YAZ e-pillerit ja ruskea vuoto..

  • Viestiketjun aloittaja Miksi aina minä?
  • Ensimmäinen viesti
Miksi aina minä?
Tuota, nyt olisi semmonen tilanne, että elän vakituisessa suhteessa ja olen jo yli vuoden syönyt Yaz e-pillereitä, mutta nyt on ilmaantunut suurinpiirtein tasan keskellä pillerilaattaa omituista ruskeaa vuotoa, missä myös seassa pieniä viirumaisia "klimppejä". Samaa oli jo viime kuussa samoihin aikoihin, mutta kesti vain päivän, kun taas nyt jo neljättä päivää eikä loppua tunnu näkyvän. Vuoto ei ole erityisen runsasta, mutta erityisesti vessakäyntien aikana paperiin jää turhuja. Kyllä pikkuhousunsuojaa saa kokoajan olla pitämässä tai nekin tuhriintuu. Klamydiaakaan tämä ei voi olla. Tämän suhteen aikana aiemmin jatkuvasti toistuneen vti'n vuoksi on gynellä käyty ja klamydiat testattu negatuloksilla. Kutinaa, kirvelyä tms ei ole ollenkaan. Tyhjennysvuotoakaan en ole moneen, moneen kuukauteen siirtänyt. Ja kyllä, tänään soitin oman kuntani ehkäisyneuvolaan ja sieltä yhdistettiin lääkärille, koska "pillerinantajani" on edelleen lomalla. Lääkäri ei osannut sanoa juuta eikä jaata, ei pyytänyt käymään, antamaan näytteitä tai mitään. Kysyessäni raskauden mahdollisuuksista hän vain totesi ettei voi vastata kysymykseen ja käski odottaa ensi viikolle. Olen kyllä syönyt jokaikisen pilerin ajallaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Tässä nyt eniten ärsyttääkin se, ettei edes oman kunann terveyskeskukselta saa apua vaan jätetään yksin ongelman kanssa. Mistä heille palkka oikein maksetaan? Olisivat voineet pistää lähetteen edes raskaustesteihin tai jotain stressiä helpottavaa tehdä..
Onko kellään ollut samaa ja mistä johtuen? Nyt kun vielä pitäisi viikko taas saada päähän muuta ajateltavaa..
 
---------------
Kuule. Lähetettä raskaustestiin et tarvitse. Saat ostaa raskaustestejä ilman lähetettä jokaisesta kaupasta, joka niitä myy.

Sait kuitenkin yhteyden lääkäriin, joten jotain apua olet jo saanut. Lääkäri katsoi ettei tilanteesi ole kiireellinen, siksi kehotti odottamaan.

Pikainen googletus aiheeseen e-pillerit ja ylimääräinen vuoto kertoo sen, että yleensä on ihan viattomasta jutusta kyse ja voi kertoa, että pillereiden hormonimäärä ei ole itselle sopiva. Ei siis yleensä ole mitään vakavaa. (tietenkin ennen tätä kaikkea jokainen maalaisjärjellä varustettu nainen tekee itse raskaustestin poissulkeakseen todennököisimmän syyn)
 
Nojuu, hyvä pointti. Mutta yleensä alaikäisille ruvetaan muiden paikkakuntien tk'ssa heti samantien nollaamaan kaikki mahdollisuudet. (ainakin mitä itse olen kokenut, voi olla nyt liioitteluakin)
Tottakai olen lukenut googlesta tästä, mutta en ole paljoa vastauksia löytänyt näiden "sinulla on herpes, klamydia, papilloomavirus!" -kauhutarinoiden lisäksi. Siksi haluaisin tietää ihmisten omakohtaisia kokemuksia. :)
Ja raskaustestinkin teen toki huomenna.

Hieman off-topic mutta nyt oikeasti alan saamaan tarpeeksi näistä lisähormoneista ja kehon vastaantappeluista. Voisi pitkästäaikaa kokeilla elämää ilman pillereitä.

