Vuorotyö ja pienet lapset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vuorotyöläinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vuorotyöläinen

Vieras
Olen äitiyslomalla, mutta nyt mietityttää miten töihinpalaaminen joskus onnistuu. Teemme molemma vuorotyötä. Minä vaatekaupassakaupassa ja mies ravintolan keittiössä. Miten te muut olette onnistuneet hoitamaan lapsen hoidon kun jokainen päivä lapsi tarvitsee eri aikaan hoitajan?

Joku säännöllisyys lapsen elämässä kuitenkin olisi hyvä, mutta en turhaan haluaisi lasta hoidossa pitää. Miten paljon teidän hoitopaikat joustavat. Täällä ainakin yksi hoitopaikka josta kyselin pistää lapset nukkumaan eikä anna yöksi kotiin päivinä jolloin pääsen iltavuorosta klo 21.
 
Meillä oli kyllä mahdollisuus vaikuttaa vuorolistoihin sen verran toiveilla, ettei ollut paljon yhtä aikaa iltavuoroja eikä yövuoroja koskaan, joten pärjäsimme sumplimalla ja yksityisellä perhepäivähoitajalla, joka oli itse joustavuus.
 
vuorohoitopäiväkoti, se oli meidän ratkaisu. No, päivärytmit kyllä saattoi muuttua vähän väliä parilla tunnilla muuten, mutta yöunille pääsi aina samoihin aikoihin. Joskus siis aamiainen kotona herättyään vasta klo 10 ja hoidossa se oli aina klo 8. Nämä esimerkiksi.
 
me molemmat 3-vuorotyöläisiä (ollaan hoitoalalla).Oon ollut kotona siitä asti ku esikoinen syntyi ja vielä on kuopuksen hoitovapaata jäljellä vuoden verran.Oon ollu kotona ihan sen takia,että elämä kahden vuorotyössä käyvän perheessä on kyllä aikamoista rumbaa ellei ole mahdollisuutta käyttää välillä isovanhempia tms hoitoapuna(mitä mahdollisuutta meillä ei ole).Itse en ainakaa halua että lapseni elämä on risaista,ollaan hoidossa koska sattuu ja kotona koska sattuu ja perhe on yhtäaikaa kotona ehkä pari kertaa kuussa muutaman tunnin,muuten vanhempien työvuorot osuu niin ettei olla ikinä missää yhtäaikaa.Oon suunnitellu että vuoden päästä en menisi omaan työhöni vaan olisin perhepäivähoitajana jonkun aikaa,jolloin mun ei tartte viedä lapsia hoitoon ja heidän elämässään säillyy jonkinlainen järjestys.Mutta makuasia kai tää on,tiedän sellaisiaki jotka jaksaa sumplia vuorotöidensä kanssa,itse en siihen halua alkaa.Ne,ketä mä tiedän (että molemmat on vuorotyössä) niin sanovat just sitä,että perheen yhteistä aikaa on niin tosi vähän.lähinnä loma-aikoina (mikäli lomat yhtäaikaa) ja sitte se meneeki tappeluksi ku ei oo kuukausiin nähty kunnolla.Mun mielestä sellainen ei oo kyllä mitää kunnon elämää,joten ite oon valinnu tään kotonaolemisen kun se kerran säännöllistä työtä oo saatavilla.Mutta kukin tyylillään,joku muu voi kokea asian eri tavoin.
 

Similar threads

L
Viestiä
2
Luettu
975
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä