhäri. Ottamalla ite yhteyttä lasuun ne vie lapset. Ne katsoo sen niin että sä et jaksa kun taas jos lasu ottaa yhteyttä niin sä voit näyttää että sä haluat pitää lapses.

 

[vierailija]

Mutta eihän kukaan pakota kuljettamaan lapsia mihinkään harrastuksiin. Harrastakoot sellaista, mihin itse jaksavat kulkea. Kun mennään muutama vuosikymmen takaperin, niin harva vanhempi ylipäätään kuljetti lapsiaan harrastuksiin. Ei se pakollista ole.

Sitäkin voisi varmaan miettiä, voisivatko lapset ottaa enemmän vastuuta koulutehtävistään.

Yksi lapsista on pelannut nyt kolme vuotta jalkapalloa samassa joukkueessa, kenttä on sen verran kaukana, ettei sinne pääse kävellen, enkä ekaluokkalaista päästä yksi bussilla ajelemaan. Harrastus on kuitenkin niin tärkeä, siellä on hänelle ne tarpeelliset miehenmallit, valmentajat jotka ovat tosi tärkeitä. Sekä tietenkin kaverit. Isommat kulkevat jo yksin toki, noin kuljetukset oli enemmänkin kun olivat nuorempia. Ei tuo vanhin oikein pysty ottamaan vastuuta, kovasti on yritetty, mut edelleen pitää auttaa ja muistuttaa. ja niin on kehoitettu myös koulun ja perheneuvolan puolelta.

 

[vierailijatartar]

Voi kuule kun tietäisit....
Kun kerroin olevani raskaana, äitini eka kommentti oli että pettikö teillä ehkäisy...
Kun kävin kampaajalla, niin äiti totesi, että onneksi leikkautit ne, kun ne oli niin hirveen näköiset...
Jatkuvaa kommenttia mun ulkonäöstä, lapsista negatiivisia kommentteja ja tekee omia diagnooseja, loukannut mua niin monesti....
Kerran vuodessa kun ottaa lapset hoitoon että pääsen vaikka kavereiden kanssa syömään, niin viimeistään parin tunnin päästä soittaa mut kotiin jollain tekosyyllä. Siksi en enää edes pyydä.

vittu mikä ämmä.

 

[vierailija]

Voi kuule kun tietäisit....
Kun kerroin olevani raskaana, äitini eka kommentti oli että pettikö teillä ehkäisy...
Kun kävin kampaajalla, niin äiti totesi, että onneksi leikkautit ne, kun ne oli niin hirveen näköiset...
Jatkuvaa kommenttia mun ulkonäöstä, lapsista negatiivisia kommentteja ja tekee omia diagnooseja, loukannut mua niin monesti....
Kerran vuodessa kun ottaa lapset hoitoon että pääsen vaikka kavereiden kanssa syömään, niin viimeistään parin tunnin päästä soittaa mut kotiin jollain tekosyyllä. Siksi en enää edes pyydä.

Tosi herkkä sä kyllä olet.

 

[vierailijatartar]

Mitä jos etsisit itsellesi miehen?

 

[vierailija]

Totaaliyhäri tarkottaa että lapset on äidin omat. Ei se tarkota ettei voi olla kavereita eikä omia vanhempia eikä sukulaisia. En mä ainakaan ole kaivannut yhtään mitään tollasta. En mä tiedä miten teitä vois kutsua. Varmaan epäsosiaalinen totaaliyhäri. Ottamalla ite yhteyttä lasuun ne vie lapset. Ne katsoo sen niin että sä et jaksa kun taas jos lasu ottaa yhteyttä niin sä voit näyttää että sä haluat pitää lapses.

No jos oot saanut apua niin hyvä. En mä ole epäsosiaalinen, meillä on paljonkin tuttavia ja ystäviä, tosin viime aikoina en oo jaksanut niin paljon olla yhteydessä. Mutta mun ystävillä on omatkin lapset enkä halua heille lisää taakkaa. Ja en voi mitään omalle perheelleni, joka ei halua auttaa. Mun mummo autto niin kauan kun eli, mutta hän kuoli kaksi vuotta sitten

 

[vierailija]

Yksi lapsista on pelannut nyt kolme vuotta jalkapalloa samassa joukkueessa, kenttä on sen verran kaukana, ettei sinne pääse kävellen, enkä ekaluokkalaista päästä yksi bussilla ajelemaan. Harrastus on kuitenkin niin tärkeä, siellä on hänelle ne tarpeelliset miehenmallit, valmentajat jotka ovat tosi tärkeitä. Sekä tietenkin kaverit. Isommat kulkevat jo yksin toki, noin kuljetukset oli enemmänkin kun olivat nuorempia. Ei tuo vanhin oikein pysty ottamaan vastuuta, kovasti on yritetty, mut edelleen pitää auttaa ja muistuttaa. ja niin on kehoitettu myös koulun ja perheneuvolan puolelta.

Entä voisiko mennä pyörällä jos kävelymatkaa tulee liikaa?

Ja muutenkin jos tuo tuo sinulle kovasti stressiä ja vaivaa, niin kai sitä voisi priorisoida ja miettiä, löytyisikö jotain korvaavaa, vai onko homma ylipäätään vaivan arvoista?