Kiitos vastauksesta. Kylä helpotti. :)
 
Viimeksi muokattu:
toivoton
Kellä on ollu tällästä ongelmaa?yaz käyttäny about 6kk ja joka kerran kun siirrän menkat niin hello friend ruskeeta smäigää ja välillä verta hela kuukauden-.- pitää pitää sidettä jatkuvasti ja paperiin tarttuu myös ja menkan tapaista alavatsa kipristelyä vähä väliä.just oli kaikki niin mallillaa niin vittu ei sitä kunnolla voitu kuukauteen olla oli sit kireyttä mollemmin puolin.soitin päivystykseen ei osannu kukaa sanoo mitää.nyt ostin cerazettee mikreenin takia josta unohdin mainita yazeja hakiessani.mut hirvittää aloittaa ne kun kaikki haukkunu lyttyyn ja ohje kirjanen vaikutti hieman pelottavalle
 
Aikuinen nainen
Minkä ikäinen olet? cerazettejä ei tarvitse pelätä - ne kaikki kamalat sivuvaikutukset, jotka kuvaillaan ohjekirjasessa, eivät todellakaan välttämättä tule joka käyttäjälle. Itselleni sopivat oikein hyvin. Ainoa juttu, jos on aknetaustaa, niin akne saattaa aktivoitua minipillereiden käyttäjällä. Itselläni ei sitäkään ongelmaa ole ollut. Ikävä puoli vuosien käytön jälkeen, ehkä (siis ehkä?!) hiustenlähtöongelma... mutta sitä ei tiedä, johtuuko minipillereistä vai jostain muusta. Ekat vuodet meni ilman tätäkään ongelmaa kyllä.
 
tiinu
Alkuperäinen kirjoittaja Miksi aina minä?;11277102:
Tuota, nyt olisi semmonen tilanne, että elän vakituisessa suhteessa ja olen jo yli vuoden syönyt Yaz e-pillereitä, mutta nyt on ilmaantunut suurinpiirtein tasan keskellä pillerilaattaa omituista ruskeaa vuotoa, missä myös seassa pieniä viirumaisia "klimppejä". Samaa oli jo viime kuussa samoihin aikoihin, mutta kesti vain päivän, kun taas nyt jo neljättä päivää eikä loppua tunnu näkyvän. Vuoto ei ole erityisen runsasta, mutta erityisesti vessakäyntien aikana paperiin jää turhuja. Kyllä pikkuhousunsuojaa saa kokoajan olla pitämässä tai nekin tuhriintuu. Klamydiaakaan tämä ei voi olla. Tämän suhteen aikana aiemmin jatkuvasti toistuneen vti'n vuoksi on gynellä käyty ja klamydiat testattu negatuloksilla. Kutinaa, kirvelyä tms ei ole ollenkaan. Tyhjennysvuotoakaan en ole moneen, moneen kuukauteen siirtänyt. Ja kyllä, tänään soitin oman kuntani ehkäisyneuvolaan ja sieltä yhdistettiin lääkärille, koska "pillerinantajani" on edelleen lomalla. Lääkäri ei osannut sanoa juuta eikä jaata, ei pyytänyt käymään, antamaan näytteitä tai mitään. Kysyessäni raskauden mahdollisuuksista hän vain totesi ettei voi vastata kysymykseen ja käski odottaa ensi viikolle. Olen kyllä syönyt jokaikisen pilerin ajallaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Tässä nyt eniten ärsyttääkin se, ettei edes oman kunann terveyskeskukselta saa apua vaan jätetään yksin ongelman kanssa. Mistä heille palkka oikein maksetaan? Olisivat voineet pistää lähetteen edes raskaustesteihin tai jotain stressiä helpottavaa tehdä..
Onko kellään ollut samaa ja mistä johtuen? Nyt kun vielä pitäisi viikko taas saada päähän muuta ajateltavaa..
Hei! MULLAKIN ihan samat oireet(/jutut mitkä lie) ja aattelin kattoo netistä löytyskö mitään syytä tähän.. Minäkin olen käyttänyt nyt just 1,5 vuotta yaz-pillereitä ja ei aiemmin mitään ongelmia :D tai ainakaan tommosta ei oo tapahtunu ikinä.. kuukaus sitten pilleriläpyskän keskivaiheilla tuli ihan vähän ehkä 1 päivän ajan, nyt on jo 3 päivän ajan.. Mietin kanssa raskauden mahdollisuutta.. Jos näät tämän viestin ja olet saanut selvyyden asiaan niin voisitko kertoa sen minulle :) kiitos:)
 
