Wow riippuvuus

koittakaa pelata sen puolison kanssa mielummin kun itkette täällä

 

Mil gearil oot? dps? pvp?

 

Muita kenen puoliso pelaa paljon?
Meillä mennyt riippuvuuteen asti kun pelaamattakaan ei voi olla.
Sovitut pelin vähentämiset ei pysy aisoissa vaan aina lipsutaan samaan.
Minä kärsin ja lapset kärsii.
Iltaisin kun saan lapset nukkumaan ja meillä olisi miehen kanssa yhteistä aikaa niin menee koneelle.
Olen yritäänyt sanoa,että meidän ainoa yhteisen ajan mahdollisuus on siinä kun lapset menee nukkumaan,mutta ei peli vaan vetää puoleensa."Mä oon jo sopinu,et meen 23.30 mua venataan"
Sinä lyhykäisyydessää meidän tilanne..
Muita samassa tilanteessa olevia,miten olette asian ratkaisseet?

Aivan sama tilanne täällä.. Heti herättyään kipittää koneelle eikä siitä irtoa hevillä eikä popilla. Ukko kaiken lisäks vuorotöissä (tekee pääasiassa yötöitä) mikä ennestään vähentää yhteistä aikaa varsinkin lapsen kanssa. Monet kerrat olen asiasta purkautunut ja monet kerrat on luvattu "vähentää".. Joopa joo.. Viimeinen keino on kai uhkavaatimus: peli vai perhe? :kieh:

 

Onko joku koittanut peliä sen puolison kanssa? Itse olen peliä pelannut killassa, jossa oli monta pariskuntaa ja heille se oli juuri sitä laatuaikaa yhdessä. Lisäksi pelissä tutustuu uusiin ihmisiin, jotka ovat kuitenkin sen verran etäisiä ettei tarvitse stressata heidän synttäreistään, lasten ristijäisistä yms. Pelkkää hauskanpitoa yhdessä iltaisin lasten nukkuessa. Pelissä tapasin myös nykyisen mieheni ja vuosi on nyt asuttu jo saman katon alla. Minulle wow on ainakin parhain tapa rentoutua ja unohtaa arkiset murheet. Ihmetyttää kuinka osa on jo miestään jättämässä wowin vuoksi, vaikka sen avulla voisi suhteesta saada entistä tiiviimpi kun oli se yhteinen juttu arjen ulkopuolella. Ei ehkä tosin se jonka itse olisitte ensisijaisesti valinneet.

 

Onko joku koittanut peliä sen puolison kanssa? Itse olen peliä pelannut killassa, jossa oli monta pariskuntaa ja heille se oli juuri sitä laatuaikaa yhdessä. Lisäksi pelissä tutustuu uusiin ihmisiin, jotka ovat kuitenkin sen verran etäisiä ettei tarvitse stressata heidän synttäreistään, lasten ristijäisistä yms. Pelkkää hauskanpitoa yhdessä iltaisin lasten nukkuessa. Pelissä tapasin myös nykyisen mieheni ja vuosi on nyt asuttu jo saman katon alla. Minulle wow on ainakin parhain tapa rentoutua ja unohtaa arkiset murheet. Ihmetyttää kuinka osa on jo miestään jättämässä wowin vuoksi, vaikka sen avulla voisi suhteesta saada entistä tiiviimpi kun oli se yhteinen juttu arjen ulkopuolella. Ei ehkä tosin se jonka itse olisitte ensisijaisesti valinneet.

Niin no meillä se wow pyörittää tätä arkea.
Meillä se pelaaminen ei rajoitu pelkästään siihen kun lapset nukkuu.
Sitä pelataan aina kun on mahdollista ja joskus tosiaan valvotaan koko yö pelaten niin ei sitten jaksa aamulla herätä tai sitten lähetään koneelta suoraan töihin.
Ei tosiaan meitä lähennä vaikka kuinka voissa paistais..

 

Erityisen huono asia siinä on se, että tutustuu muihin pelaajiin ja ihastumisia syntyy. Kokemuksen ääni puhuu.

t. Naimisissa, molemmat pelaa

 