 

[vierailija]

No jos oot saanut apua niin hyvä. En mä ole epäsosiaalinen, meillä on paljonkin tuttavia ja ystäviä, tosin viime aikoina en oo jaksanut niin paljon olla yhteydessä. Mutta mun ystävillä on omatkin lapset enkä halua heille lisää taakkaa. Ja en voi mitään omalle perheelleni, joka ei halua auttaa. Mun mummo autto niin kauan kun eli, mutta hän kuoli kaksi vuotta sitten

Ne todelliset kaverit auttaa. Tätä ei moni vaan ymmärrä. Sun "kaverit" on ihan eri asia. Äitiäs mä en ymmärrä mutta jos teillä on huonot välit niin on se aina molempien vika. Mä olen katkaissut välit äitiini varmaan miljoona kertaa mut sitten vaan jatketaan normaalisti aina. Sitä sanotaan vaikka mitä mutta ei sitä tarkoteta. Sä vedät tosi pienestä herneet ja sillon kun äitis auttaa sua niin sillä on myös oikeus sillon vittuilla. Se on parempi vaan kuunnella se vittuilu koska se apu on niin älyttömän tärkeetä.

 

[vierailija]

Tutulta kuulostaa...Kehottaisin kuitenkin pitämään kiinni lasten harrastuksista, ne on tosi tärkeitä sekä mielekkään tekemisen että sosiaalisen elämän vuoksi. Lisäksi peruskoulun päättötodistuksen tulee olla hyvä, sillä muuten on vaikea ellei jopa mahdoton päästä jatko-opintoihin. Raskaita vuosia sinulle äiti, mutta mitäpä ei omien lasten vuoksi tekisi.
Pyydä tukiperhettä, siellä lapset saisivat olla yhden viikonlopun kuukaudessa. Oishan sekin tyhjää parempi.
Kun lapset on pieniä ne polkee syliä ja kun kasvavat isommiksi ne polkee sydäntä...

 

[vierailijatartar]

Ne todelliset kaverit auttaa. Tätä ei moni vaan ymmärrä. Sun "kaverit" on ihan eri asia. Äitiäs mä en ymmärrä mutta jos teillä on huonot välit niin on se aina molempien vika. Mä olen katkaissut välit äitiini varmaan miljoona kertaa mut sitten vaan jatketaan normaalisti aina. Sitä sanotaan vaikka mitä mutta ei sitä tarkoteta. Sä vedät tosi pienestä herneet ja sillon kun äitis auttaa sua niin sillä on myös oikeus sillon vittuilla. Se on parempi vaan kuunnella se vittuilu koska se apu on niin älyttömän tärkeetä.

Mitä ihmettä mä just luin?

 

[vierailija]

Lisäksi peruskoulun päättötodistuksen tulee olla hyvä, sillä muuten on vaikea ellei jopa mahdoton päästä jatko-opintoihin.

Harvaan paikkaan ne keskiarvorajat kovin korkeita ovat. Ja jos hakee lukioon (minne keskiarvoraja yleensä on himpun korkeampi, mutta vain himpun) niin huomioidaan vaan lukuaineet.

 

[vierailija]

Kehottaisin kuitenkin pitämään kiinni lasten harrastuksista, ne on tosi tärkeitä sekä mielekkään tekemisen että sosiaalisen elämän vuoksi.

Aika paljon sitä sosiaalista elämää ja tekemistä tulee kyllä ihan koulun puitteissa. Ja kavereita voi nähdä muutenkin ja tehdä kaikenlaista muuallakin kuin siellä ohjatussa harrastuspaikassa.

Tuo ohjatusti harrastaminen on enemmän sellaista ekstraplussaa, mistä helposti voi karsia.

 

[vierailija]

Entä voisiko mennä pyörällä jos kävelymatkaa tulee liikaa?

Ja muutenkin jos tuo tuo sinulle kovasti stressiä ja vaivaa, niin kai sitä voisi priorisoida ja miettiä, löytyisikö jotain korvaavaa, vai onko homma ylipäätään vaivan arvoista?

En päästä 7 vuotiasta yksin polkemaan niin pitkää matkaa. Parin vuoden päästä onnistuu kyllä. Ja homma on vaivan arvoista, se porukka on tosi tärkeä pojalle.

 

[vierailija]

Aika paljon sitä sosiaalista elämää ja tekemistä tulee kyllä ihan koulun puitteissa. Ja kavereita voi nähdä muutenkin ja tehdä kaikenlaista muuallakin kuin siellä ohjatussa harrastuspaikassa.

Tuo ohjatusti harrastaminen on enemmän sellaista ekstraplussaa, mistä helposti voi karsia.

Pojalle, joka ei tapaa isäänsä, niistä valmentajista tulee miehen malleja ja luotettavia aikuisia tukemaan elämässä. Plus ne kaikki positiiviset kokemukset sen porukan kanssa, itseluottamus kasvaa, liikuntataidot kehittyy.... en kyllä luovu siitä, vaikka välillä en meinaa jaksaa.

 

[vierailija]

Vaivaa säästyy, jos passaa lapsia vähemmän ja laittaa ne tekemään itse työt. Pitää vaan miettiä mikä on tärkeää ja mikä ei. Itseään ei kannata liikaa rasittaa jonkun lasten saaman pienen hyödyn vuoksi jota ilman ne myös voisivat pärjätä. On syytä priorisoida.