I
ihmeissaan
Vieras
Huolestuttaa hieman, onkohan kellaan vastaavaa kokemusta? Olen raskaana, viikkoja vasta 20. Herasin viime yona siihen, etta housuni, paallyshousuja myoten (lakanat silti kuivat) olivat aivan marat ja tunsin edelleen, etta lisaa tippui. Kun nousin ylos, sita lorahti hieman enemman joka askeleella. Tuntui samalta kuin kuukautisvuoto. Vessassa tiputtelu sitten loppui, ja virtsasinkin vahasen. Parin tunnin paasta herasin uudestaan, jolloin oli taas vessahata, ja pari tippaa jotakin valui housuihin. Sitten se loppui.
Ensimmaisena mieleen tulee pelko, voisiko se olla lapsivetta, ja sehan ei olekaan kovin hyva juttu tulehdusvaaran vuoksi. Toinen mita loysin netista, oli etta se voisi olla erittain runsasta ja vetista valkovuotoa? Tama on nyt toinen raskauteni, eika ekassa ollut minkaan nakoista valkovuotoa, ainakaan yhtaan runsaampaa kuin normaalisti. Kolmas vaihtoehto on virtsankarkailu. Siita en tieda, koska en ole ihan varma haisiko tama erite virtsalta. Todella outoa siis mulle, ja toivoisinkin, jos joku osaisi kertoa mita se mahdollisesti olisi. Toki aion soittaa myos omalle neuvolan terveydenhoitajalle, mutta soittoaikaan on viela tunteja aikaa. Olisi siis kiva kuulla sita ennen muiden kokemuksia.