Mielenkiintoinen ketju.
Poikaystäväni pelaa Wowia suhteellisen innokkaasti, ja se ei ole ainakaan toistaiseksi haitannut yhteisoloamme. Olen seurannut tätä Wowitusta lähestulkoon 2 vuotta, ja sitä ennen kolmisen vuotta veljen pelaamana. Tiedän siis joltakin osin mitä tämä peli on, mutta en silti itse ole koskaan pelannut, ainoastaan vierestä katsellut. Pakko myöntää että välillä tunnen itseni jollain lailla 'arvottomammaksi' kun itse tämä Wow-peli, sillä tosiaan niitä päiviä löytyy jolloin poikaystävä pelaa koko päivän putkeen juurikaan minua huomioimatta. Tämä tietysti tuntuu joskus jopa loukkaavalta.
Itse teen hänelle ruoat naaman eteen että hän saisi syötyä jotakin kun ei näytä siitä koneen edestä liikahtavankaan. Väliajoin kuitenkin aloitan melko suuren haloon tästä mieheni pelaamisesta sillä en siedä sitä että pelaaminen menee liiallisuuksiin, eikä perushommia tehdä. Myös se, että hänen pelaaminen häiritsee esim. nukkumistani, en siedä. Tuntuu välillä todella uskomattomalta, että hän todella laittaa sen pelin muun edelle. Olen myös sanonut miehelleni, että tunnen itseni joskus ikäänkuin arvottomaksi hänen silmissä, koska hän laittaa melko usein wowin meidän yhteisolon edelle. Näin ei tietenkään ihan aina ole. Silloin kuin pelaaminen on innokkaimmillaan, tietenkin tämä pahenee, mutta on myös jaksoja jolloin pelaamista ei ole juuri ollenkaan.
Olen tästä kertonut ystävilleni ja heidän mielestä tämä ei ole mikään pieni juttu. Helposti pikku pelailusta syntyy pakkomielle, etenkin Wowin kohdalla. Muut ovat neuvoneet, että minun pitäisi puhua vakavasti tästä hänelle, mutta se tuntuu vaikealta, kun mies ei oikeen näytä ottavan tätä vakavasti tai hän alkaa väittelemään kisaa kanssani. Välillä tuntuu että tekisi mieli vetää piuha seinästä irti kun toinen vaan kyyhöttää ruudun edessä eikä edes kuuntele mitä häelle puhutaan.

Sen jo olen silti päättänyt, että jos tilanne pahenee paljonkin tästä, eikä sen kummemmin mikään näytä auttavan, mies saa olla entinen.

 

Niin no meillä se wow pyörittää tätä arkea.
Meillä se pelaaminen ei rajoitu pelkästään siihen kun lapset nukkuu.
Sitä pelataan aina kun on mahdollista ja joskus tosiaan valvotaan koko yö pelaten niin ei sitten jaksa aamulla herätä tai sitten lähetään koneelta suoraan töihin.
Ei tosiaan meitä lähennä vaikka kuinka voissa paistais..

Tässä onkin se, että kun pelissä tulee sitoutuneeksi yhteisiin aikatauluihin muiden pelaajien kanssa, on miehesi helpompi irrottautua muihin puuhiin kun se pelikaveri pysyy siinä vierellä

Jos haluat miehesi lopettavan koko pelin, niin voit pelatessasi todistaa hänelle kuinka huono ja tyhmä koko peli on ja tarjota parempia viihdykkeitä pelin ulkopuolella. Ja voit myös patistaa miehesi hoitamaan juoksevia asioita, koska "MINÄ PELAAN NYT" Ehkäpä tämä avaa miehen silmät.

Sen voin kuitenkin sanoa, että räyhääminen ja uhkavaatimukset suurella todennäköisyydellä vain lisäävät pelaajan välinpitämättömyyttä ympäröivästä maailmasta. Varsinkin kun pelissä on suuri joukko samassa tilanteessa olevia, jotka kannustaa jatkamaan.

 

Huh, näitä juttuja lukiessa harmittaa yhä vähemmän, ettei ole ollut mahdollisuutta jäädä moiseen koukkuun. Yksinpelejä harvoin pelatessaan ei tarvitse piitata kiltakavereista, jotka uhkaavat potkuilla, jollei peliaikaa pysty lisäämään.

 

Verronkin viikonloppuja mä olen oppinut vihaamaan,silloin kun mies pelaa totaalisesti yötä myöten.
Viime yönä/aamuna lopetti klo.5.30 ja myös olutta kului.
Tää on mulle niin stresaavaa etten itse saa kunnolla nukuttua vaan herään välillä katsomaan kelloa ja totean että mies edelleen pelaa.
ajatukset kääntyy seuraavaan päivään,miten vaikea mies on saada hereille,miten väsynyt ja ärtynyt se on koko päivän.
Ja tokihan heti herättyään pitää istua pelin ääressä "katsoa postit" ja siihen uppoaa kevyesti 1-2 tuntia..