Kätilöopiskelija

Heips
Mulla ihan samaa kanssa. Myös vti ollut monet kerrat ja estolääkityksellä olen. En oo aatellukkaan että olis mitään vakavaa joten en oo uhrannut oikeestaan ajatuksia oireilleni :) voihan olla että esim seksin jälkeen kun limakalvot saaneet kyytiä,voi tulla jotain klimppejä ulos. Pillereissähän on muutenkin yleistä että joskus tiputtelee varsinkin jos syö useamman kuin yhden liuskan putkeen ilman taukoa. Niin ainakin minulla. Mulle gyne sano et jos vähänkään on menkkakipuja, kannattaa syödä ainakin 2-3 liuskas putkeen koska tämä vähentää kuukautisten aikana erittyviä hormoneja ja sen myötä kipujakin etenkin jos on endometrioositaipumusta :) itse syön 2 aina putkeen ja tokan aikana saattaa tulla aloittajan kuvaamia klimppejä mutta ei häiritsevästi tai päivittäin. Ehkä muutaman kerran pyyhinnän yhteydessä. Ehkä se on joku kehon säälittävä yritys aloittaa menkat mutta menee pieleen pillereiden takia :) en usko että mitään hätää on siis! Varsinkaan kun ei ole tauteja tai raskaana.
 
Viimeksi muokattu:
Ponnari
Hei, minulla nyt tuoreempi tarina.

Aloitin Yazit uudelleen kuukausi takaperin (taukoa tuli noin pari vuotta), ensimmäisen liuskan aikana (ihan viimeisinä päivinä ennen lumeaikaa) tuli ärhäkkä hiivatulehdus, joten päätin jatkaa toisen liuskan heti perään ja näin sain lisäaikaa hoitaa tulehdus kuntoon.

Noin reilussa viikossa sain hoidettua tulehduksen kotikonstein ja tujun lääkekuurin avulla pois.

Jäljelle jäi ruskea valkovuoto ja etenkin aamuisin sellaista punakkaampaa kuin verta olisi paperilla. Kipuja ei ole ollut, mutta onhan se todellakin jo vanhallakin käyttäjällä sormi suussa, että mikä mättää, mistä tää vois johtua.

Kunnes muistin, että mulla on näiden pillereiden kanssa ollut ennenkin tällaista ja hiivatulehdus on aina iskenyt puolivuosittain, syytä en tiedä eikä kukaan muukaan, mutta ainoat ovat jotka muuten sopivat täydellisesti mulle ja onneksi tulehduksiin on lääkitykset. :) Ruskea valkovuoto siis vaaratonta, mutta kannattaa muistaa kuitenkin tarkistuttaa, jos tulee kivut ja säryt rinnalle sekä oma vointi heittelee.
 
Problem ruskea vuoto
Aloitin YAZ-pillereiden käytön noin kolme viikkoa sitten ja lumepillerit siis alkavat ensi viikon maanantaina. Koko käytön ajan menkkojen jälkeen vuotoni on ollut todella ruskeaa ja tänään alkoi lievä alavatsakipu. Ja menkatkin kesti viikon verran kun aloitin pillerit menkkojen ensimmäisenä päivänä. Minulla on aina ollut runsas valkovuoto mutta ei koskaan ruskeaa... Ja haisee ihan menkoille.
Mitä minun pitäisi tehdä!? APUA!
 
jaiks!
Samoja kokemuksia täälläki.. yaz pillereitä tullu nyt syötyä vähän reilu vuos ja nyt vasta alko toi outo ruskee vuoto keskellä kuukautta tai oikeastaan siitä alko kun söin kaks laattaa yhteen mutta ennen ei oo näin käyny:S toki hädissään vähän meinaa olla kun uutta tällänen eikä raskautta pitäs epäillä ollenkaan ku pillerit oon muistanu aina ottaa ja sukupuolitaudin todennäköisyys lähes olematon... mutta lääkäri aika ens viikolla niin jospa sieltä sais jonku selityksen tai ees mielenrauhan:) ja tosiaan kutinaa tai kipuja tuolla alhaalla ei oo, vatsaa välillä nipistää vähän mutta kovan urheilun oon vasta alottanu niin oiskohan se syynä..?
 