Näin oli meilläkin vielä muutama vuosi sitten. Mies toimii edelleen samoin, mutta minä en. En jaksa enää välittää enkä stressata. Minä en pysty mieheni pelaamista hallita enkä voi saada miestä lopettamaan pelaamista, joten en edes sano enää mitään. Pelatkoon sitten prkl. Mies kertoo pelaavansa kavereiden takia. Heiltä saa sellaista arvostusta ja huomiota, mitä minulta ei saa. Pystyisi kuulemma olemaan pelaamatta, jos minä antaisin hänelle enemmän. Kun se asia ei ole minun vastuullani! Jos en enää anna, palaa takaisin pelaamaan. Pakenee siis peliin, tätä suhdetta ja minua kai, elämää yleensäkin.

Ongelmana ei tällä hetkellä ole wow (sitäkin on pelannut mutta pakotin lopettamaan) vaan eräs toinen peli. Ja ennen wowia oli eri peli. Ongelma on itse pelaaminen ja muu tietokoneella roikkuminen. En pidä siitä, että joudun KÄSKEMÄÄN AIKUISTA miestä tulemaan pois koneelta. Jos en käske, ei tule. Mies ei tajua, että minä en voi häntä auttaa vaan hänen on tehtävä se itse. Mies haluaisi myös lopettaa tupakoinnin, mutta ei voi, koska tarvitsisi jotain muuta siihen tilalle. Ei siis onnistu pääsemään riippuvuuksista eroon, korvaa vaan "välineen" toisella.

Tunnen itseni niin voimattomaksi ja arvottomaksi tässä asiassa. Meidän parisuhteemmekin on (minun puolelta) ihan kuollut. Olen täysin yh vaikka olenkin avoliitossa. Olen luovuttanut.

Meillä myös mies pelaa yöt ja nukkuu päivät. Usein pyytää herättämään aamulla, mutta en herätä enää. Ei ole minun asiani. Mitään kotitöitä ei tee eikä ole lasten kanssa. Ei etsi edes töitä. Odottaa, että minä valmistun ja menen töihin, koska opiskelemallani alalla on hyvä palkka. Haluaa kanssani naimisiin ja oman talon. Minä EN. Mä en jaksa tätä enää. Enkä prkl voi erota, koska kärsin läheisriippuvuudesta enkä halua satuttaa miestä jättämällä häntä yksin. VIHAAN jo itseänikin tämän asian vuoksi ja olen miehelle niin katkera ja vihainen. Hän houkutteli minut hankkimaan lapsia ja sitten jätti YKSIN. Mikä sinisilmäinen IDIOOTTI minä olenkaan ollut. Ei tuo mieskään tuosta tule muuttumaan, ainakaan niin kauan kuin minä mahdollistan hänen pelaamisensa. Täytyy saada jostain revittyä voimia eroon!

Tuntuu, että tämä on taistelua tuulimyllyjä vastaan. Mies on pelannut jo n. 6 vuotta, enemmän ja vähemmän. Monta kertaa luvannut vähentää, mutta sysää vastuun aina minulle. MINUN pitäisi keksiä tekemistä hänelle, minun pitäisi viihdyttää häntä, minun pitäisi pelata hänen kanssaan. Jos minä en valita, asia on ok. Hänelle pelaaminen ei ole ongelma. Ilmeisesti ainut tapa millä voin häntä auttaa, on heittää hänet pihalle, jotta voi auttaa itse itseään. Hänen pelaamisensa ei ole minun vastuullani.

Anteeksi kun tuli näin pitkä purkaus. Suututtaa vaan kun annan hänen kohdella minua näin huonosti. Minulla ei oikeastaan ole ketään kenelle puhua, paitsi psykologi. Miten ap:lla ja muilla menee?

 

Ajattelin nyt tähän kirjailla omiakin ajatuksiani "wowitus" urani vaiheista. Aloitin pelaamisen opiskelujen aikana ja täytyy sanoa, että se jonkin verran häiritsi opiskelujani. Ei kuitenkaan niin, että en olisi saanut kursseja suoritettua yleensä tai luettua tentteihin. Yhden kerran valvoin koko yön pelaamassa, kun aamulla oli kahdeksalta päivän ainoa luento ja ajattelin, että ei enää kannata mennä nukkumaan. Perseestähän se oli ja päätin sen jälkeen, että en koskaan enää pelaa niin myöhään. Se on pitänyt vaikka olin silloin varmaan melko koukussa.