Pakko vastata!
Kellä on ollu tällästä ongelmaa?yaz käyttäny about 6kk ja joka kerran kun siirrän menkat niin hello friend ruskeeta smäigää ja välillä verta hela kuukauden-.- pitää pitää sidettä jatkuvasti ja paperiin tarttuu myös ja menkan tapaista alavatsa kipristelyä vähä väliä.just oli kaikki niin mallillaa niin vittu ei sitä kunnolla voitu kuukauteen olla oli sit kireyttä mollemmin puolin.soitin päivystykseen ei osannu kukaa sanoo mitää.nyt ostin cerazettee mikreenin takia josta unohdin mainita yazeja hakiessani.mut hirvittää aloittaa ne kun kaikki haukkunu lyttyyn ja ohje kirjanen vaikutti hieman pelottavalle
EHDOTTOMASTI KIELLETTY silloin kun on migreeni! Lopeta niiden syöminen VÄLITTÖMÄSTI! SYY SELVIÄÄ TUOLTA:
* Vinkkisivu. Uusin=Tyydyttynyt rasva ei tuki verisuonia vaan KALSIUM! | Limakalvojen kolme tärkeintä hyötybakteeria ovat: 1.Lactobacillus_asidophilus, 2.Lactobacillus_bulgaricus="antibioottibakteeri", 3.Bifidobacterium_"xxxxx".
 
Viimeksi muokattu:
vieras943
Mulla on ruskeaa vuotoo ollu noin viikon. Välillä vähenee mutta yhdynnän jälkeen kiihtyy mikä mättää. Yazeja oon syöny 4 kk ja olin siirtämässä menkkoja. Otin yhen lume tabletin muuten pinkkejä.. menkat alko ja nyt ruskiaa vuotoo ja välillä kirkaampaa.. mitä pitäs tehä . Lääkäriin vai häh :-o
 
Kisulee
Moikka! Alotin Yaz pillerit tossa melkein viikko sitten, kuukautisten alettua, tokana päivänä. Mun kuukautisten oli tarkoitus loppua siis 2 päivää sitten, ja niin tais käydäkkin, mut nyt mulla tulee tosi ruskeaa vuotoa, enkä oikeen kässää mistä se johtuu. Oon vaan olettanut et olis kuukautiset vielä, mut tää ei oo punasta lainkaan.. Oisko jollain minkäänlaista selitystä tälle? Tää on siis mun ihan eka kerta e-pillereiden käytölle ja nyt vasta melkein viikon tullu niitä popsittua. Onks siis ihan okei olla yhdynnässä vaikka tätä ruskeaa vuotoa tulee?
 
Hellooo
Hei! Minulla on ihan samanlaista ruskeeta vuotoo aina välillä ja oon ite syöny 2 kuukautta näitä pillereitä.. on ollu ennenkin ruskeeta vuotoo niin itse en pidä asiaa minään :)
 
vierailija
Moi! Oon nyt käyttänyt yaz pillereitä noin 3 ja puol kuukautta ja nyt tuli rusehtavaa vuotoa (5 päivää lume tabletteihin) mitä mä teen? Pitäiskö soittaa johonkin?
 
vierailija
Itekkin alotin yazit menkkojen ekana päivänä ja ne meni ihan normaalisti, normaalin kierron jälkeen vuoto muuttu ruskeeks ja on nyt kestäny yli viikon. Luulisin, että tää johtuu vaan yhtäkkisestä hormonaalisesta muutoksesta+ tiputteluvuoto on normaalia pillereiden kanssa. En lähtis stressaamaan ainakaan vielä.
 
vierailija
Moikka mäki syön yaz e pillereit ja oon syöny niit 2kk ja 3 vkooo. Keskellä liuskaa tän koko viikon mulla on ollu punasta klimppistä vuotoo eka paljon ja nyt rusehtavaa vuotoo vähän ja yhdynnän aikana sitä tulee vähä enemmä :/ ja alavatsa kipuilee + turvottaa ja kova. Pitääkö epäillä raskautta vai missä vika
 
vierailija
Hei, mulla sama homma että ruskeaa vuotoa. Koitin kysyä asiaa YA-chatissa mutta eipä paljoa osannut auttaa. Täytyykö huolestua? En oo ollut yhdynnässä joten mitään tauteja en lähtis epäilemään.
 
Yhteistyössä