Itselläni pelaamisessa ovat tärkeintä sosiaalinen puoli ja se jonkin saavuttaminen yhdessä. Siinä oli vaan sitä jotakin, kun saattoi tuttujen kanssa pelata ja istua iltaa Ventrilossa. Olin silloin aika hardcore, eli siis pelasin sellaisessa killassa, joka raidasi ja tappoi näitä pomoja. Siihen aikaan suurin osa pelaajista ei tätä pystynyt tekemään, koska pomojen tappaminen vaati 40 ihmistä kerralla. Jos olette koskaan yrittäneet pitää reilun 50 ihmisen ryhmää kasassa, voitte ehkä arvata, kuinka vaikeaa se on.

Sellaista ryhmää on myös hyvin vaikea jättää, koska siihen aikaan oli lähes mahdotonta saada ketään korvaamaan lähtevää ihmistä. Tämän korvaajan olisi pitänyt pelata samalla realmilla eli siis samassa versiossa pelimaailmasta. Lisäksi korvaajalla olisi pitänyt olla tarpeeksi hyvät varusteet. Tällaisia ihmisiä ei vain ollut paljoa. Joskus hankimme uusille potentiaalisille pelaajille parhaat varusteet vain, että saisimme uuden pelaajan. Kun 40 muuta ihmistä käyttää kolme viikkoa aikaansa sinun auttamiseksesi, siitä syntyy aika iso sosiaalinen "velka".

Minä olin melko hyvä pelaaja, ja jossain vaiheesa minut pyydettiin mukaan killan, eli siis meidän ryhmän johtoporukkaan. Voin näin jo suorilta sanoa, että loppujen lopuksi tuo homma on harvinaisen paskaa. Piti pitää tyytyväisinä sellaisia pelaajia, jotka eivät osanneet painaa nappia a, kun ruudulla luki "paina nappia A!", koska ei ollut korvaajaa, jolla olisi ollut tarpeeksi hyvät varusteet.

Vaikka voin sanoa olleeni koukussa, muistelen silti osittain mielellään noita aikoja. Olen edelleen yhteydessä ihmisiin, joihin tutustuin silloin, vaikka osa heistä on lopettanut pelaamisen ajat sitten. Näiden aikoijen jälkeen wowi on kuitenkin muuttunut. Oltuani pitkään kiltani johtajistossa söi se minua oikeasti pahasti. En enää jaksanut, kun piti hyysätä porukkaa, josta osa oli mielestäni ihan idiotteja. Lisäksi iso osa niistä ihmisistä, joista pidin paljon ja joiden takia olin sitä homma tehnyt, oli lopettanut. Parhaimmilla se oli todella palkitsevaa, mutta olin loppujen lopuksi onnellinen, kun kiltamme päätti lopettaa raidaamisen toistaiseksi pelaajakadon takia (ei vain ollut mahdollista saada uusia ihmisiä, joilla olisi ollut tarpeeksi hyvät varusteet).

Sen jälkeen olen myös pelannut, mutta ihan eri tavalla. Vaikka olin koukussa, pystyin siirtymään siitä rauhalliseen pelailuun. Minulle on täysin mahdollista pelata muutamana iltana viikossa, ilman mitään paineita siitä, että pitäisi tulla pelaamaan tiettyyn aikaan joka viikko. Tai ehkä pitää parin viikon tauko, kun oikeassa elämässä on jotain tärkeää. Olen myös todennut, että on täysin mahdollista raidata ja tappaa pomoja ilman tällaisia sitoumuksia. Täytyy vaan oppia ymmärtämään, että ei tarvitse niitä ihan ihan parhaita varusteita, vaan ne nykyisiä paremmatkin riittävät. Mielestäni tällä hetkellä on ihan mahdollista pelata ajallisesti vähän, ja päästä kokemaan lähes koko peli tavalla, joka ei koskaan ennen ole ollut mahdollista.

Itse asiassa en tällä hetkellä kuitenkaan pelaa. Elämässäni on muutama tärkeämpi juttu juuri nyt, joten en ole ehtinyt pelaamaan ja pistin accounttini jäähylle. Aloitan luultavasti uudestaan sitten, kun minulla on taas aikaa, mutta olen oppinut välttämään sellaisia tilanteita, mitkä saattaisivat aiheuttaa addiktiota. Itse kokisin, että olen pelaamiseni aikana kasvanut ihmisenä. Näin paljon kaikenlaista ja opin myös sen arvon, mikä pelillä on viihteenä ja mikä oikealla elämällä on, korvaamattomana. Tiedän paljon ihmisiä, joille pelaaminen ei myöskään ole mikään ongelma, joten mielestäni vika ei ole suoraan pelissä. Niiden, joille peli on ongelma, pitäisi nähdä silmästä silmään ne huonotkin puolet, jotka pelatessa tuntuvat niin helposti unohtuvan. Suurin ongelma onkin ehkä siinä, että jos tyttöystävä jättää, kun pelaa liikaa wowia, on varmasti helpompi pelata unohtaakseen surunsa, kuin katsoa itseään peiliin.

P.S. Olen nainen.

 

WoW peli on rakennettu niin, että siihen koukuttuu ihan huomaamattaan. Kilta ja raidit, ei voi keskeyttää jne jne jep jep,, siinähän se koukku onkin: kilta ja raidit, ne 'kaverit' siellä pelissä.
Mikähän seuraava tekosyy löytyy pelaajille 12 tunnin pelisessioihin, kun wow helpottuu entisestään, kun kamoja saakin paljon paljon helpommin? :xmas:

 

Itse asiassa en tällä hetkellä kuitenkaan pelaa. Elämässäni on muutama tärkeämpi juttu juuri nyt, joten en ole ehtinyt pelaamaan ja pistin accounttini jäähylle. Aloitan luultavasti uudestaan sitten, kun minulla on taas aikaa
--- Suurin ongelma onkin ehkä siinä, että jos tyttöystävä jättää, kun pelaa liikaa wowia, on varmasti helpompi pelata unohtaakseen surunsa, kuin katsoa itseään peiliin.

Ei pelaa tällä hetkellä, mutta aikoo aloittaa uudelleen. Minä rinnastan tuon siihen, että tupakoinnin lopettanut suunnittelee aloittavansa uudelleen. Tai raitistunut alkoholisti suunnittelee, että aloittaa ryyppäämisen taas, kun on saanut asiansa kuntoon.

Jos tyttöystävä jättää peliaddiktin, on täysin addiktin oma asia miten hän elämäänsä jatkaa sen jälkeen. Ei se tyttöystäväkään saa addiktia katsomaan peiliin.

 

Verronkin viikonloppuja mä olen oppinut vihaamaan,silloin kun mies pelaa totaalisesti yötä myöten.
Viime yönä/aamuna lopetti klo.5.30 ja myös olutta kului.
Tää on mulle niin stresaavaa etten itse saa kunnolla nukuttua vaan herään välillä katsomaan kelloa ja totean että mies edelleen pelaa.
ajatukset kääntyy seuraavaan päivään,miten vaikea mies on saada hereille,miten väsynyt ja ärtynyt se on koko päivän.
Ja tokihan heti herättyään pitää istua pelin ääressä "katsoa postit" ja siihen uppoaa kevyesti 1-2 tuntia..

Näin oli meilläkin vielä muutama vuosi sitten. Mies toimii edelleen samoin, mutta minä en. En jaksa enää välittää enkä stressata. Minä en pysty mieheni pelaamista hallita enkä voi saada miestä lopettamaan pelaamista, joten en edes sano enää mitään. Pelatkoon sitten prkl. Mies kertoo pelaavansa kavereiden takia. Heiltä saa sellaista arvostusta ja huomiota, mitä minulta ei saa. Pystyisi kuulemma olemaan pelaamatta, jos minä antaisin hänelle enemmän. Kun se asia ei ole minun vastuullani! Jos en enää anna, palaa takaisin pelaamaan. Pakenee siis peliin, tätä suhdetta ja minua kai, elämää yleensäkin.

Ongelmana ei tällä hetkellä ole wow (sitäkin on pelannut mutta pakotin lopettamaan) vaan eräs toinen peli. Ja ennen wowia oli eri peli. Ongelma on itse pelaaminen ja muu tietokoneella roikkuminen. En pidä siitä, että joudun KÄSKEMÄÄN AIKUISTA miestä tulemaan pois koneelta. Jos en käske, ei tule. Mies ei tajua, että minä en voi häntä auttaa vaan hänen on tehtävä se itse. Mies haluaisi myös lopettaa tupakoinnin, mutta ei voi, koska tarvitsisi jotain muuta siihen tilalle. Ei siis onnistu pääsemään riippuvuuksista eroon, korvaa vaan "välineen" toisella.

Tunnen itseni niin voimattomaksi ja arvottomaksi tässä asiassa. Meidän parisuhteemmekin on (minun puolelta) ihan kuollut. Olen täysin yh vaikka olenkin avoliitossa. Olen luovuttanut.

Meillä myös mies pelaa yöt ja nukkuu päivät. Usein pyytää herättämään aamulla, mutta en herätä enää. Ei ole minun asiani. Mitään kotitöitä ei tee eikä ole lasten kanssa. Ei etsi edes töitä. Odottaa, että minä valmistun ja menen töihin, koska opiskelemallani alalla on hyvä palkka. Haluaa kanssani naimisiin ja oman talon. Minä EN. Mä en jaksa tätä enää. Enkä prkl voi erota, koska kärsin läheisriippuvuudesta enkä halua satuttaa miestä jättämällä häntä yksin. VIHAAN jo itseänikin tämän asian vuoksi ja olen miehelle niin katkera ja vihainen. Hän houkutteli minut hankkimaan lapsia ja sitten jätti YKSIN. Mikä sinisilmäinen IDIOOTTI minä olenkaan ollut. Ei tuo mieskään tuosta tule muuttumaan, ainakaan niin kauan kuin minä mahdollistan hänen pelaamisensa. Täytyy saada jostain revittyä voimia eroon!

Tuntuu, että tämä on taistelua tuulimyllyjä vastaan. Mies on pelannut jo n. 6 vuotta, enemmän ja vähemmän. Monta kertaa luvannut vähentää, mutta sysää vastuun aina minulle. MINUN pitäisi keksiä tekemistä hänelle, minun pitäisi viihdyttää häntä, minun pitäisi pelata hänen kanssaan. Jos minä en valita, asia on ok. Hänelle pelaaminen ei ole ongelma. Ilmeisesti ainut tapa millä voin häntä auttaa, on heittää hänet pihalle, jotta voi auttaa itse itseään. Hänen pelaamisensa ei ole minun vastuullani.

Anteeksi kun tuli näin pitkä purkaus. Suututtaa vaan kun annan hänen kohdella minua näin huonosti. Minulla ei oikeastaan ole ketään kenelle puhua, paitsi psykologi. Miten ap:lla ja muilla menee?

Kiitos kirjoituksestasi ja voimia!
Pisti silmään,että miksi miehesi ei ole töissä?
Meillä miehellä on takana lomautuksia ja työn menetyksiä(koska työt on loppuneet)ja tämä on lisännyt pelaamista.
Nyt aloitti uudessa työpaikassa joten ainakaan päivisin ei pelaa,mutta illat ja yöt sitten.

 

WoW peli on rakennettu niin, että siihen koukuttuu ihan huomaamattaan. Kilta ja raidit, ei voi keskeyttää jne jne jep jep,, siinähän se koukku onkin: kilta ja raidit, ne 'kaverit' siellä pelissä.
Mikähän seuraava tekosyy löytyy pelaajille 12 tunnin pelisessioihin, kun wow helpottuu entisestään, kun kamoja saakin paljon paljon helpommin? :xmas:

Siksipä tämä peli onkin oikea rahasampo.
Hyvät rahat..=(

 

Ei pelaa tällä hetkellä, mutta aikoo aloittaa uudelleen. Minä rinnastan tuon siihen, että tupakoinnin lopettanut suunnittelee aloittavansa uudelleen. Tai raitistunut alkoholisti suunnittelee, että aloittaa ryyppäämisen taas, kun on saanut asiansa kuntoon.

Jos tyttöystävä jättää peliaddiktin, on täysin addiktin oma asia miten hän elämäänsä jatkaa sen jälkeen. Ei se tyttöystäväkään saa addiktia katsomaan peiliin.

Oikeastaan wowittamisella ja alkoholilla on aika paljon yhteistä. Molempia voi käyttää rajoitetuissa määrin ja ne voivat olla ihan mielekkäitä osia elämää. Toisaalta molemmista voi syntyä isoja ongelmia, jos niitä käyttää liikaa. Toisaalta niissä on myös yksi iso ero. Ne eivät välttämättä addiktoi samalla tavalla. Wowissa on useita menetelmiä, joilla ihminen pystyy hallitsemaan pelaamistaan. Minulle henkilökohtaisesti se vaikuttava tekijä on se, että en kuulu mihinkään jatkuvasti pelaavaan kiltaan, enkä myöskään aio sellaiseen liittyä. Jos liittyisin näen hyvin mahdolliseksi sen, että pelaisin taas liikaa, joten en tee sitä. Minua on useita kertoja pyydetty takaisin tällaisiin kiltoihin, mutta en ole suostunut. Olen pelannut puolitoista vuotta ilman, että se olisi häirinnyt minun muuta elämääni, joten en koe enää, että siitä on minulle haittaa. Olenko siis addikti? En tiedä.

Tietysti on jokaisen oma asia, mitä elämällään tekee. Jos jonkun mielestä paras tapa viettää elämänsä on pelata jotain pelia 24/7 niin olkoon. Mitäs se minulle kuuluu. Voin olla väärässäkin, mutta en usko, että suurin osa pelaajista (tai addikteista) on oikeasti tätä mieltä. Ainakin kaikki tuntemani koukussa olleet ja lopettaneet wowittajat ovat olleet sitä mieltä, että muut asiat olivat loppujen lopuksi arvokkaampia. Silloin kun on koukussa, ei sitä vain pysty näkemään. Joillekin se, että tyttöystävä jättää, saattaa olla se tekijä, joka saa näkemään, että jotakin on vialla. Olen kuullut sellaisestakin. Monille ehkä kuitenkaan ei.

Haluaisin ehdottaa vielä jotain niille, joiden toinen puolisko jatkuvasti pelaa liikaa. Vaikka se ei ehkä ole yleisesti tiedossa, wowissa on ns. parental control feature. Sillä on mahdollista hallita peliaikaansa. Jos teette sopimuksia siitä, milloin on sallittua pelata, vaatikaa, että toisen puoliskon accountiin otetaan käyttöön tämä feature ja että vain teillä on sen salasana. Sen jälkeen ei ole mahdollista pelata kuin yhdessä sovittuina aikoina. Luulisin, että tämä salasana mahdollista saada poistettua itse salasanaa tietämättä ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun erikseen, mutta siinä vaiheessa jos näin tapahtuu, niin tiedätte ainakin, että mitkään normalit keinot eivät enää auta.

 

mies pelaa, meinas mennä hermot ei voi jättää peliä kesken ku muut joutuu oottamaan. silloin nykäsin netti piuhan irti seinästä, huutoa tuli mutta onneksi huusin takasi sen jälkeen on alkanu pelaamaan iltasin ku lapset on nukkumassa.

 

Kiitos kirjoituksestasi ja voimia!
Pisti silmään,että miksi miehesi ei ole töissä?
Meillä miehellä on takana lomautuksia ja työn menetyksiä(koska työt on loppuneet)ja tämä on lisännyt pelaamista.
Nyt aloitti uudessa työpaikassa joten ainakaan päivisin ei pelaa,mutta illat ja yöt sitten.

Mies ei ole koskaan ollut kunnon töissä (ikää jo 26v). Monta koulua aloittanut ja keskeyttänyt jossain vaiheessa. Yhden käynyt loppuun muttei ole löytänyt eikä juuri edes hakenut töitä. Aina vaan pelaa. En ymmärrä mikä sitä vaivaa. Ja mikä mua vaivaa, kun suostun tuollaista katsomaan.

 

Voi teitä poloisia

http://www.youtube.com/watch?v=ltM5jHIJFw4&feature=player_embedded

 

No huh! onpas kyllä pelottavaa!! Järkyttävää että tollasia pelejä voi olla joihin noin jää koukkuun... Tuollainenhan on yhtä tuhoisaa perheille kuin alkoholismi ym. Totahan melkein vois verrata henkiseen väkivaltaan.
Hui, ei passaa edes ottaa selvää mikä se tollanen peli on, kiinnostus loppu heti ku luin koukuttavasta vaikutuksesta. :/

Kyllä tänä päivänä kaikkien, myös keski-ikäisten pitää tietää näistä asioista. Pelifirmoille hyvä bisnes koukutella ihmisiä. Peliteollisuushan on isompi bisnes kun elokuvateollisuus.

Addiktio on verrattavissa huume / nikotiini / alkoholiriippuvuuteen. Olkaa nyt ihmiset tarkkoina mitä läheisenne touhuavat koneillaan. Pelit ei oo enää nykyään viattomia mario-pelejä. Lapsia ja nuoria varsinkin valvottava. Oma lukunsa ovat nämä "muodikkaammat" riippuvuusaiheuttajat, kuten facebook.

Ite oon kohta kolmekymppinen perheenisä, nuoresta asti tietokonepelit ollu osa elämää. Ollut myös koukussa wowiin... Aina on järki voittanut ja tajunnut asioiden tärkeysjärjestyksen.

 

Yhtään väheksymättä niitä, joiden puolisoilla on oikea ongelma, pitää silti ihmisten muistaa (ja onneksi suurin osa muistaakin) että ei se WoW ole mikään iso saatana, joka on avuttomat ihmiset imaissut mukaansa ja muuttanut heidät välinpitämättömiksi tai jopa väkivaltaisiksi idiooteiksi. Peli on todella koukuttava, sosiaalisen aspektin lisäksi sinne on sisään rakennettu grindaamista, päivittäisiä ja viikottaisia tehtäviä sekä oma rahamaailma. Wowissa voi jäädä jopa koukkuun ihan vaan siihen tympeään rahan tahkomiseen. Mutta kaikki on oikeasti koukuttavaa. Tv-sarjoihin laitetaan cliffhanger loppuja, karkit ja limsa koukuttaa, roskaruoka, jopa kirjat. Kyse on aina kuitenkin siitä, että annatko jonkun asian viedä jättiosan elämästäsi.

Itse olen välillä ollut kovastikin koukussa Wowiin, ihan niin että koulu on kärsinyt. Vieläkin pelaan, välillä innostun ja voi mennä montakin tuntia päivässä, välillä into vähän kuihtuu ja voi mennä päiviä etten edes loggaa peliin. Mutta minä olen aina ollut kova pelaamaan, ja niin on luultavasti ne teidän peliriippuvaiset puolisonnekin. Voin melko rehellisesti sanoa (ihan sitä pahinta riippuvuusvaihessa lukuunottamatta ehkä ) että jos ei olisi Wowia, minä pelaisin jotain muuta peliä. Minusta se vapaa-ajan viettäminen pelin parissa on vaan mielekkäämpää ja kehittävämpää kuin esim. foorumilla notkuminen tai telkkarin tuijottaminen. Joku järki ajan kanssa täytyy pitää, mutta mitkään puolen tunnin tai tunnin rajat eivät ole todellakaan realistisia. Mitä itse tykkäisitte jos saisitte katsoa vain yhden tv-ohjelman päivässä? Jos sattuu tulemaan kaksi lempisarjaa samalle illalle niin se on voivoi. Monet tekevät pitempiä lenkkireissuja...

Ja tosiaan tuossa aiemmin kun joku kertoi että mies kävi ihan käsiksi, niin sitä nyt ei ihan oikeasti voi laittaa Wowin syyksi, peli ei ole tehnyt kenestäkään väkivaltaista. Tottakai tunteet kuumenee kun on riippuvuus, mutta kyllä se on siellä ihmisessä se potentiaali käydä käsiksi, ei se sieltä pelistä tartu. Myöskään sitä omaa tupakointia on ihan turha puolustella, että se olisi nyt jotenkin "vähemmän haitallista". Sen voi sanoa, että peliriippuvuus ei katoa toisen nikotiiniriippuvuudella, mutta peiliin voi myös katsoa jos tosissaan koittaa selittää tupakoinnin järkevyyttä ja kieltää samalla toiselta hänen riippuvuutensa. Ja jos alunperinkin suhde tietokoneisiin ja peleihin on että ne on hömppää, turhaa tai parhaimmillaan "vaarallista" ajanvietettä, niin en hirveästi ihmettele, vaikka ne puolisot ei anna arvoa teidän pyynnöille ja käskyille lopettaa. Omakin asenne kannattaa pitää kohdillaan. Ja en tosiaankaan tarkoita tällä nyt ketään tiettyä tässä ketjussa, minä en tiedä teidän tilanteitanne niin tarkkaan. Monet ovat suhtautuneet fiksustikin näihin tilanteisiin, ja toivottavasti heillä peliriippuvuus tulee olemaan historiaa.

 

Oli kyse mistä tahansa riippuvuudesta, niin not cool. Mullakin taitaa olla nettiriippuvuus :xmas:

 

Kiitos taas uusista vastauksista,olen yllättynyt miten paljon mielenkiintoa kyseinen aihe on herättänyt.

 

Ollaan oltu kriisin partaalla.
Mies jopa halusi erota ennemmin kun selvittää asiat/muuttaa tapojaan mun kanssa/mua kohtaan.
Nyt ollut hieman tasaisempaa,mutta tänään sain taas kuulla..
Itsellä tuli niin paha olla kun joka välissä pitää koneella istua,sanoin sitten etteikö voi olla minun kanssa.
Heti piti kotiin tullessa "jutella killan johtajan kanssa että mies ei tänään pääse raidille kun menee poikien iltaan"
Kun olen nyt saanut kuulla miten raideja on 3krt/vkossa ym ym..
Kysyin sitten,että onko ne pakollisia kun eikös pelaaminen kuitenkin ole ihan vapaaehtoista.
Miehen suusta tulee,että"Niin sillon pitäis sun kans olla kun lapset nukkuu ja olis raidit ja kaikki muu"
Sanoin myös ihan suoraan,että on ahdistavaa kun "tyrkytän itseäni"ja tuntuu että olen ylimääräinen paha joka hoidetaan vaan pois alta että päästään pelaamaan..
Väsyttää......

 

Aika surulliselta kullostaa sun elämä. Oma veljeni on myös peliriippuvainen (en tosin tiedä mikä peli ja kuinka vakavaa) ja tiedän sen haittaavan sosiaalista, kuten myös muutakin elämää. Olen myös huomannut, että jos riippuvainen itse ei ole halukas muutoksiin, muutosta ei synny! Sinuna miettisin, haluanko tuhlata elämäni näin...